Suomalaiset kokkaavat ystävien kanssa
Keittiö ei ole enää ruoanlaittajan yksityinen valtakunta. Samalla kun keittiöt ovat fyysisesti laajentuneet olohuoneiden puolelle, myös niiden käyttäjäpiiri on monipuolistunut, sanoo ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä Helsingin yliopistosta.
– Maaseudun tupakeittiössä keittiö oli koko ajan läsnä, mutta toisen maailmansodan jälkeen keittiö ikään kuin sulkeutui, ja siitä tuli yksityinen alue, jossa perheenäiti puuhaa.
Nyt keittiöön ovat tervetulleita niin lapset, puoliso kuin ystävätkin.
Tutkimuksen mukaan neljäsosa suomalaisista kokkaa säännöllisesti ystäviensä kanssa.
– Enää idea ei ole se, että joku kutsuu toisen porukan syömään luoksensa hienoa päivällistä, vaan päivällinen tehdään yhdessä. Isäntä tai emäntä joutuu silloin päästämään muut ihmiset keittiöönsä.
Tutkimuskonsultti Heini Karppinen tutkimuksen tehneestä 15/30 Researchista sanoo, että reilusti yli puolet naisista kertoo valmistavansa arkiset ruoat.
Mäkelän mukaan enää ei kuitenkaan ole ihme, jos mies pyöräyttää arkena lapsille spagettia ja lihapullia. Hänen mukaansa perheiden työnjako keittiössä on tasapuolistunut.
Tutkimukseen vastasi tuhat henkilöä verkkolomakkeella. Tutkimuksen tilasivat Sanoma Magazines ja Unilever. Tutkimuksen mukaan lähes kaksi kolmesta suomalaisesta pitää tärkeänä, että he ovat hyviä ruoanlaitossa.
Johanna Mäkelän mielestä Suomessa on perinteisesti ajateltu, että itse tehty ruoka on parempaa ja sitä arvostetaan.
– Nykyään eletään sellaisessa tilanteessa, että ei ole pakko tehdä ruokaa. Ihminen säilyy hengissä, vaikka ei osaisi tehdä ruokaa. Siksi ruoasta on tullut harrastus, ja siinä mittaillaan taitoja.