Ruoka

”Suomen bistrokaupunki” Turku sai tunnustusta

Suomen parhaiksi äänestettyjen ravintoloiden joukossa on tänä vuonna neljä turkulaista: Mami sijalla 11, Herman (17.), Sergio’s (21.) ja vasta vajaan vuoden toiminut Smör (30.) Kun jätetään laskuista pois Helsingin ravintolat, Mami on ns. ”muun Suomen” paras ravintola, Herman kolmonen, Sergio’s viides ja Smör sijalla 9.

Turku pisti siis sijoituksillaan paremmaksi kuin esimerkiksi Tampere. Viime vuonna sijalla 8 ollut Mami jäi nyt niukasti kärkikymmenikön ulkopuolelelle, mutta muutoksen selittävät top kymppiin nousseet kaksi uutta helsinkiläisravintolaa, Farang ja Luomo. Listan kärkisijoja pitivät kovat helsinkiläisnimet: ykkösasemansa säilytti Hans Välimäen luotsaama Chez Dominique, kakkoseksi tuli Savoy ja kolmanneksi Olo.

Suomen 50 parasta ravintolaa -listaa on laadittu vuodesta 2006 alkaen, äänestää saavat ravintola-, ruoka- ja juoma-alan ammattilaiset. Äänestystä koordinoi ravintola-alan ammattimedia Viisi tähteä, taustallaan Eeropekka Rislakki ja Jari Etelälahti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tänä vuonna listalla pärjäsivät hyvin bistro-tyyppiset ravintolat.

– Sanoisin, että Turku on suomen bistrokaupunki. Suomalainen versio bistroista näyttää toteutuvan Turussa parhaiten koko maassa, Eeropekka Rislakki miettii.

Hän luonnehtii kaikkia listalle päässeitä turkulaisravintoloita matalan kynnyksen paikoiksi, joissa on lämmin henki.

– Ja näyttää myös siltä, että tässä taloussuhdanteessa juuri tämäntyyppiset paikat pärjäävät myös taloudellisesti. Turku on jännä paikka siitä, että kova fine dining -linja ei ole saanut suosiota, sen sijaan mutkattomampi yhteisöllisyys näyttää toimivan.

Palkittavat turkulaisravintolat tiesivät mukaan pääsystään etukäteen, sillä heille oli tullut kutsu 50 parasta -tilaisuuteen. Sen sijaan sijoitus pysyi loppuun saakka yllätyksenä. Ravintoloitsija Janne Juvonen Smöristä veikkaili etukäteen, että ravintolan sijoitus alkaisi nelosella. Sija 30 olikin Juvoselle ”hieno yllätys”, etenkin kun ravintola ei ole ehtinyt vielä toimia kovin kauaa.

Mamin Sari Espola myönsi jännittäneensä etukäteen niin paljon, ettei uni meinannut yöllä tulla.

– Kyllä tämä tunnustus antaa motivaatiota työhön, ja kertoo, että jotain on tehty oikein. Mutta sinänsä se ei muuta mitään. Ihan samalla tavalla tehdään töitä kuin aiemminkin. Tiskit pitää tiskata ja lattiat pestä, Espola ja Juvonen summaavat.

Ravintola Hermanista ei ehditty Helsinkiin kunniakirjaa noutamaan, mutta sijoitukseen oltiin tyytyväisiä.

– Mukavahan se on aina kerran vuodessa katsoa, miten ravintolamme sijoittuu. Ja jos jätetään Helsinki pois laskuista niin olimme kolmosia, kiva juttu, sanoo Erik Mansikka Hermanista.

Ravintola Sergio’sin ravintoloitsija Franco Sturiale sen sijaan suhtautuu ravintoloiden listaamiseen tällä tavoin kriittisesti, eikä Sergio’s edustajaa Helsingissä nähty.

– En tiedä onko tämmöisessä järkeä ollenkaan, eihän lista ole mitenkään luotettava.

Sturiale kritisoi sitä, että valtaosa listalle päässeistä ravintoloista (samoin kuin äänestäjistäkin) on Helsingin alueelta, joten seutu korostuu valinnoissa huomattavasti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sergio’s on päässyt listalle monena vuonna, mutta sijoitus ei ravintoloitsijaa hetkauta.

– Jos Sergio’s on listalla, olemme tietysti iloisia, mutta ellei se ole, ei se meitä sureta. Ei siinä mitään voita, onko listalla vai ei. Ainoastaan se ratkaisee, onko asiakas meiltä lähtiessään tyytyväinen vai ei.

Suomen 50 parasta ravintolaa esittelyineen osoitteessa www.viisitahtea.fi.