Sunnuntai

Sanomista: Käsikähmää
arvostusten kanssa

REBEKKA HÄRKÖNEN

Koulujen loppuessa mieleen kumpuaa monta muistoa. Suvivirren raiku. Seuraavalle luokalle siirtymisen riemu.

Näky pienestä kädestä ojentumassa ensimmäisiä kertoja todistusta kohti. Se, kuinka hyviä arvosanoja on aina vain hankalampi saavuttaa.

Ihminen totutetaan lapsesta lähtien arviointeihin ja todistuksiin. Mittareihin, joissa itsetunto ja ihmisarvo myötäilevät kulloisenkin järjestelmän arvostuksia.

Alemmalla koulutasolla riittää, että osaa istua paikallaan ja toimia annettujen ohjeiden mukaisesti. Ylemmillä asteilla testataan opetussuunnitelman edellyttämää viitseliäisyyttä, omaksumiskykyä ja muistia. Ylitettävä rima on kaikille sama riippumatta siitä, millaisin ponnistuksin on selvittävä lähtökuoppansa asettamista haasteista.

Epäreilusti tasattu arki suoriutumisen ympärillä ei oikeuta hyvityksiin koulumaailmassa eikä elämässä. On tajuttava paremmuusjärjestyksen lainalaisuudet; hyväksytty tai hylätty.

Todistuksien numerot listataan saavutuksina. Voittajille luvataan stipendi elämässä selviämiseen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kun koulut kerran päättyvät, paremmuusarvot pannaan käytäntöön. Koulutusportaikossa korkeimmalle kivunneilla on selkeä etumatka yhteiskunnan jakaman arvostuksen tikapuilla.

Ja sitten pakka repäistään sekaisin. Peliin lisätään muita arvostuksen mittareita, johtotähtenä taloudellinen menestys sekä tuottavuus.

Vuosien saatossa mittarit vaihtuvat, mutta hyviin ja huonoihin, voittajiin ja häviäjiin jaottelu pysyy. Paremmuus on aina yhtä tavoiteltu titteli.

Pienet sormet poimivat tänäkin keväänä todistuksensa totutellen yhä ankarampaan arviointiin. Törmäyskurssi todellisuuden kanssa on väistämätön.

Kun menestys vääntyi onnellisuuden edellytykseksi, ihmiseltä riistettiin olemassaolon pyyteetön riemu. Tilalle tulivat arvosanat ja pankkisaldo. Tehotuotanto ja pätkätyöt. Lakkautukset ja lopputilit.

Naiiviuttani uskallan kysyä, oliko kaikki tämä sen arvoista?