Ihmiskunta saa pääosan
ruoastaan vain 9 kasvista

Yhdeksän eniten käytettyä kasvilajia kattavat 75 prosenttia ihmiskunnan ravinnosta, toteaa Helsingin yliopiston kasvitieteellisen puutarhan johtaja Leif SchulmanFinfood Uutiset -verkkopalvelussa. Nämä yhdeksän ihmiskunnan todellista ruokkijaa ovat maissi, vehnä, riisi, soijapapu, sokeriruoko, ohra, maniokki, peruna ja durra. Ravintovarojen kapeus on merkittävä riski, sillä muuttuvat ilmasto-olot tai taudit voisivat romuttaa jonkin tai joitakin tärkeistä kasvilajeista. Esimerkkejä tällaisen uhkakuvan toteutumisesta on saatu muun muassa banaanin viljelystä.

Luonnon ja viljelykasvien monimuotoisuus onkin paras tapa puskuroida taloutta ympäristöriskejä vastaan, mutta tällainen toiminta ei toteudu lyhytnäköisessä voittojen tavoittelussa. Varsinaisten kasvilajien ohella myös aktiiviviljelyssä olevien eri lajikkeiden määrä on romahtanut maatilatalouden tehostumisen myötä. Tämä suuntaus, joka lisää katovuosien riskiä, on havaittavissa myös Suomen maatilataloudessa, Schulman muistuttaa.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.