Nauvon L’Escaleen on luvassa isoja muutoksia

HELI NIEMINEN

Nauvon vanhimpiin ja suurimpiin kuuluvan ravintola L´Escalen historia juontaa vuoteen 1987. Rannassa, aivan paraatipaikalla sijaitsevan ravintolan perustivat Mikael Smedsja Lise Lotte Ölander Smeds, mutta nyt paikassa ollaan toteuttamassa parhaillaan sukupolvenvaihdosta.

Ohjat on ottanut Richard Smeds, joka on ollut mukana ravintolan toiminnassa jo viisi vuotta. Lisäksi hän on viimeisen kolmentoista vuoden ajan vastannut myös L’Escalen vieressä sijaitsevan laivaravintola Najadenin toiminnasta.

- Minulla on paljon ideoita, jotka haluaisin L’Escalessa toteuttaa! Ensi talven aikana on tarkoitus tehdä isoja muutoksia, Smeds suunnittelee.

Tulevaisuudessa ravintolan yläkerta jatkaa a la carte -ravintolana, mutta alakerrasta on tehdään bistromaisempi. Sinne on tarkoitus rakentaa muun muassa baaritiski, jonka äärellä voi istuskella.

L’ Escalen ruokalistalta löytyy paljon klassikoita: on pippuripihviä, etanoita, maalaissalaattia ja omenapiirasta.

- Jos olen halunnut vaihtaa listaa, vanhempani ovat puolustaneet näitä ruokia, ja sitten listaa ei oikein ole saatu vaihdettua, naurahtaa Smeds.

Ravintolassa aloitti kesän alussa uusi keittiömestari, Peter Krook, ja hänen kädenjälkensä näkyy jo kesälistalla. Krook ja Smeds suunnittelevat yhdessä ensi talven aikana paikkaan uudenlaisen listan. Smeds tosin lupaa, että osa klassikoistakin säilyy.

Ravintola L’Escale (Nauvon ranta 4) on kesällä auki joka päivä, myös illat. Tarkemmat aukioloajat löytyvät aina nettisivuilta www.lescale.fi.

Lue pitempi juttu L´Escalesta ja muistakin Nauvon ravintoloista Turun Sanomien tuottamasta Makujen Saaristo -lehdestä! Lehden voit ostaa hyvinvarustetuista lehtipisteistä tai tilata täältä!