Ruoka

Kinkunpaiston ABC

Joulukinkun paistamisen niksit eivät aina aatonaattoiltana muistu mieleen. Muutama asia on kuitenkin hyvä tehdä huolellisesti, jotta joulupöydän kuningastarjoilu on mehevää ja varmasti kypsää.

Tärkeintä on antaa kinkun lämmetä ennen paistamista, mielellään kymmenasteiseksi. Jäistä kinkkua ei saa laittaa suoraan paistumaan. Paistomittari on hyvä apu, vaikka perussääntö tunti painokiloa kohden pätee melko hyvin.

Tee näin:

1. Poista kinkku pakkauksesta ja huuhtele se nopeasti tai pyyhi kostealla paperilla. Kuivaa kinkku ennen paistamista. Tuorekinkkua voi liottaa 1–2 tuntia ennen paistamista, jos haluaa vähentää pinnan suolaisuutta.

2. Laita kinkku uuniritilälle tai pellille nahkapuoli ylöspäin. Työnnä paistomittari kinkun paksuimpaan kohtaan. Pidä huoli siitä, että mittarin pää ei osu luuhun. Jos käytät paistopussia, työnnä mittari pussin läpi. Ritilän alle täytyy uunissa laittaa aina uunipelti kinkusta valuvaa nestettä varten.

3. Anna kinkun lämmetä, kunnes kinkun sisälämpötila on noin kymmenen astetta.

4. Kinkkua kypsennetään tunti yhtä painokiloa kohden. Uuni kannattaa ensin kuumentaa yli 200 asteeseen. Kinkkua paistetaan aluksi kuumassa lämmössä puolisen tuntia, jotta bakteeritoiminta pysähtyy. Sen jälkeen uunin lämpötila lasketaan 110 asteeseen. Kinkku on kypsä, kun sisälämpötila on 75 astetta. Muista, että lämpötila nousee vielä muutamia asteita sen jälkeen, kun kinkku on otettu pois uunista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

5. Kinkun kypsyyden voi varmistaa vielä paistomittaria poistettaessa: kirkas neste kertoo kinkun olevan kypsä, punertava kielii sen raakuudesta.

6. Poista nahka ja ylimääräinen rasva kinkun pinnalta. Poista myös mahdollinen verkko. Peitä kinkku foliolla ja anna kinkun vetäytyä puolisen tuntia.

7. Tee kuorrutus. Lämmitä uuni 250 asteeseen. Voitele kinkku sinapilla ja peitä pinta korppu- tai ruisjauhoilla. Voit myös käyttää murskattuja maissihiutaleita. Paista kinkkua vielä hetki, jotta kuorrute ruskistuu. Koristele jäähtynyt kinkku kokonaisilla neilikankukilla.