Liikenne

Land Roverin evoluutio
hyppäsi uudelle tasolle

Turun Tietokuva Oy<br />Terrain Response -maastoajojärjestelmä on SE-tasolla vakiovaruste.
Turun Tietokuva Oy
Terrain Response -maastoajojärjestelmä on SE-tasolla vakiovaruste.

JARKO SIMANAINEN

Luksusmaasturin koko käsitteen 30 vuotta sitten luonut Range Rover sai Land Roverin mallistoon pikkuveljen vuonna 1989. Tulokas Discovery täytti aukkoa ylellisen Rangen ja työkalumaisen Defenderin välillä.

Discovery uudistui hiukan 15 vuoden aikana, mutta perusrakenne säilyi näihin päiviin asti ennallaan. Suomessakin nyt esiteltyä Discovery 3:a nimitetäänkin tavan mukaan "kokonaan uudeksi autoksi".

Suoraan vanhasta Discoverysta uuteen vaihdettaessa kuljettaja tuntee muutoksen väljentyneinä sisätiloina, ergonomisempana kytkinten sijoitteluna ja entistä enemmän Range Roveria muistuttavana olemuksena.

Kun dieselmoottorin käynnistää, ero konkretisoituu edelleen. Sinänsä miehekkäästi rohistelevan pumppusuutinviitosen raaka ääni on vaihtunut monta kertaluokkaa sivistyneemmin hurisevaan veekuutoseen.

Tilavuudessa ei ole kuin parin desin ero, mutta uutuus takoo myös väännössä ja tehossa aivan eri lukemat.

Maastopotentiaalia vaikka muille jakaa

Maastohommissa tietty robustisuus on jopa toivottavaa. Disco 3:n ei kuitenkaan tarvitse antaa tasoitusta niin sanotulle tosimönkijälle siitä huolimatta, että siitä kelpaa nousta julkisella paikalla vaikka pyhätamineissa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Disco 3:n Terrain Response -järjestelmä auttaa kuskia ottamaan kaiken mahdollisen irti auton maastopotentiaalista. Omat ohjelmansa löytyvät niin mudassa kahlaamiseen, kivikossa ryömimiseen kuin löysässä hiekassakin ajoon.

Järjestelmä säätää muun muassa lukkojen toimintaa, vastetta kaasuun ja ilmajousituksen toimintaa kulloisenkin ajotilanteen parhaiten huomioivaksi.

Esimerkiksi täysin erillisjousitetut pyörät käyttäytyvät tarvittaessa kuin jäykkään akseliin kytketyt: vastapuolen reipasta sisäänjoustoa säestää kunnon kurotus toisella puolella. Ilmassa roikkuva pyörä kun on vedon kannalta virkaheitto.

Miinuspuolella paino ja kulutus

Varta vasten tarkoitusta varten rakennetulla harjoitusradalla oli hymy herkässä, kun Disco 3 kiipesi jäähän rapakasti pureutuvilla lumiketjuilla varustettuna kerta kerran jälkeen aivan uskomattoman tuntuisista paikoista.

Maastolenkin koeajotuttavuudessa työskenteli Jaguarilta lainattu 4,4-litraiseksi porattu ja bensaa polttava V8 yhdessä automaattivaihteiston, alennusvaihteiston, jatkuvan nelivedon ja keski- ja takatasauspyörästöjen lukkojen kanssa. Version aloitushinta on 81 450 euroa.

Kun kaikki tuo tavara pultataan isojen ulkomittojen vaatimaan tuhdisti vääntöjäykistettyyn koriin, tulee painoakin kertyneeksi melko lailla. Discovery 3 painaa mallista riippumatta yli kaksi ja puoli tonnia. Kolmannen istuinrivin lisäämällä siinä matkustaa seitsemän henkeä.

Maantiellä Discovery-sukupolvenvaihdos on myös selkeästi aistittavissa. Pelkkä koko ja paino tuovat ajettavuuteen omat mausteensa, mutta maastokykyjen vuoksi ei tarvitse kärsiä huojumisesta tai suuntavakavuuden puutteesta.

Lumesta ja jäästä liukkailla tienpinnoilla sähköinen ajonvakautus tuo lisäturvaa. Se puuttuu peliin, jos alkava luisto uhkaa karata käsistä.

Sen minkä auton koon vuoksi kaupunkiajossa näppäryydessä menettää, saa helposti takaisin näkyvyytenä yli muun liikenteen ja varmoina liikkeelle lähtöinä auraamattomiltakin kaduilta.

Ronskisti vääntövoimaa antava moottori ei työskentele aivan ilmaiseksi. Kulutus karkaa melko varovaisessakin ajossa toiselle kymmenelle litralle. Kulutus jää silti kohtuulliseksi autoluokka huomioiden.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Turun Tietokuva Oy<br />Automaattivaihteisto tuo lisähintaa 3 100 euroa.
Turun Tietokuva Oy
Automaattivaihteisto tuo lisähintaa 3 100 euroa.
Turun Tietokuva Oy<br />Seitsemälle. Matkustamon voi hyödyntää henkilökuljetuksessa viimeistä senttiä myöten takimmaisen rivin kahdella istuimella.
Turun Tietokuva Oy
Seitsemälle. Matkustamon voi hyödyntää henkilökuljetuksessa viimeistä senttiä myöten takimmaisen rivin kahdella istuimella.
Turun Tietokuva Oy<br />Pitoa ketjuista. Discoverylla ajettaessa tuskin tulee eteen paikkaa, josta autolla ei pääsisi. Eurooppalaiseen tyyliin jääpitoa voi hakea lisää vaikka lumiketjuilla.
Turun Tietokuva Oy
Pitoa ketjuista. Discoverylla ajettaessa tuskin tulee eteen paikkaa, josta autolla ei pääsisi. Eurooppalaiseen tyyliin jääpitoa voi hakea lisää vaikka lumiketjuilla.