Munia, leipää, leivonnaisia - seitsemän lähituottajaa esittäytyy Hansassa lauantaina

TURUN SANOMAT

Lauantaina 29.10. järjestetään Hansakorttelissa Luomu- ja lähiruokapäivä klo 11-16.

Varsinaissuomalaiset maatilat ja tuottajat esittelevät ja myyvät oman tilansa tuotteita sekä kertovat toiminnastaan Hansatorilla.

Myynnissä on muun muassa jauhoja, kananmunia, härkäpapuja, leipää, leivonnaisia, hunajaa ja villatuotteita. Mukana menossa seuraavat paikalliset maatilat: Liitolan Mylly, Leipomo Gryn, Bornemannin mehustamo, Luomumaitotila Mäen Maatila, Perkkiön tila, Ali-Marttilan tila sekä Jaakkolan farmi.

Ali-Marttilan luomutilasijaitsee Salon Hirvelässä jokinotkomaisemissa. Vuosi 2016 on tilan ensimmäinen luomuvuosi kaikkien tuotteiden osalta. Tuotannon pääpaino tulevaisuudessa on omenien ja päärynöiden tuotanto, mutta viljelykasvivalikoimaan kuuluvat mm. mansikka, pensasmustikka, luumut. Kaikkien kasvien pölytyksestä ja osalta myös kasvitautien ehkäisystä vastaavat luomumehiläiset.

Bornemannin mehustamoon pieni perheyritys Paraisilla, joka mehustamotyön lisäksi puristaa myyntiin omenamehua, omenaglögiä, omenasipsejä, limonadeja, omenakuohujuomaa sekä siideriä (alle 2% alkoholia). Tuotevalikoimaan kuuluu myös luomumarjoista tehtyä mansikkahilloa/mansikkatiivistettä, vadelmahilloa sekä raparperihilloa.

Jaakkolan Farmisijaitsee Nousiaisissa. Tila on Nousiaisten vanhoja kantatiloja ja vuonna1995 tila aloitti lattiakanalan pidon ensimmäisinä Suomessa. Elokuussa 2016 on siirrytty tuottamaan free range- eli ulkokananmunia. Kanoilla on mahdollista ulkoilla laitumella ja ne saavat nukkua orrella, munia pesiin ja kuopsutella pehkussa. Ne saavat liikkua ja lentää kanalassa vapaasti ja ruokinta tapahtuu itseviljelyllä viljalla.

Leipomo Grynon syyskuussa 2016 toimintansa aloittanut käsityöleipomo Turusta. Yrityksessä leivotaan leivät juurella ja käytetään vain lähialueen luomuraaka-aineita. Jauhot tulevat suoraan Rymättylästä, Liitolan myllyltä ja Pöytyältä, Riihipuodista. Sesonkien mukaan vaihtuvat raaka-aineet ja tuotteet ovat tärkeä osa leipomon ajatusmaailmaa.

Liitolan Myllyon tammikuussa 2016 toimintansa aloittanut pieni tilamylly. Liitolan Myllyllä käytetään pelkästään omalla tilalla itse tuotettua luomuviljaa. Lopputuloksena on monenlaisia jauhoja ja puuroaineksia. Raaka-aineina vehnä, ruis, spelttivehnä sekä härkäpapu. Tuotteet pyritään aina jauhamaan mahdollisimman lähellä myyntihetkeä, jotta asiakkaat saavat mahdollisimman tuoretta luomutäysjyvä-tuotteita. Kaikki tuotteet ovat lisäaineettomia, luomua, täysjyvää ja tehdään kivimyllyllä.

Mäen Maatilasijaitsee Salossa entisessä Kuusjoen kunnassa. Tilalla on noin 130 lypsylehmää, nuoria hiehoja ja vasikoita noin 100, lisäksi kasvatetaan liharotuisia lehmävasikoita, joiden liha myydään suoraan kuluttajille, myynnissä on myös ternimaitoa. Kaikki eläimet laiduntavat vähintään kesäkuusta syyskuun loppuun ja jos kelit sallivat niin kauemmin. Koko tila on luomussa.

Perkkiön tilasijaitsee Paimiossa ja on edelläkävijä sikojen free range -tyyppisessä tuotannossa. Tila tuottaa onnellista possun- ja karitsanlihaa sekä taljoja ja villatuotteita. Kaikki eläimet syövät GMO-ja soijavapaata rehua, joka on tehty oman tilan ja naapureiden viljasta ja kotimaisesta valkuisesta. Tilan eläimet ovat ulkoilleet jo sukupolvien ajan ja tilalla on aina kiinnitetty erityistä huomiota eläinten hyvinvointiin.

Tapahtuman järjestäjänä toimii Hansakortteli. Maatilojen esittelyt löytyvät Hansakorttelin Facebook-sivuilta.

Lue juttu Perkkiön tilan possuista täältä!