Sunnuntai

Opaskirjan kirjoittaja ei tee huvimatkoja

TS/Seppo Haavisto<br />Markus Lehtipuu ja kotiin kertyneitä matkamuistoja. Neuvostoliiton vaakunalippu on eräs kirjailijan aarteista.
TS/Seppo Haavisto
Markus Lehtipuu ja kotiin kertyneitä matkamuistoja. Neuvostoliiton vaakunalippu on eräs kirjailijan aarteista.

Markus Lehtipuun rinkka ei juuri ennätä kotinurkissa lojua. Heinäkuussa Lehtipuu suuntaa Sortavalaan, Petroskoihin ja sieltä Petsamoon. Lisäksi kesällä pitäisi tehdä tämän vuoden kolmas reissu Slovakiaan: luvassa on ainakin luontovaellus ja reipasta kaupunkielämää Bratislavassa.

Ihan huvin vuoksi Lehtipuu ei reissaa. Suomalainen Matkaopas Oy:n johtaja tekee jalkatyötä loppuvuodesta ilmestyviä opaskirjoja varten.

- Hyvä matkaopas on viihteellinen kumppani, joka osoittaa suunnan muttei tyrkytä liikaa. Se kertoo taustat, kannustaa omatoimisuuteen ja hieman naurattaakin, Markus Lehtipuu muotoilee.

Markus Lehtipuu ei ajautunut matkaoppaiden kirjoittajaksi kylmiltään. Vuonna 1982 hän teki ensimmäisen pidemmän matkansa Intiaan. Nuori pirkkalalainen kiersi maata kamera kaulassaan, ja kuvia kertyi filmikaupalla. Seuraavana vuonna Markus liftasi Euroopan halki ja päätyi Egyptiin. Sitä seuraavana juna vei Aasiaan.

Matkapäiväkirjat on säilytetty huolella. Lehtipuu selailee paksuja vihkoja, jotka ovat täyttyneet muistiinpanoista, kirjavista matkalipuista ja lyijykynällä hahmotelluista karttapiirroksista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Tein jo silloin tarkat muistiinpanot matkakohteista ja analysoin esimerkiksi majapaikat.

Aasian matkalla heräsi idea kehitysmaa-aiheisesta matkaoppaasta, joka niputtaisi yksien kansien väliin Latinalaisen Amerikan, Afrikan, Lähi-idän sekä Länsi-, Itä- ja Kaakkois-Aasian. Tuhat tietä tropiikkiin ilmestyi vuonna 1989.

Yritys näki päivänvalon kolme vuotta myöhemmin, ja nykyään Lehtipuu reissaa ammatikseen.

Suomalainen ote

Oman firman perustaminen oli lähes pakkoratkaisu. Lama iski päälle, joten oli helpointa työllistää itse itsensä. Maailmaa kiertäneet nuoret tehtailivat kirjoja reippaaseen tahtiin: Egyptiä, Marokkoa, Lontoota, Maltaa, New Yorkia.

Kohde päätyi julkaistavaksi, jos sille oli tuttavapiirissä osaava tekijä ja jos sen tiedettiin houkuttelevan tarpeeksi monta suomalaista. Lehtipuu on itse kirjoittanut kirjat muun muassa Malesiasta, Singaporesta ja Tukholmasta.

- Haimme omaa näkökulmaa ja konseptia. Siihen aikaan ei juuri ollut suomalaisia oppaita. Käännettyjen taskukirjojen standarditeksti taas oli joka kielellä sama, joten kirjat jäivät pinnallisiksi. Tietyssä kohteessa oli muka pakko mennä katsomaan joku tietty kirkko. Oppaissa ei ollut itse koetun tunnetta.

Kulttuurivivahteet ja huumori välittyvät parhaiten, jos kirjoittajat ovat maanmiehiä. Angloamerikkalaisten matkakirjojen ajattelutapa, jossa naisparturi on kummajainen, tuntuu suomalaisesta oudolta.

Suomalaisessa Matkaoppaassa suomalainen näkökulma pilkahtelee myös yksityiskohdissa. New Yorkin -opas listaa jazz-pianisti Mika Pohjolan suosikkiklubit, Thaimaa-kirja taas suomalaisten isännöimät hotellit ja ravintolat Pattayalla.

Matkaoppaan on pysyttävä ajan hermolla.

- Ennen neuvottiin juomarahan jättämisessä, mutta nykyään pitää tietää, mistä löytyy nettikahvila, miten kännykkä matkakohteessa toimii ja saako kortilla seinästä rahaa.

Jalan ja moottoripyörällä

Taustatiedot hankitaan kotimaassa, mutta kirjan tekemiseen tarvitaan silti monta lähtöä.

- Yksi matka ei koskaan riitä. Marokko-oppaan tein kolmen matkan perusteella, mutta ne olivatkin todella intensiivisiä reissuja.

Karjala-kirjan ensimmäisen painoksen Lehtipuu kyhäsi 11 matkan tuomalla varmuudella. Thaimaan kolmannen painoksen jälkeen maan leima on lätkäisty Markuksen passiin kolmisenkymmentä kertaa. Eivätkä matkat ole mitään viikonloppupiipahduksia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Perillä Markus Lehtipuu liikkuu kävellen tai moottoripyörällä. Hän käy järjestelmällisesti läpi hotellit, ravintolat ja museot, kerää hintatiedot muttei paljasta tekevänsä opasta. Hän metsästää arkisia käytännön vinkkejä: miten soitetaan Suomeen, miten pääsee idylliseen naapurikaupunkiin tai kuinka tunnistetaan kirjainmerkkejä.

- Käyn todellakin itse joka paikassa. En koskaan luota paikallisten tuttavien suosituksiin.

Ensimmäisellä kerralla karttasommitelmat piirtyvät paperille, mutta uusintapainosta tehdessä on kätevintä täydentää kannettavalla tietokoneella olevaa karttapohjaa.

- Yritän antaa kokonaiskuvan tarjonnasta. Ihmisiä ei voi käskeä, vaan parempi on antaa suunta, josta löytyy useampia kelpo majapaikkoja. Itsenäinen matkailija tahtoo itse tehdä löytöjä - sitä paitsi liiaksi suositellut ovat aina täynnä.

Paraskin matkaopas vanhenee auttamattomasti: motellit liimaavat lapun luukulle, erikoisputiikit muuttavat toiseen kortteliin ja viisumisäännökset vaihtuvat. Euron käyttöönotto puolestaan mitätöi hetkessä Rooman-oppaan hintatiedot. Kirjojen tekijöille on siis aina tiedossa lisää matkoja - ja jalkatyötä.

Rappioromantiikkaa Karjalassa

Myös koti-Suomi on tullut koluttua. Kun Suomalainen Matkaopas jäi neljän vuoden tuotantotauolle, olisi luullut Lehtipuun vetävän henkeä matkailubisneksestä. Mitä vielä. Hän pestautui tekemään australialaisen Lonely Planet

-kirjasarjan ensimmäistä Suomi-opasta.

- Kokosin kirjan yhdessä Virpi Mäkelän kanssa. Jaoimme eräänlaisella Molotov-Ribbentrop-sopimuksella Suomen kahtia, ja minä aloitin matkani Nurmeksesta. Oli mahtavaa päästä oman maan salaisuuksiin kiinni. Muutaman vuoden aikana ehdin kiertää Suomen kolkkia eri välineillä: pitkän Itäkairan vaelluksen, Ahvenanmaan saaristolautat, Suomen itäisimmän kolkan Ilomantsissa ja tietysti kivat olutbaarit Turussa.

Uusia painoksia on sen jälkeen kyhätty ulkomaisin voimin, mutta Suomen kartoittaminen ei taida olla ihan kevyttä kauraa. Neljännen painoksen tekijä ainakin palasi maitojunalla kotiin.

Ilomantsin ja Lieksan karjalaisuus ei Lehtipuulle vielä riittänyt, vaan kotimaan-turneen jälkeen iski totaalinen Karjala-kuume. Sen seurauksena syntyi kehuttu ja palkittu Karjala-opas.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Kun sain ensin perusteellisen opastuksen Pohjois-Karjalaan ja Lappeenrannan seudulle, olin valmis laajentamaan maailmankuvaani myös rajantakaiseen Karjalaan. Ei voi ymmärtää yhtä ilman toista. Kun vanhat karjalaisalueet tulivat tutuiksi, löytyi myös suomalaisuuden syvin olemus, Lehtipuu sanoo.

Rehellinen pitää olla. Kun paikka on epäsiisti, se kerrotaan kaunistelematta.

- Olemus rähjäinen, sisällä mahorkansavun patinoimia puupaneeleja, Lehtipuu lukee valittuja paloja kirjastaan.

Kirja kuvaa realistisesti seutuja, jotka liittyvät omaan historiaamme. Se esittelee sotien taistelupaikkoja ja alueita, joilla suomalaiset asuivat. Nähtävyyksiksi kelpaavat muutkin kuin prameat pyhäköt ja museot.

- Nähtävyys on aina jotakin ainutkertaista. Slummi voi olla nähtävyys, samoin paalujen varaan rakennettu kalastajakylä Thaimaassa. Suomessa yksi vaikuttava paikka oli Kuivaniemen kunnan hylätty turkistarha-alue.

Antinähtävyydet ja arkinen paikalliskulttuuri, kuten Suomessa rantasaunat, ovat matkaajalle usein se sykähdyttävin elämys.

ANU KYLVÉN