Yksinhuoltajan perhe
kasvoi adoption kautta
Eden Valtanen, 6 , saapui Etiopiasta uuteen kotiinsa Harjavaltaan Kirsi-äidin ja kahden uuden sisaruksensa luokse vajaat neljä viikkoa sitten.
- Minusta vain tuntui, että minulla on vielä kolmaskin lapsi jossakin, minun piti vain hakea hänet kotiin, Kirsi Valtanen, 37, selittää adoptiopäätöksensä tunnetaustaa.
Nyt jo vajaan kuukauden uudessa kodissa olonsa jälkeen eläväinen tyttö pajattaa suomen sanoja, kokonaisia lauseitakin sellaista vauhtia, että isosisko Karoliina , 12, puistelee päätään isosiskojen ylemmyydellä, mutta hoivaavalla otteella.
- Joo, perään pitää katsoa, että mitä se nyt puuhaa, Karoliina naureskelee, ja sulkee näppärästi tietokoneensa pikkusiskon innokkaitten sormien ulottumattomiin.
Kirsi Valtanen teki rohkean päätöksen ja adoptoi perheeseensä lastenkotilapsen Etiopiasta. Rohkean sikäli, että hän on sinkku, kahden biologisen lapsensa yksinhuoltaja ja eronnut jo kuusi vuotta sitten.
- Moni on varmaankin ihmetellyt, vaikka ei ole suoraan minulta kysynyt, miksi ihmeessä hankin yksin kolmannen lapsen. Se, mikä minut sai sen tekemään, oli halu saada kolme lasta. Ei ole mitään järjellistä selitettävää, kun on olemassa tunnevarmuus ja tahto siitä, että tämä on minun polkuni. Jo nuoresta asti olin halunnut adoptoida.
Adoptioon liittyy pitkä valmistelu, ennen kuin ollaan niin pitkällä, että lapsi todella on kotona. Kirsin kohdalla se kesti kaiken kaikkiaan neljä vuotta.
Ensin adoptioluvan saa Suomessa. Siinä käydään lävitse vallitsevat olosuhteet, taloudellinen puoli ja perhesuhteet, sinkkuna elävän kohdalla ehkä vielä piirun verran tarkemminkin.
Adoptiolasta Kirsi lähti hakemaan Interpedia-järjestön kautta.
Monet maat asettavat omia ehtojaan esimerkiksi lapsen iän suhteen. Kirsin toive oli 4-6 -vuotias lapsi. Yksineläjille on tietty kiintiö. Etiopia esimerkiksi hyväksyy vain joka kuudennen adoption yksinhakijalle. Se hyväksyy myös aikaisemmat biologiset lapset.
- Aivan ypöyksin lähdin häntä sitten hakemaan Etiopiasta. Ehkä se, mihin sillä matkalla olisin kaivannut toista ihmistä, oli jakamaan tunteita ja ajatuksia siellä, sillä se maa oli valtava kulttuurishokki.
Mitään ongelmia hänellä ei
ollut, ja vastassa olivat hyvät yhteyshenkilöt.
- Ensitapaaminen sujui hyvin. Olin valmentautunut esimerkiksi lohduttamaan lasta, mutta Eden oli valtavan reipas. Hän tuli heti liki, otti kaulasta kiinni, pussasi poskelle ja alkoi heti sanoa minua mamiksi. Minusta tuntui kuin hän olisi ollut liiankin reipas, kuin pieni aikuinen, joka yritti tehdä minuun vaikutusta. Nyt kun on tultu kotiin, hän on muuttunut tavalliseksi lapseksi, Kirsi kertoo.
Eden on ottanut kaiken vastaan luontevasti: niin uuden kodin, sisarukset, kissan, Karoliinan hamsterin, television, kaiken.
- Ei hän ole ihmetellyt mitään, vaan on kuin olisi ollut täällä aina, äiti kertoo.
Koska hakuprosessi kesti niin pitkään, Kirsin lapset tottuivat ajatukseen uudesta sisaruksesta.
- Silti tämä on uusi tilanne meille kaikille. Se on kuin palapeli, jota nyt kootaan uudella tavalla. Ottaa aikansa, että jokainen taas löytää oman paikkansa. Tietenkin omat mausteensa arkeen antaa se, että tuleekin valmis uusi lapsi, joka on täysillä mukana elämässä hyvine ja huonoine puolineen, Kirsi pohtii.
Eden kävi koulua Etiopiassakin jo pari vuotta, hän lukee äidinkieltään amharaa ja osaa jonkin verran englantia.
Kirsi pohtii nyt kuten kuka tahansa äiti lapsensa koulukypsyyttä ja sitä, voisiko Eden mennä syksyllä jo kouluun vai ensin esikouluun.
- Se katsotaan kesän kuluessa. Kieli kehittyy koko ajan, olemme jo riidelleetkin sujuvasti suomen kielellä. Tai olisiko se ollut painokasta keskustelua, naurahtaa Kirsi nuorimmaisensa temperamenttia.
Yksin elävänä Kirsi Valtanen tunnustaa tukiverkoston tarpeen. Hänellä on onneksi omat vanhemmat lähellä ja on ystäviä henkireikinä, sillä toki hän myöntää tarvitsevansa myös aikuisseuraa. Yhteydet muihin adoptioperheisiin ovat lisäapuna. Sieltä saa hyvää tukea, koska he tietävät heti mistä puhutaan.
- Oikeastaan vasta sitten, kun me olimme tulleet kotiin, minulle todella jysähti päähän, että kuinka rohkea olen ollut. Olen uskaltanut hankkia kolmannen lapsen tällä tavalla ja yksin. Me elämme normaalia elämää, emmekä mitenkään lokeroidu esimerkiksi minun sinkkuuteni perusteella.
- Minulle on vahvistunut tunne siitä, että ihmisen on todella mahdollisuus toteuttaa toiveitaan, kun vain tarttuu toimeen.
Tämä on ollut minun haaveeni ja sen toteutin, Kirsi sanoo seestyneen oloisena päätöksestään.
Paula Hätönen