Lapsuudella on myös nurja puolensa, joka kihisee samanlaista elämää kuin paikaltaan siirretyn kiven alta paljastuva kalvaus. Paavo Haavikko muistuttaa, että "Jatkuvat lasten julmat leikit iltaan saakka", Aaro Hellaakoski että "Lasten leikkien jäljet järkyttävimmät / kaikista jäljistä on". William GoldinginKärpästen herran lopussa seisoo yksi leikkijöistä "likaisena, takkuisena ja niistämättömänä itkien heidän viattoman lapsuutensa loppua, ihmissydämen synkkää pahuutta (…)".
Nils Gustafsson teki helluntaina 1960 telttaretken kavereittensa kanssa. Retki päättyi niin synkästi, että nyt 45 vuotta myöhemmin sitä puidaan Espoon käräjäoikeudessa, ja Gustafsson on syytettynä kolmesta murhasta.
Lapsuuden loppu sekin, vertauskuvana 350-kuutioinen AJS-moottoripyörä nojallaan koivua vasten. 1950-lukulaisempaa symbolia saa hakea: kohta väistyvän, mutta siitä vielä tietämättömän, maatalousyhteiskunnan ikoni: "valkovarsi, viherhuntu", kuten Lassi Nummi runoilee; koivu, kansantalouden tärkeä osatekijä, mutta morsian silti, Alvar Aallon taivuteltavissa. Rinnallaan moottorihevonen, uuden ajan ritarin ratsu. Myös mustan ritarin.
Muutaman vuoden kuluttua kaikki oli toisin. Olen pitänyt tallessa Saturday Evening Postin numeron, joka ilmestyi 23.9.1967. Siinä on juttu Hippikultti: Keitä he ovat? Mitä he tahtovat? Miten he voivat käyttäytyä niin kuin käyttäytyvät?
Juttu alkaa lainauksella Yeatsin runosta Toinen tuleminen : "keskus on pettänyt, läsnä on hajaannus; / anarkia on kohdannut maailmaa / (…). /Varmaan läsnä on jokin ilmestys, / varmaan Toinen Tuleminen on läsnä / (…) / mikä julma peto, aikansa tultua viimein, / hiipii syntyäksensä Betlehemiin?" (William Butler Yeats: Runoja . Suomentanut Aale Tynni , 1966). Juttu päättyy Hare krishnaan ja hasiksenpolttoon.
Oliko myös hippien aika lapsuuden loppu? Vai oliko se loputtoman lapsuuden alku? Betlehemiin hiipi Peter Pan, maailma kohtasi anarkian.
