Ruuhkainen Puistokatu ei ole erityisen juhlava näky suhmuraisena tammikuisena arkipäivänä. Rekat roiskivat loskaa jalankulkijoiden tummille talvitakeille. Katua reunustaa rakennuskanta, joka jättää tyhjäksi mielen ja sielun.
Kunnes päästään Puutarhakadun pohjoispuolelle. Mannerheiminpuistoa vastapäätä kohoaa kalliokumpu, jonka laella pöyhkeilee ympäristöstään täydellisesti erottuva tiilinen kolossi. Turun Mikaelinkirkko näyttää pikaisella silmäyksellä räiskyvältä ilotulitusraketilta.
Idästä eli keskustan suunnasta saapuva kulkija törmää ensin jykeviin kiviportaisiin. Niiden laella komeilee koristeellinen sisäänkäynti, jonka päällä on ruusuikkuna ja kaksi tornia, joista vasemmanpuoleinen kohoaa peräti 77 metrin korkeuteen. Tässä kirkossa torni on idässä ja alttari lännessä, päin vastoin kuin vanhoissa katolisissa pyhäköissä.
Käsitys kirkosta muuttuu koko ajan, kun sitä kiertää ympäri. Julkisivun juhlava jylhyys vaihtuu Sairaanhuoneenkadun puoleisessa länsipäädyssä äidilliseen pyöreyteen.
Tunnelma vaihtuu jälleen kerran, kun kirkkoon astuu sisälle. Tulija siirtyy samalla 1800-luvun lopun uusgotiikasta uuteen aikakauteen: 1900-luvun alun jugendiin. Katse törmää lasimaalauksiin, jämeriin oviin ja komeaan holvikattoon. Eteisaulasta haarautuvat parvelle johtavat kulkukäytävät, jotka on koristeltu hienoilla ruusukuvioilla, neitsyt Marian symboleilla.
Kirkkosali tulvii kauniita koristekuvioita ja silmää hiveleviä yksityiskohtia, mutta samalla se on harmoninen, rauhoittava kokonaisuus. Pastellinsävyisiä seiniä, tukevia graniittipylväitä, tähtiholveja ja suippokaarisia ikkunoita kiertävät toinen toistaan kauniimmat dekoraatiot: kukat, silmät, piispansauvat. Vuolukivestä veistetty saarnastuoli ja tummanpuhuvat lasimaalaukset hallitsevat kuoriosaa. Jugendlamput tuovat valoa hämärään. Satavuotiaat pylväskyntteliköt kiiltävät kuin eilen ostetut.
Mielikuvituksellinen luomus on näinä viikoina uuden juhlinnan kohteena. Turun Mikaelinkirkon vihkiäisistä on lauantaina 5. helmikuuta kulunut tasan sata vuotta.
Keskiaikainen Turun tuomiokirkko ei enää 1800-luvun lopulla tahtonut riittää kasvavalle kaupungille. Niinpä tuomiokirkkoseurakunnan kirkonkokous nuiji joulukuussa 1888 päätöksen uudesta pyhäköstä. Vuotta myöhemmin sille osoitettiin paikka: kaupungin omistama tontti Puistokatu 16:ssa. Se oli noihin aikoihin katajapensaita kasvava kumpu, jossa karja laidunsi ja viikarit leikkivät intiaaneja.
- Myös nykyisen Snellmanin koulun tontti oli vahvasti esillä. Samppalinnan rinnettäkin esitettiin, Turun maakuntamuseon tutkija Kaarin Kurri tietää.
Hankkeen toteuttaminen eteni suunnilleen yhtä ripeästi kuin kirjaston rakentaminen tai taidemuseon remontti nyky-Turussa. Kirkonkokouksen nuijaniskun ja uuden kirkon vihkiäisten välillä vierähti yli 16 vuotta.
Kirkon tyyliä ja muotoa pähkäiltiin tuomiorovasti Gustaf Dahlbergin vetämässä komiteassa. Vuoden 1893 alussa julistettiin yleinen kilpailu piirustusten hankkimiseksi. Lähtökohtana oli 2 500 kuulijalle rakennettava goottilaistyylinen tiilikirkko, johon tulee torni.
Kilpailu ratkaistiin kesäkuussa 1894. Yhteensä 22 ehdotuksen joukosta ykköseksi kohosi suunnitelma Soli Deo Gloria Aeterna eli Yksin Jumalalle ikuinen kunnia . Sen oli laatinut vasta 23-vuotias ahvenanmaalainen polyteknikko Lars Sonck .
Sonckin malli oli kolmilaivainen pitkäkirkko, jonka päätorni seisoo etummaisen päädyn toisessa kulmassa. Päädyn vastakkaisella puolella oli pienempi torni ja kuorin ympärillä kaksi pikkutornia.
- Suunnitelma myötäili saksalaista kirkkoarkkitehtuuria. Tällainen epäsymmetrisyys oli myös ominaista 1800-luvun lopun tyylille, Kurri sanoo.
Kirkonkokous hyväksyi suunnitelman pohjalta laaditut pääpiirustukset vuonna 1895.
Sitten hanke jumittui. Sonck karsasti nuoruuden suunnitelmaansa ja halusi siihen perusteellisia muutoksia. Toinen viivytys oli rahapula. Suomen keisarillinen senaatti oli vahvistanut kohteelle 499 657 markan talousarvion, mutta pääurakasta pyydettyjen tarjousten jälkeen selvisi, että rahaa tarvitaan ainakin 700 000 markkaa.
Kirkkoneuvosto suostui syksyllä 1897 pitkin hampain siihen, että Sonck saa piirtää uudet suunnitelmat. Uudessa mallissa päätorni oli sijoitettu kuorin päälle ja osa torneista oli tykkänään pyyhitty pois. Suunnitelma oli paitsi modernimpi myös huokeampi kuin alkuperäinen. Toinen vaihtoehto olisi alkuperäisen suunnitelman toteuttaminen riisuttuna versiona.
Kirkonkokous torjui kuitenkin uudet suunnitelmat. Päätös vahvistui tuomiokapitulissa talvella 1899.
Jupakan jälkeen rakennustoimikunta laati uuden budjetin. Markkoja kerättiin lahjoituksilla, korotetulla kirkollisverolla ja lainaamalla. Työt lähtivät liikkeelle loppuvuodesta 1899. Peruskivi muurattiin vappuna 1900.
Kirkon portaat teetettiin Urheilupuiston laidalta louhitusta kivestä. Lehtereitä kannattavat harmaakivipilarit kuskattiin Hangosta. Alttarin ja saarnastuolin vuolukivet saatiin Virolahdelta. Seiniin tarvittiin ruotsalaista fasaditiiltä, vesikattoon norjalaista liusketta ja huippurakenteisiin saksalaisia rautakonstruktioita. Aikansa uutuuden, sähkövalaistuksen, rakensi helsinkiläinen toiminimi G. Zitting ja kumppanit.
Sonck sai hiljaa hivuttamalla läpi muutoksia, jotka veivät uusgoottilaista hanketta uuden tyylin, jugendin, suuntaan. Harjatorni jäi pois, teräviä ääriviivoja pyöristettiin.
- Sonckin ideat torjuttiin suurina ehdotuksina, mutta ne hyväksyttiin pala palalta, Kurri arvioi.
Sisustus toteutettiin vuonna 1904 ilman kokonaissuunnitelmaa, sillä Sonckilta tilattiin ikkunoiden luonnokset, maalauskoristelut ja penkkien piirustukset erikseen. Käytännön suunnittelutyön teki Sonckin valvovan silmän alla nuori arkkitehti Max Frelander . Maalauksesta vastasi maalarimestari S. Koskinen .
- Jo vuonna 1903 oli Sonckin suunnitteleman Tampereen Johanneksenkirkon maalauskoristelu annettu Hugo Simbergille ja Magnus Enckellille . Turussa ei ollut käytettävissä samanlaisia rahoja. Koskinen teki työnsä todella halvalla, Kurri kertoo.
Turun kirkon ornamenteista ei tehty Tampereen tapaisia itsenäisiä taideteoksia. Taitelija Willy Baer toteutti sentään kuoriin suuret mäntyaiheiset lasimaalaukset.
Viimeistelyvaiheeseen edennyt rakennus sai nimen kesäkuussa 1904. Tuomiorovasti Dahlberg ehdotti Mikaelinkirkkoa, jolla viitattiin sekä arkkienkeliin että uskonpuhdistaja Mikael Agricolaan . Aurajoen varrella oli myös ammoin sijainnut samanniminen kirkko.
Arkkipiispa Gustaf Johansson ja yksitoista avustavaa pappia vihkivät Mikaelinkirkon kynttilänpäivänä 5.2.1905. Komeus tuli maksamaan liki kaksi kertaa alkuperäisen budjetin verran:
950 000 markkaa.
Saksan Ludwigsburgista tilatut urut koottiin parvelle vuonna 1907. Saarnastuoli sai kaikukaton 1920-luvulla. Jyhkeä päätorni virui mykkänä aina vuoteen 1930, jolloin kirkolle lahjoitettiin kellot.
Jo rakennustöiden aikana Sonck kiinnitti katseensa kirkon ympäristöön. Hän halusi, että Mikaelinkirkko nousisi pienten punatiilisten kivitalojen yläpuolelle. Idea heräsi henkiin, kun arkkitehti voitti kirkon ympäristöstä vuonna 1913 järjestetyn suunnittelukisan.
Sonckin mallissa kirkon Puutarhakadun puoleiselle sivustalle sijoitettiin seurakuntatalo. Rauhankadun varrelle olisi rakennettu kansankirjasto ja Puistokadun toiselle puolelle kansakoulu. Laitokset olisi yhdistetty kadun yli vedettävällä rakennuksella.
Ehdotusta alettiin toteuttaa syksyllä 1914, mutta hanke keskeytyi.
- Kansakoulun rakentamisesta luovuttiin, eivätkä muutkaan hankkeet tulleet ajankohtaisiksi, Kurri selittää.
Tämän päivän vierailija tapaa melkein alkuperäisessä asussaan säilyneen Mikaelinkirkon. Kuuluisin Sonckin luomusta kohdannut onnettomuus sattui talvisodan aikaan joulukuussa 1939. Lähistölle pudonnut neuvostopommi aiheutti paineaallon, joka tuhosi Willy Baerin lasimaalaukset.
Taiteilijapariskunta Hilkka Toivola ja Otso Karpakka maalasi Pariisissa uudet goottilaistyyliset Hyvä Paimen -aiheiset teokset, jotka kiinnitettiin kirkon kuoriin syyskuussa 1953. Baerin maalausten sirpaleita yritettiin turhaan koota kokoon vielä 1980-luvulla.
- Sirpaleet löytyvät yhä pahvilaatikoista seurakuntien arkistosta, Kurri tietää.
Uudet lasimaalaukset riitelivät seinien jugend-koristeiden kanssa. Niinpä kirkon sivuseinät maalattiin umpeen. 1950-luvulla alkuperäinen höyrylämmitysjärjestelmä vaihdettiin modernimpaan lattialämmitykseen, mikä hävitti alkuperäiset lattiat.
Saksalaiset urut purettiin vuonna 1965. Tilalle koottiin Kangasalan Urkutehtaan soitin, jonka taso herätti myöhemmin kirpeää kritiikkiä. Mikaelinkirkon kolmannet urut, ruotsalaisen Grönlunds Orgelbyggeri Ab:n rakentamat ranskalais-romanttiset, vihittiin käyttöön syksyllä 2002.
Osa alkuperäisestä maalauskoristelusta loihdittiin esiin 1960-luvun puolivälissä. Isompi remontti oli edessä 1980-luvulla. Rapautuneet tiilijulkisivut ja vesikatto korjattiin vuosina 1984-1985. Urakka jatkui sisäpuolella: sisäkatto ja seinäpinnat puhdistettiin noesta ja liasta, korostekuviot entisöitiin, lattia uusittiin.
Kirkon nykytila saa tutkija Kurrilta suopean kommentin.
- Käytännöllisesti katsoen kaikki on nyt alkuperäistä tekniikkaa ja lämmitystä lukuunottamatta.
Monet pitävät Mikaelinkirkkoa epäharmonisena. Sitä ei ole suomalaisen arkkitehtuurin historiassa nostettu samaan kastiin Tampereen Johanneksenkirkon, nykyisen tuomiokirkon, kanssa. Kaarin Kurri ei yhdy kritiikkiin.
- Minusta tämä on kristillisen symboliikan, jugendin ja uusgotiikan vuoropuhelua. Yksityiskohdat ovat käsityötaidon mestarinäytteitä, jotka tukevat toisiaan mielenkiintoisella tavalla, hän luonnehtii.
Sonck sai Tampereella pitkälti toteuttaa omia ideoitaan. Kallion kirkkoon hän suunnitteli jo Mikaelinkirkkoon kaavailemansa massiivisen, kuorin päältä nousevan tornin.
- En missään nimessä halua pistää kirkkoja paremmuusjärjestykseen. Kaikki edustavat erilaista vaihetta Sonckin uralla, tutkija torjuu.
Kurri listaa Mikaelinkirkon kaltaisiksi murroskauden ilmentymiksi kaksi rakennusta, jotka ovat sen turkulaisia ikätovereita.
- Eivät kaupunginkirjasto tai taidemuseokaan ole mitään puhdastyyppisiä art nouveaun, jugendin tai kansallisromantiikan edustajia. Kirjasto on hyvin perinteinen rakennus, taidemuseo taas englantilais- ja amerikkalaistyylisen luonnonkiviarkkitehtuurin edustaja, hän muistuttaa.
JARI HEINO
• Lähteet: Eino Jutikkala: Turun kaupungin historia 1856-1917; J.E. Kallio: Turun Mikaelinkirkko 25-vuotias; Tutkija Kaarin Kurri; Lars Sonck, arkkitehti (Suomen rakennustaiteen museon monografia); Riikka Kaistin kokoama Mikaelinkirkon tapahtumalista; Turun Mikaelinkirkko 50-vuotias (Mikaelinseurakunnan kirkkoneuvoston julkaisu); Turun Sanomien arkisto. • Sunnuntaina 6.2.2005 kello 10 Mikaelinkirkossa järjestetään satavuotisjuhlamessu. Kello 18 on vuorossa iltajuhla, jonka yhteydessä julkistetaan kirkon 100-vuotisjuhlakirja. Sen jälkeen kirkko on päiväsaikaan avoinna koko juhlaviikon ajan.
