Lehdessä oli apea ilmoitus: "Kirjailijan kuolinpesän irtaimiston huutokauppa." Kaiken muun kaupan olevan hyvän ("Piano 20-l. mummon astiasenkki hiotuin peilein, veivi gramofoni") lisäksi mainittiin myös "kirjailijan keräämä kirjakokoelma käsittäen noin 35 banaanilaatikollista".
Banaanilaatikot ovat mainioita muuttolaatikoina, tukevia ja ilmaisia. Mutta kirjoilla täytettyinä ne synnyttävät mielikuvan, joka ei ole vailla kaihoa: kirjailija veivaamassa gramofonin täyteen vetoon - ja sitten: "Oi bingo bango bongo, mulle rakas ompi Kongo…" Jalkalamppu lukulamppuna, lasissa jotakin, joka vie kielen.
Ilmoituksessa sanotaan aivan oikein "kirjakokoelma"; Yrjö Kivimies kertoo avainromaanissaan Toisen asteen ihmisiä (1938) , miten L. A. Salava tutkii hänen kirja-aarteitaan ja julistaa, ettei hän omista kirjastoa, vaan vain kirjakokoelman. Jos siitä mielii kirjaston, pitää ostaa uutta, mutta ennen kaikkea karsia pois epäolennaista. Mies tuntuu edustaneen samaa koulukuntaa kuin Mark Twain , jonka mielestä "kirjastosta tekee erinomaisen pelkästään se, että sieltä puuttuvat Jane Austenin teokset".
Voidakseen kirjoittaa täytyy lukea. Kirjakokoelma on olennainen osa kirjailijan työhuonetta. "Mitä on taide?" kysyi Leo Tolstoi ja vastasi siihen paksulla kirjalla. Virginia Woolf sanoi, että "naisella pitää olla omaa rahaa ja oma huone, jos hän aikoo kirjoittaa". Oma huone ja oma raha tarkoittavat ajatuksen vapautta ja oikeutta olla oma itsensä. Suomen Kirjailijaliiton teettämän tutkimuksen mukaan naiskirjailijoitten tulot ovat tänäkin päivänä puolet pienemmät kuin mieskirjailijoitten; mysteerio ja epäkohta, joka pitää selvittää. Suomessa Woolfin sanat sopivat kuitenkin myös mieskirjailijaan. Useimmat meidän ns. ammattikirjailijoistamme kirjoittavat sukupuolesta riippumatta muun perheen jaloissa apurahan turvin. Jännä luonnonlaki sekin: tunnen monta köyhää kirjailijaa, mutta en yhtään köyhää kustantajaa.
Kirjailija on kiinni työhuoneessaan ja kustantajassaan kuten muinainen torppari kartanossa. Kirjan kirjoittaminen on taksvärkin tekoa, apuraha köyhäinapua - ja lopullinen palkka maksetaan taivaassa: "Siellä saa / piirakkaa / kuoltuaan." On siis tarjona kirjailijallekin - pitää vain olla malttia vaurastua. Jos ikääntyvä kirjailija valitsee viisaasti, hän valitsee tusculumikseen hautausmaan; valtion taiteilijaeläkkeitä on kaikille taiteenaloille yhteisesti jaossa 35 kappaletta vuodessa.
Miksi kirjailija jaksaa silti jatkaa banaanilaatikon täyttämistä? Pohjimmiltaan varmasti samasta syystä kuin ihmiset vaeltavat jalan Santiago de Compostelaan. Samasta syystä kuin Turku pyrkii Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. On usko asiaan, tahtotila. Ja eteenpäin yrittävän mieli, paikallaan polkee vain Singer - ja sekin tikkaa ulos uutta.
Lisäksi kirjailijat ovat kissan sukua siinä, että he kiintyvät paikkoihin. Erich Kästner sanoi: "Minä en voi lähteä Berliinistä. Olen täällä kiinni kuin kärpänen kärpäsliisterissä." Siinäpä se.
Sen tunteen turkulainen tunnistaa munaskuita myöten.
Helsinkiin Töölönlahden rannalle Linnunlaulu 10:een perustettiin 1990 valtakunnallinen kirjailijatalo Villa Kivi, jonka toiminnan rahoittavat opetusministeriö ja Helsingin kaupunki. Talossa on työhuoneita 16:lle kirjailijalle ja lisäksi juhlasali keittiöineen ja toimistotiloja.
Suomen Kirjailijaliitolla on talossa oma nimikkohuone, jota kirjailijat voivat vuokrata. Yritin itsekin siellä kerran työskennellä, mutta kyllästyin katselemaan Kansallisoopperan siluettia, minua inspiroi enemmän omaa akkunaani vastapäätä oleva puutalo Kupittaankadulla. Tällä hetkellä Villa Kiven työhuoneessa kirjoittaa toinen turkulainen, Leena Lander .
Helsingin lisäksi on Suomessa kirjailijatalo Jyväskylässä. Euroopan kulttuuripääkaupungiksi halajavaan Turkuun sellainen pytinki sopisi mitä mainioimmin. Minulla on ehdotuskin: ei enää edes ajatella purkaa Wikeström & Krogiuksen taloa Linnankadun ja Koulukadun kulmasta, vaan tehdään siitä Turun kirjailijatalo. Talon eteen aukiolle Volter Kilven patsas. Mitä kaupunginhallitus sanoo? Saman kadun varrella kirjasto ja kirjailijatalo - ja ruotsinlaivojen kerrostalot… Särkyneitten toiveitten katu - taikka täyttyvien!
