Ruoka

Helppoja herkkuja joulumyyjäisiin

Joulumyyjäisiin on kätevintä viedä sellaisia ruokia ja leivonnaisia, joita pystyy valmistamaan kerralla suuria eriä. Tällaisia ovat esimerkiksi suolaiset ja makeat herkut, joita voi tehdä uunipellillisen verran. Valmiista levystä on helppo leikata sopivan kokoisia paloja myyntiä varten.

– On hyvä kiinnittää huomiota myös pitkään säilyvyyteen. Kuivakakut ovat suosittuja myyjäisleivonnaisia, samoin kuin pikkuleivät, Varsinais-Suomen Marttojen kotitalousneuvoja Riitta Laatukertoo.

Tuoreiden leivonnaisten ja leipien lisäksi hyviä ovat myös säilykkeet. Sinapit ovat joulumyyjäisissä jo klassikkoja, ja niitä voi maustaa oman mielen mukaan vaikka homejuustolla, konjakilla, puolukoilla tai valkosuklaalla. Hilloja pystyy valmistamaan kerralla paljon isossa kattilassa, samoin kuin etikassa keitettyjä vihanneksia.

– Säilykkeet pakataan aina hyvin pestyihin ja uunissa kuumennettuihin lasitölkkeihin. Aina tulee muistaa hyvä hygienia, sillä myyjä on vastuussa myymästään tuotteesta, Laatu muistuttaa.

Erikokoisia lasipurkkeja myydään kaupoissa, mutta kannattaa säilyttää myös kaikki elintarvikkeiden lasipurkit kansineen. Ne ovat hyviä herkkujen pakkaamiseen etiketin liotuksen jälkeen. Mikäli etiketin liima on tiukassa, voi sitä yrittää poistaa astianpesuaineen ja patapadan avulla.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Koska ihmisillä on nykyään paljon allergioita ja erikoisruokavalioita, kannattaa tuotteisiin kiinnittää aina raaka-aineluettelo. Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun tuotteen tekijä ei ole itse myyntipöydän takana. On tärkeää kiinnittää huomiota myös pakkausmerkintöihin: laki vaatii, että kotitalouksien valmistamissa ja tilapäisesti myytävissä tuotteissa pitää olla esillä ainakin elintarvikkeen nimi, mahdolliset yliherkkyyttä aiheuttavat ainesosat sekä valmistuspäivä.

– Yliherkkyyttä aiheuttavia ainesosia ovat esimerkiksi kananmuna, hasselpähkinä, manteli, maito ja vehnä, Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ylitarkastaja Tuulikki Lehtokertoo.

Jotta tuotteet menisivät mahdollisimman hyvin kaupaksi, kannattaa nähdä vähän ylimääräistä vaivaa myös esillepanoon. Sellofaani tai kirkas muovi on kätevä tuotteiden pakkaamiseen, jolloin asiakkaat näkevät heti ruoan ulkonäön. Kauniit kiiltokuvat, tarrat, etiketit ja lahjanauhat viimeistelevät pakkauksen ilmeen.

Paprikasalaatti

1 kg paprikoita
1 kg sipulia
2,5 dl vettä
2,5 dl etikkaa
2,5 dl sokeria
3,5 tl suolaa

Pese paprikat. Viipaloi ne sekä sipulit. Laita kattilaan vesi, etikka, sokeri ja suola. Lisää paprika- ja sipuliviipaleet ja keitä niitä liemessä noin 20 minuutin ajan.

Purkita hyvin pestyihin ja kuumennettuihin lasipurkkeihin. Säilytä jääkaapissa.

Viikunahillo

200 kuivattuja viikunoita
3 dl rypäle-omenajuomaa
2 rkl sitruunamehua
3 rkl hillo-marmeladisokeria

Leikkaa viikunoista kovat kannat pois ja paloittele hedelmät pieniksi kuutioiksi. Pane hedelmäpalat kattilaan. Mittaa joukkoon rypäle-omenajuoma ja sitruunanmehu. Keitä seosta kannen alla noin 15 minuuttia.

Lisää sokeri ja jatka keittämistä vielä viisi minuuttia. Kaada hillo puhtaaseen tölkkiin ja säilytä kylmässä. Valmista hilloa tulee noin 300 grammaa. Hillo säilyy hyvin, joten voit valmistaa sen etukäteen.

Marttojen suklaapiirakka

2,5 dl vettä
200 g margariinia
4 rkl kaakaojauhetta
1 tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja
5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1,5 tl soodaa
1 dl maustamatonta jogurttia
2 munaa
kuorrutus
2 rkl maitoa
100 g margariinia
1 rkl kaakaojauhetta
250 g tomusokeria

Kiehauta kattilassa vesi, margariini, kaakaojauhe ja suola. Anna jäähtyä.

Sekoita kulhossa vehnäjauho, sokeri, vaniljasokeri ja sooda.

Lisää jauhoseokseen jäähtynyt kaakaoliemi, jogurtti ja munat. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Valmista kuorrute. Mittaa kattilaan maito, margariini ja kaakao, anna seoksen kiehahtaa. Sekoita sen jälkeen mukaan tomusokeri. Levitä kuorrutus jäähtyneen pohjan päälle. Leikkaa piirakka pieniksi paloiksi ja pakkaa kertakäyttölautasille.