Ruoka

Legendaarinen runoseminaari

TS/<br />Turussa vuonna 1962 järjestettyyn runoilijaseminaariin kokoontui puolentoistasataa runoilijaa, kirjailijaa ja kriitikkoa keskustelemaan lyriikasta. Ruotsalainen kirjailija ja kriitikko Lars Gustasson seurassaan dosentti Osmo Hormian ja Tohtori Armo Hormian kanssa.
TS/
Turussa vuonna 1962 järjestettyyn runoilijaseminaariin kokoontui puolentoistasataa runoilijaa, kirjailijaa ja kriitikkoa keskustelemaan lyriikasta. Ruotsalainen kirjailija ja kriitikko Lars Gustasson seurassaan dosentti Osmo Hormian ja Tohtori Armo Hormian kanssa.

Turun Kirjailijat ry:n järjestämä vuoden 1962 runoseminaari lienee yhä yksi maamme maineikkaimmista ja myös merkityksellisimmistä kirjallisuustapahtumista.

Puolentoistasataa runoilijaa, kirjailijaa ja kriitikkoa - joukossa useita tunnettuja nimiä paitsi kotimaasta myös Ruotsista - kokoontui Turkuun keskustelemaan 1960-luvun lyriikasta.

Keskustelu yltyi jo ensimmäisenä päivänä niin värikkääksi, että joku keksi luonnehtia ajatuksenvaihtoa dadaistien sanamittelöksi. Taimi II:n salin täyttäneen tapahtuman ensimmäisen päivän ohjelmaan oli merkitty kaksi alustusta, dosentti Osmo Hormian 60-luvun lyriikka - mitä se on oleva ja kirjailija Pentti Saarikosken 60-luvun runoilijanohjelmani.

Mutta vain Hormian alustus kuultiin. Humalainen ja sekavana toilaillut Saarikoski päätyi esiintymislavan sijasta Kupittaan mielisairaalaan.

Osmo Hormian mukaan 1960-luvun runoilijan tehtävänä on oleva pyrkimys entistä laajempaan ja läheisempään yhteydenpitoon ja sitä mukaa myös vaikuttamiseen ja asenteiden muuttamiseen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Kysymys runoilijan asemasta ihmisyhteisössä on tuleva 60-luvun pääkysymykseksi, Hormia ennusti.

Vilkkaaseen keskusteluun osallistuivat muun muassa Kai Laitinen , Jaakko Ahokas , Jarno Pennanen , Kullervo Rainio , Jouko Tyyri , Armo Hormia , Tuomas Anhava , Maila Pylkkönen sekä ruotsalaisvieras Lars Gustafsson.

Seminaarin toisena päivänä pääsi vauhtiin toimittaja Arvo Salo , jonka alustuksen aihe oli 60-luvun lyriikka, mitä sen pitäisi olla. Salo, joka ei vielä ollut debytoinut kirjailijana, toivoi 60-luvun runoudelta erilaisuutta.

Salo viittasi pitkien runojen mahdollisuuksiin ja soinnutteluun, josta olikin luonteva siirtyä laulullisuuteen, jopa iskelmällisyyteen. Salo kaipasi runoihin myös propreja, erisnimiä, henkilön- ja paikannimiä.

Kustannusliike Tajo kokosi seminaarin annin kirjaksi nimeltä Runoseminaari , josta voi lukea muun muassa Saarikosken ja eräiden kollegoiden varsin värikästä sananvaihtoa.