Luonto

Epäilyt teflonin vaaroista vahvistuvat

KAI AULIO

Maailman tiedotusvälineissä on käyty viime viikkoina voimakasta keskustelua muun muassa tarttumattomilla pinnoilla varustetuissa keittiövälineissä, sateenpitävissä asusteissa ja pikaruokien muovitetuissa kääreissä käytettävän teflon-kemikaalin mahdollisista vaaroista ympäristölle ja ennen kaikkea ihmisten terveydelle. Teflonin valmistuksessa olennaisena aineosana käytettävä PFOA-kemikaali eli perfluoro-oktanohappo saattaa olla haitallinen ihmisille ja ympäristölle.

Yhdistettä löytyy nykyisin kaikkialta maapallolta, ja viimeisin uutinen kertoo ainetta kertyvän hälyttävän usein myös vastasyntyneisiin lapsiin.

Joulukuussa Yhdysvaltain ympäristövirasto (EPA) määräsi aineen suurimmalle valmistajalle DuPont -yhtymälle ennätykselliset noin 13 miljoonan euron sakot, koska yritys ei ollut raportoinut PFOA:n mahdollisista terveysriskeistä. Myöhemmin viranomaiset ja kemian alan suuryritykset pääsivät sopimukseen aineen käytön kieltämisestä kaikissa kuluttajatuotteissa vuoteen 2015 mennessä.

Tyhjää pannua ei pidä kuumentaa

Huonon julkisuuden takia DuPont julkaisi useissa amerikkalaislehdissä koko sivun ilmoituksia kertoen teflonia sisältävien astioiden olevan turvallisia, eikä niiden käytöstä siksi tarvitse luopua. Myös eräät ympäristöjärjestöt myöntävät, etteivät paistinpannut tai kattilat ole tärkeimpiä teflonin lähteitä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tyhjää teflonpinnoitteista astiaa ei pitäisi kuumentaa, vaikka näitä astioita pidetäänkin juuri helppokäyttöisyytensä ja rasvojen vähäisen tarpeen takia kannatettavina. Riskinä on pidetty myös sitä, että joistakin pikaruokapakkauksista voi vapautua elintarvikkeisiin haitta-ainetta mikroaaltouunissa.

Valmistajan mukaan teflonin hajoaminen alkaa vasta 350 asteessa, mutta julkaisuissa mainitaan myös noin 165 asteen lämpötila.

Jostakin teflonia ja sen hajoamisessa syntyvää PFOA-yhdistettä kuitenkin vapautuu elinympäristöömme huolestuttavia määriä, On arvioitu, että ainetta on 95 prosentilla amerikkalaisista. EPA:n odotetaan julkistavan arvionsa siitä, onko yhdiste syöpäriskiä lisäävä.

99 % vastasyntyneistä kantaa epäilyttäviä aineita

Arvovaltaisen Johns Hopkins -yliopiston tutkijat julkistivat viime viikolla kuitenkin vielä rajumman tutkimustuloksen, jonka mukaan pieniä määriä teflonin epäilyksenalaiseksi saatettua aineosaa on 99 prosentilla amerikkalaisista vastasyntyneistä.

Tulosten perusteella PFOA näyttää siten kulkeutuvan äideiltä istukan läpi sikiöön.

Erityistä huolta herättääkin se, että pikkulapset tiedetään useille haittakemikaaleille merkittävästi herkemmiksi kuin aikuiset.