Kielijuttu: Vaikenemisen
siedettävä keveys
Saksalaisen kirjailijan Bertolt Brechtin mukaan me suomalaiset vaikenemme kahdella kielellä. Suomen kielessä on kuitenkin paljon puhumista kuvaavia sanoja. Me puhumme, puhelemme, keskustelemme, juttelemme, rupattelemme, lörpöttelemme, juoruamme, väittelemme ja heitämme läppää.
Murteittain me myös haastamme, porisemme, pajatamme ja bamlaamme. Kuvaamme yhdellä sanalla keskustelun sävyä, aiheiden vakavuutta tai keskustelun vilkkautta. Meillä on paljon myös yksinpuhumisen sanoja: kertoa, selittää, jupista, jaaritella, jankuttaa, nalkuttaa, purnata .
Verbi keskustella on toistuvaa tekemistä kuvaava johdos, jonka takaa voimme löytää verbin keskustaa 'asettaa keskelle'. Keskustelemisessa on siten kyse ajatusten tuomisesta yhteiseen tarkasteluun, yhteisön keskelle. Näen sieluni silmin iltaisen leirinuotion, jonka ympärillä esi-isämme filosofoivat. Jokainen tuo verkkaan ilmoille ajatuksensa, punnitut, tarkkaan harkitut mietteensä.
Keskusteleminen ei kuitenkaan ole kovin vanha sana. Olemmeko me oppineet keskustelemaan vasta 1600-luvulla, jolloin sana esiintyi ensimmäistä kertaa kirjoitettuna? Ehkä olemme vähitellen siirtymässä kalevalamittaisen runonlaulun kuuntelijoista aktiivisiksi keskustelijoiksi. Kieli ja keskustelu ovat osa sosiaalistumista ja sitoutumista yhteisöön. Myös juoruilu liittyy ikiaikaisiin selviytymiskeinoihin. On hyvä tietää, mitä muut tekevät.
Pärjätäksemme maailmalla yritämme sinnikkäästi opiskella kansainvälistä puhekulttuuria. Ymmärtämystä tarvitaan myös toisin päin. Tänne tuleville bisnesihmisille opetetaan, että suomalainen yhteistyökumppani kuuntelee hiljaa ja kunnioittaa siten puhujan sanomaa.
Monista muista kulttuureista poiketen meillä on kyky sietää seurassa vaikenemista. Puhumattomuus on jopa tavoiteltua, ja sen kestoa käytetään ihmissuhteidenkin mittarina. Olemalla hiljaa annamme tilaa toiselle ja kunnioitamme siten toisen ajattelunrauhaa ja reviiriä. Vaikenemisen kulttuurissa myös sanojen painoarvo kasvaa. Emme puhu turhia vain täyttääksemme äänimaisemaa.
Pari viikkoa sitten Terttu Lensun radio-ohjelmassa Vuoroin vieraissa haastateltiin suomalaistunutta brittiä, erikoistutkija Ashley Selbyä . Todellisen small talk -kulttuurin kasvatille suomalainen puhekulttuuri on näyttäytynyt vapauttavana ja positiivisena asiana. Hänelle suomalaisen keskustelun tauot ja vaikeneminen olivat antaneet uudenlaista tilaa olla oma itsensä, aikaa miettiä omaa suhtautumistaan asioihin. Kuka minä olen? Mitä minä tästä oikeasti ajattelen?
Puhumalla liikaa voimme peittää todelliset ajatuksemme. Eila Kivikk'aho on tiivistänyt asian näin: Paljolla puheella vaikenen mitä vaikenen/ mutta katkot puhuvat,/ ja keisot, ja myrkkyruohot./ Se, etten puhu,/ on myrkyllisin hulluruoho,/ mikä minkään talon nurkalla voi kasvaa.
Totaalinen vaikeneminen, mykkäkoulu on hiljaisuudensietokyvystämme huolimatta myös tehokas kiusaamisen ja poissulkemisen keino. Asiat ja ihmisetkin voidaan vaieta kuoliaiksi.
JOHANNA HALONEN
• Kirjoittaja on suomen kielen tutkija ja opettaja.
