Sunnuntai

Tapetilla: Pyylevien
rouvien paratiisi

TS/
TS/

Suomalaista miestä huijataan! Kansakunnan ylväät yljät taluttavat alttarille lemmestä hehkuvia sulomorsioita, joiden vartalo on norja kuin pajunvarsi. Mutta mitä tapahtuukaan muutamassa vuodessa, viisisataa perunalastupussia ja tuhat kaksisataa korvapuustia myöhemmin? Kotona röhnöttääkin pönäkkä rouva, jonka muodot muistuttavat Willendorfin Venusta.

Nyt tuo arkihavainto on todistettu oikein tieteellisesti, Helsingin yliopiston ja Tanskan kansanterveyslaitoksen tutkimuksessa. Avioliitto pyylevöittää suomalaista naista, mutta hoikistaa tanskalaista.

Sohva, kalja ja HK:n sininen luovat läskirenkaan jo poikamiehen vyötärölle, eikä papin virallistama parisuhde enää turvota miestä. Sen vuoksi morsian tietää etukäteen, minkälaista tavaraa hän on avioliittoa solmiessaan ostamassa.

Me miehet kaipaamme sen sijaan jonkinlaista takuuta tai vakuutusturvaa siitä, että vihitty kumppani säilyy sulokkaana. Miten olisi rangaistussakko sen jälkeen, jos avioliittopaino ylittää vihkimispainon viidellä kilolla?

JARI HEINO