Liikenne

Ajo Ruotsin kautta yhä ykkösvaihtoehto

HANNU TUOMINEN

Satakunnan ammattikorkeakoulussa opiskeleva Harri Mäki selvitti motoristien reittivalintoja. Mäen opinnäyte perustuu kyselytutkimukseen, johon osallistui 638 vastaajaa. Tutkimus tehtiin viime touko-elokuun välisenä aikana. Vastaajat ovat henkilöautolla, asuntoautolla, asuntovaunulla ja moottoripyörällä ulkomaille matkanneita.

Suurin osa heistä kuului johonkin matkailuun liittyvään järjestöön, kuten Autoliittoon tai Suomen karavaanareihin. Vastaajien määrä yllätti tutkijankin, ja vaikka kyselyyn osallistujat ovat murto-osa ulkomaille matkaavista autoilijoista, herättää tutkimus mielenkiintoisia ajatuksia. Kaukaisimmat kohdemaaat olivat Thaimaa ja Singapore.

Mitä reittiä Keski-Eurooppaan

Keski-Eurooppaan matkaavilla motoristeilla on kolme reittivaihtoehtoa: Ruotsin kautta Saksaan, laivalla suoraan Saksaan tai Viron kautta Via Balticaa pitkin. Autoilija joutuu puntaroimaan kustannuksia, nopeutta, vaivattomuutta, turvallisuutta ja kaukaista määränpäätä. Mikään kolmesta reitistä ei ole selkeästi toista parempi.

Via Baltican väitetään olevan taloudellisin, Ruotsinreitin nopein ja Itämeren ylityksen vaivattomin vaihtoehto. Jokaiselle löytyy omat suosijansa. Via Balticaa kohtaan tunnettu epäluuloisuus on alkanut vähentyä, ja moni kokenutkin kuljettaja suuntaa tälle reitille pelkästään uteliaisuudesta. Lähivuosina reitinvalinta määräytyy kohdemaan mukaan: Länsi-Eurooppaan ajetaan halki Ruotsin tai Saksan laivoilla matkustaen ja Itä-Eurooppaan Via Balticaa pitkin ajaen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ruotsin läpi yhä suosituin

Harri Mäen tutkimuksen mukaan kesällä 2004 suomalaiset valitsivat menomatkalla Keski-Eurooppaan eri vaihtoehtoja melko tasapuolisesti. Ruotsin kautta ajaneita oli 42 prosenttia ja Via Baltican käyttäneitä 33 prosenttia. Hangosta tai Helsingistä laivalla suoraan Saksaan matkanneita oli hieman vähemmän eli 25 prosenttia. Finnjetin siirtyminen Pietari-Tallinna-Rostock välille saattoi vähentää laivayhtiön suomalaismatkustajien määrää.

Paluumatkalla Suomeen Ruotsin (47 prosenttia) ja Itämeren laivojen (29 prosenttia) osuus kasvoi ja Via Baltican väheni (24 prosenttia). Monet yhdistävät eri reittivaihtoehtoja. Via Baltican uutuudenviehätys aistitaan jo menomatkalla, ja suora laivayhteys Saksasta koetaan leppoisana vaihtoehtona automatkan päätteeksi.

Saksa kiinnosti eniten

Automatkailua rajoittavat etäisyydet. On selvää, että lentolomalaisten kestosuosikit Espanja ja Kreikka eivät ole automatkailijan kärkimaita. Saksa kiinnostaa autoilijoita pääkohdemaana eniten, samoin Italia ja Ranska. Itä-Eurooppa saa vielä odottaa suomalaisia motoristeja. Moni tekee autolomamatkaa useamman mielenkiintoisen maan kautta, ja tällöin on ehkä vaikea ilmoittaa pääkohdemaata.

Matkaan lähdetään pareittain

Luulisi, että Eurooppaan autoilevat olisivat perheitä. Tarjoaahan auto edullisimman matkustusvaihtoehdon juuri heille. Harri Mäen selvitys kertoo kuitenkin aivan toista: lähes 60 prosenttia kulki yksin tai kahdestaan.