Extra

Aimo annos: Eivätkö vanhan elimet kelpaa?

TS/Juhani Niiranen<br />Hector DBTL:n konsertissa Turun tuomikirkossa kesäkuussa 1995.
TS/Juhani Niiranen
Hector DBTL:n konsertissa Turun tuomikirkossa kesäkuussa 1995.

Aimo kulta, olenko "elinkelvoton". Minulla on ollut 16 vuotta lompakossa ns. elinluovutustestamentti-lappunen. Näin apteekissa uuden ja värikkään ja ajattelin vaihtaa. Farmaseutti ilmoitti, että olen ehkä liian vanha luovuttajaksi! Kysyin eräältä lääkäriltäkin eikä hänkään ollut varma. Täytyy kysyä siis Aimolta. Samalla voisit selvittää, kelpaako kroppa edes anatomian laitokselle "opintokäyttöön". Minkälainen lappunen siitä pitäisi tehdä ja tarvitaanko nykyään edes siellä "vanhuksia"?

Aiju=luulin olevani tarpeellinen!

Elinluovuttajan ensimmäinen edellytys on, että henkilö on aivokuollut, toisin sanoen aivojen toiminta on pysyvästi loppunut, mutta sydämen toiminta jatkuu. Luovuttajan iän tulisi olla alle 70 vuotta, mutta elimen soveltuvuus arvioidaan tapauskohtaisesti. Elimen pitää olla hyvässä kunnossa. Tämä arvioidaan sekä potilaan elintavoista (esim. tupakointi keuhkoluovutuksessa) että erilaisilla laboratorio- ja kuvantamistutkimuksilla. Mitään tarkkoja ikärajoja ei eri elimille ole, mutta tavallisesti luovutettavista elimistä munuaiset säilyvät toimintakykyisinä pisimpään. Sydän voi olla luovutuskelvoton jo kolmekymppisenäkin. Erilaiset sairaudet, kuten vaikea verenpainetauti, diabetes, maksatulehdus, syöpä, HIV ja verenmyrkytys estävät tietysti myös luovutuksen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Elinluovutustestamentin voi tehdä kuka tahansa alle 70-vuotias kansalainen, alaikäinenkin (paitsi alle 1-vuotias) holhoojansa suostumuksella. Tätä varten on syytä säilyttää aina lompakossa täytetty elinluovutuskortti. Jos ihminen on eläessään antanut suostumuksensa elintensä ja kudostensa käyttämiseen, toimenpide voidaan suorittaa hänen läheistensä vastustuksesta huolimatta. Elimiä ei kuitenkaan saa irrottaa, jos se haittaa kuolemansyyn selvittämistä.

Ns. opintokäyttöön Turun yliopiston anatomian laitokselle kelpaa kyllä vanhempi, raihnaisempikin ruumis. Sieltä voi hakea tai tilata (p. 3337350 tai 3337351) lahjoituskirjan ja erikoistoivomuslomakkeen tällaista tulevaa operaatiota varten. Erikoistoivomuslomakkeen täyttäminen on tarpeen, jos on erityistoivomuksia hautauksen suhteen. Normaalitapauksessa vainajan jäännökset opetuskäytön jälkeen tuhkataan ja levitetään Turun hautausmaan muistolehtoon.

Kun kuolleen ruumiinsa testamenttaa anatomian laitokselle opetuskäyttöön, omaiset voivat varautua siihen, että hautaustoimitus viivästyy melkoisesti, joskus jopa vuodenkin. Toisaalta yliopisto maksaa kaikki hautaukseen liittyvät kustannukset, ellei hautauksesta ole erityistoivomuksia.

Miksi pääsymaksu kirkon tilaisuudesta?

Hei Aimo! Minua on askarruttanut pitkään, täytyykö kirkkoon maksaa pääsymaksu/ohjelmamaksu, jos siellä on joku esiintyjä? Eikö riitä, että maksan kirkollisveroa?

Tiedonhaluinen

Kun kirkkoa käytetään jumalanpalvelukseen tai muuhun selvästi seurakunnalliseen toimitukseen, tällöin tilaisuudet ovat osallistujille maksuttomia. Mutta jos kirkkorakennus vuokrataan esimerkiksi konserttikäyttöön, voidaan tilaisuudessa tietenkin periä pääsymaksu. Kyseessä on silloin kaupallinen tapahtuma, jonka tuotosta pääosan ottavat yleensä esiintyjät. Minusta on sinänsä hyvä, että kauniita ja akustiikaltaankin useimmiten mainioita kirkkorakennuksia käytetään myös muuhun kuin jumalanpalvelukseen. Joskus käydään vain rajanvetoa siitä, millaiset tilaisuudet sopivat kirkkoon ja mitkä eivät.

Mistä Heinäluoman "Don" on syntynyt?

Käytit pakinassasi ministeri Heinäluomasta lempinimeä Don Eero. Mistä tämä pilkkanimi oikeastaan johtuu ja onko se television ohjelmantekijöiden keksimä? Kun hänen roolihahmonsa Itse Valtiaissa lisäksi käyttelee italialaisia sanoja, kaiketi keikaroidessaan kielitaidollaan, jota on vähän epäilty, täytyy Don arvonimikin ymmärtää italialaiseksi. Silloin on kaksi mahdollisuutta: joko papillinen "isä Eero" -tulkinta tai sen mafiapäällikön arvonimi. Mutta mikä on totuus?

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tiedosta kiinnostunut

Don viittaa paitsi italialaiseen tai espanjalaiseen aatelismieheen, myös ja tässä tapauksessa ennen kaikkea italialaiseen mafiapomoon. Heinäluomalle tämän Don-lempinimen tai paremminkin pilkkanimen keksi Filmiteollisuuden työryhmä TV1:n Itse valtiaat -sarjan animaatiohahmoon. Taustalla on tosiasia, että Heinäluoma oli varsinkin ennen Sdp:n puheenjohtajaksi valintaansa taitava median käsittelyssä. Mukana voi olla liioitteluakin, mutta monien mielestä hänen "lonkeronsa" ulottuivat median ja politiikan kytkennöissä lähes joka suuntaan. Siitä Itse Valtiaat -sarjan tekijät saivat idean kuvata Heinäluoman animaatiohahmo jonkinlaiseksi mafiapomoksi, johon on tehostukseksi otettu myös italiankielisiä repliikkejä. Ehkä niillä halutaan samalla pilkata Heinäluoman kielitaitoakin, joka ei ole aivan parhaasta päästä.

Nyt tuo Don on alkanut tulla käyttöön myös lehtipakinoissa. Sdp:n puheenjohtajan ja valtiovarainministerin roolin myötä myös mediakritiikki Heinäluomaa kohtaan on kasvanut, vaikka ei olisi aina syytäkään.

Milloin voisi olla Jirin nimipäivä?

Hei Aimo! Työkaverillani on Jiri-niminen ystävä. Voisitko ottaa selville, milloin vietetään Jirin nimipäivää?

Tiedosta kiitollinen

Jiri ei ole vielä almanakassa, vaikkei nimi enää ole kovin harvinainen. Jiri-nimen on saanut kaikkiaan 727 poikalasta. Nimi alkoi yleistyä 1980-luvulla, mutta almanakkaan päästäkseen nimen pitää ylittää vähintäänkin tuhannen haltijan määrä.

Jiri on tsekkiläinen muunnos Yrjöstä eli Georgesta. Näin ollen Jirin nimipäivää voi luontevasti viettää Yrjön päivänä eli huhtikuun 23. päivä.

Miten Hapsiainen oikein liikkui?

Terve Aimo. Haluaisin kysyä Sinulta yhdestä vanhasta lapsuudenajan televisio-ohjelmasta, nimittäin ohjelmasta Hapsiainen. Minulla ja tyttöystävälläni on useaan kertaan johtanut riitaan se, että olemme eri mieltä siitä, miten kyseinen Hapsiainen liikkuu. Mitkä ovat sen "ruumiinosat". Eli miten Hapsiainen kävelee eli mitkä sormet ovat jalat ja mikä/mitkä pää?

Stefan

Hapsiainen oli satuhahmo, käden näköinen olio, joka matkusti seikkailemassa ympäri maailmaa. Hahmo oli käsi, joka liikkui etusormen ja nimettömän (jalat) varassa. Keskisormen (pää) kynteen oli maalattu silmät. Käsi kuvattiin mustaa taustaa vasten ja istutettiin erilaisiin ympäristöihin. Hapsiainen seikkaili muun muassa Pasilan tv-tornissa, Eiffel-tornissa, Egyptin pyramideilla ja Intian Taj Mahalissa. Ensimmäisen kerran Hapsiainen seikkaili lastenohjelmassa Lasten TV puoli kuusi (TV1) vuosina 1987-1992 ja sittemmin myös kuuden jakson verran osana ohjelmaa Veturi (TV1) vuonna 1992.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toivottavasti tyttöystävän kanssa on tämän jälkeen ainakin yksi riita vähemmän!

Yksi tarina Ellun kanasta

Palstalla pohdittiin taannoin, mistä juontaa juurensa sanonta "muuten ollaan kuin Ellun kanat". Eräs lukija, nimimerkki Pekka H. tietää ainakin yhden tarinan:

"Katsokaas, eleli suutari pienessä mökissään. Vähän viinaan menevä vanhapoika. Oli hänellä kotitarpeiksi muutama kana. Kukkoa ei pidä unohtaa. Se myös! Oli kuuma kesäpäivä. Suutari avasi ikkunan, halusi kuunnella linnunlaulua työnsä lomassa. Tuli tuttu naapurin isäntä käymään, pullo povitaskussa. Siinä muutamat "pienet" otettiin. Päättivät "kamraatit" sitten mennä ulos kedolle pitkäkseen. Menivätkin."

"Sitten yksi kana lensi ikkunapenkille, asteli pöydälle, nokki makupaloja leivästä. Huomasi juomalasin, tyhjensi sen janoonsa. Meni kana taas pihalle toisten joukkoon, hoiperteli, kotkotteli, melkein riehui!"

"Ukotkin siihen heräsivät, silmiään hieroen päivittelivät kanan outoa käytöstä! Tästä tapahtumasta kertoo pitkä runo, josta tähän lainaan sen viime värssyn: "Ja viitteeksi viimeinen sana; kai selväksi kävi jo kullekin, et Ellu on nimi sen suutarin, ja se kana sen Ellun kana."

Näin siis Pekka H, jonka tarina on ainakin hyvä, vaikka todenperäisyydestä en menekään takuuseen.

TS/
TS/