Vuonna 1924 Aero oli aloittanut lennot reitillä Helsinki-Tukholma Tallinnan-lentojen ohella. Vuoroja lennettiin Junkers F13 -vesitasoilla, joita nuorella yhtiöllä oli vuoteen 1926 mennessä kolme kappaletta. Samana vuonna Aero ilmaisi kiinnostuksensa välilaskuihin Turussa. Kaupunki ryhtyikin toimeen asiassa ja vesilentosatama laitureineen valmistui Ruissaloon Pikku-Pukkia vastapäätä kesäksi 1927. Seuraavana vuonna Aero avasi linjan Turku-Maarianhamina-Tukholma ja yhtiön hankkima uusi F13-konekin sai nimen "Turku".
Turussa oli korkeita odotuksia kehittyvän lentoliikenteen suhteen. Kaupunki oli lähellä ulkomaanliikenteen tärkeintä kohdetta, Tukholmaa. Turussa oli myös otolliset olosuhteet ylläpitää sekä vesi- että maalentoasemaa. Kaupungilla katsottiin siis olevan edellytyksiä kehittyä maan johtavaksi lentoliikenteen keskukseksi. Ympärivuotinen liikenne edellytti maakenttää. Tila kentälle varattiinkin Artukaisista 1932 ja työt alkoivat samana vuonna.
Juhlalliset avajaiset
Suomen ensimmäinen ja tuolloin maailman pohjoisin siviililentokenttä valmistui 1935 Artukaisiin. Saman vuoden syyskuussa pidettiin näyttävät avajaiset. Uuden kentän vihki käyttöön presidentti P.E. Svinhufvud, ja paikalla oli hallituksen jäseniä sekä ulkomaalaisia kunniavieraita. Avajaisten lentonäytös houkutteli paikalle 30 000 katselijaa.
Samanaikaisesti kentän kanssa valmistui myös kauppatorille Hamburger Börsiä vastapäätä funkistyylinen matkailukioski, johon tuli Aeron toimipiste. Virallisemmalta nimeltään lento- ja matkailupaviljonki sisälsi myös kaupungin informaatiopisteen.
Kulmikkaasta rakennuksesta tuli kauppatorin maamerkki, jonka näyteikkunoiden äärellä turkulaiset saattoivat toteuttaa kaukokaipuutaan. Aeron kioski purettiin 1950-luvun alussa nykyisen odotuskatoksen tieltä.
Kenttä toiminnassa
Artukaisten lentoasema koostui neljästä 30 metriä leveästä kiitoradasta, jotka olivat 45 asteen kulmassa toisiinsa nähden. Nykypäivän näkökulmasta uuden kentän tekninen varustus ei päätä huimannut. Kiitoratavaloina käytettiin öljylamppuja ja muu laitteisto oli samaa tasoa. Kentän kunnossapitoon kuuluivat myös lampaat, joita vuoden 1938 Artukaisissa laidunsi 300 kappaletta.
Asemarakennukseksi tuli vanha muonamiehen talo. Taloon rakennettiin lennonjohto, ravintola ja muu tarpeellinen. Lentoaseman 36-paikkaisesta ravintolasta muodostui kiinnostava kohtauspaikka ihmisille. Sinne tultiin katselemaan lentokentän toimintaa sekä lähteviä ja saapuvia lentokoneita.
Artukaisten lentoasemalta lennettiin Helsinkiin, Poriin, Vaasaan ja Tukholmaan, joihin kaikkiin saatiin valmiiksi uudet maalentoasemat melko pian Turun jälkeen.
Sotien aikana portti länteen
Talvisodan sytyttyä lentoliikenne Helsingistä kävi vaaralliseksi. Koska Tukholma oli ainoa ulkomainen pääkaupunki, johon voitiin lentää, ilmasiltaa Turusta sinne päätettiin pitää auki. Lennot piti muuttaa vähitellen yövuoroiksi.
Alkoi tiivistahtinen ja riskialtis lentotoiminta, jota kesti koko talvisodan. Vihollisen ohella vaaraa lisäsivät koneiden jäätyminen, pimeät sotayöt, radiohiljaisuus ja pimennetyt lentokoneet. Lisäksi koneet lensivät jatkuvasti ylipainoisina, koska täyden lastin lisäksi polttoainetankitkin täytettiin ääriään myöten. Tällaisissa olosuhteissa myös sotalapsia lennätettiin Ruotsiin turvaan.
Tärkeätä rahtia olivat myös verilähetykset sairaaloihin. Talvisodan runsaan sadan päivän aikana reitillä kuljetettiin 3 500 henkilöä matkatavaroineen, 2 000 kiloa postia ja 125 000 kiloa rahtia.
Myös jatkosodan aikana lentoyhteyttä Artukaisista Tukholmaan pidettiin yllä.
Jatkosodassa Artukainen oli suomalais-saksalainen lentokenttä, jota venäläiset pommittivat innokkaasti. Lähelle osuneet sirpalepommit repivät koneiden kumipyöriä.
Helsinki ja Malmin kenttä veivät voiton
Turusta ja Artukaisista ei kuitenkaan tullutkaan sellaista lentoliikenteen keskusta kuin sitä oli täällä kaavailtu. Malmin kenttä valmistui Helsinkiin vuosi Artukaisten jälkeen, ja sen avaaminen liikenteelle merkitsi lopullista luopumista vesitasoista. Vaikka Turunkin lentoliikenne kasvoi 1930-luvun loppupuoliskolla, Helsingistä muodostui heti alusta alkaen Suomen lentoliikenteen keskus.
Kotimaan linjat keskittyivät Helsinkiin ja pääkaupunki liitettiin myös kansainväliseen lentoliikenneverkkoon. Reittejä syntyi Saksaan, Puolaan, Englantiin ja Hollantiin. Ulkomaan lennoista Turulle ja Artukaisille jäi vain Tukholma-linjan hoitaminen.
1950-luvun alkupuolella Helsingin osuus ulkomaan matkustajaliikenteestä oli 90 prosenttia ja kotimaan noin 36 prosenttia. Artukainen oli ulkomaan liikenteen osalta kakkosena, mutta kotimaan matkustajaluvuissa viidentenä.
Artukainen kävi ahtaaksi
Ilmailun nopean kehityksen vuoksi alkuaikojen kentät tulivat nopeasti vanhanaikaisiksi. Näin kävi myös Artukaisille. Jo 1940-luvulla kenttä alkoi käydä liian pieneksi silloisille lentokoneille. Lentokentän laajentaminen ei käynyt päinsä, koska Artukaisista ei löytynyt enää tilaa. Lisäksi kenttä oli rakennettu pehmeälle maaperälle, ja kelirikon aikana sen kantavuus heikkeni selvästi. Niinpä ajan vaatimukset täyttävän, uuden lentokentän sijoituspaikkaa oli haettava muualta.
Sopiva paikka lentoasemalle löytyi Ruskolta. Rakennustyöt aloitettiin kahteen eri kertaan 1940-luvulla, toisen kerran 1949. Kuuden vuoden päästä urakka päättyi. Ruskon kenttä avattiin liikenteelle 24. huhtikuuta 1955 ja se jatkaa Artukaisten aloittamaa lentoliikennetoimintaa.
TIMO J. KETOLA
