Rooman kesäkisoissa vuonna 1960 luotiin nykyaikaisille olympiakisoille uusi suunta. Maailmanlaajuinen televisiointi astui kuvaan mukaan, ja rahaa paloi myös kisapaikkojen rakentamiseen ja muihin järjestelyihin huimasti aikaisempia kisoja enemmän.
Roomassa järjestettiinkin ensimmäiset mammuttikisat. Kisakustannukset olivat kymmenen kertaa suuremmat kuin Melbournessa vuonna 1956.
Televisiokamerat tulivat olympialaisiin mukaan jo vuonna 1936 Berliinissä, mutta lähetyksiä ei kaupungin ulkopuolelle suunnattu. Ihmiset pääsivät nauttimaan kisoista berliiniläisissä elokuvateattereissa. Lähetykset olivat luonnollisesti mustavalkoisia.
Sotien jälkeen ensimmäisissä kesäkisoissa Lontoossa vuonna 1948 tv-lähetyksiä nähtiin jo hieman laajemmalla alueella. Kisakuvaa jaettiin suur-Lontoossa noin 80 kilometrin säteelle lähetyspisteestä. Kyseisellä alueella oli tv-vastaanottimia vajaa satatuhatta kappaletta. Helsingin ja Melbournen kisoista ei tv-kuvaa otettu. Kisat tallennettiin filmille jälkipolville esitettäväksi.
Suoria lähetyksiä
Rooma muutti kaiken. Linkkien välityksellä kuva levisi suorana ympäri maapalloa, Suomeenkin. Rooman kisoista suomalaisille tarjoutui ensimmäisen kerran mahdollisuus seurata omien urheilijoiden edesottamuksia suorassa lähetyksessä.
Suomen Televisio näytti päivittäin keskimäärin neljä tuntia kisatapahtumia. Poikkeuksena oli 10. syyskuuta, jolloin kansalaiset saivat istua töllöttimen ääressä peräti yli seitsemän tuntia. Silloin oli kisojen ohjelmassa muun muassa jalkapallofinaali ja maratonjuoksu.
Suomen Televisio lähetti kisakaupunkiin pienen filmiryhmän, johon kuuluivat kuvaaja Veikko Roivas ja äänittäjä Kaarlo Nissilä . Selostajina olivat Matti Tuura ja Esko Kähkönen . Apuna selostajilla oli radiosta tuttu Paavo Noponen.
Kansainvälisen kuvan lisäksi Suomen kansa sai nähdä omia urheilijoitaan lähempääkin, sillä Roivas ja Nissilä seurasivat tapahtumia suomalaisleirissä.
Kotimaan studioselostus oli jo siihen aikaan tuttua puuhaa, sillä kaikkia tapahtumia ei selostettu kisapaikoilta, koska niitä oli ympäri Roomaa. Esimerkiksi miekkailun ja ratsastuksen selostukset hoituivat Suomesta.
Neljä vuotta myöhemmin Tokiosta kuva levisi jo satelliittien välityksellä ja Meksikon kisoissa vuonna 1968 siirryttiin väriaikaan.
Rooman kisat oli myös urheilullinen kurssinmuutos suomalaisille. Enää ei menestystä ja kunniaa saavutettu edellisien kisojen malliin. Suomen mitalisaalis kutistui viiteen, kun se Melbournessa neljä vuotta aikaisemmin oli vielä ollut 15. Vuoden 1960 jälkeenkään Suomi ei ole enää saanut nauttia suurista mitalisaaliista kesäkisoissa.
Ekman pelasti viime hetkellä
Rooman kisojen Suomen ainoan kultamitalin toi voimistelija Eugen Ekman hevoselta. Hän nappasi jaetun olympiakullan yhdessä Neuvostoliiton Boris Sahlinin kanssa.
Täpärälle meni sen ainoan kullankin kanssa, sillä Ekmanin voitto tuli kisojen viimeisenä päivänä.
Muista Suomen mitaleista vastasivat Pentti Linnosvuo (hopeaa olympiapistoolissa), Eeles Landström (pronssia seipäässä), Jorma Limmonen (pronssia nyrkkeilyssä) ja Veli Lehtelä / Toimi Pitkänen (pronssia perämiehettömässä kaksikossa).
Suomen kokoisella pikkumaalla oli varaa riidelläkin ennen kisoja. Tilanne kahden keskusliiton SVUL:n ja TUL:n välillä kärjistyi siihen mittaan, että TUL:n urheilijat jätettiin kisojen ulkopuolelle.
Ainakin yksi mitali meni ohi suun. Rannalle jääneiden joukossa oli nimittäin nyrkkeilijä Olli Mäki , joka edellisenä vuonna iski Euroopan mestariksi sarjassa 63,5 kiloa. Mäki kukisti silloin EM-
loppuottelussa Puolan Kazimierz Pazdziorin , josta Roomassa kruunattiin olympiavoittaja.
Hellsten nousi Melbournen sankariksi
Vaikka Voitto Hellsten ei voittanutkaan Melbournessa olympiakultaa, vaan pronssia, niin turkulainen nousi kisojen suureksi suomalaissankariksi. Sileällä ratakierroksella Hellsten todisti sen, että Pohjolan miehelläkin on mahdollisuus kuulua maailman pikajuoksueliittiin.
Melbournen kisat käytiin vuoden 1956 marraskuun lopulla. Hellsten trimmasi kuntoaan Turun Urheilupuistossa räntäsateessa loka- ja marraskuussa. Se maistui välillä puulta, mutta kannatti uhrautua.
Melbournen välierän Hellsten selvitti vaivatta. "Votten" ei tarvinnut vetää edes itsestään kaikkea irti, mutta aika oli 46,1, vain sekunnin kymmenyksen Euroopan ennätyksestä.
Finaali, joka juostiin puolitoista tuntia myöhemmin, jäi loppumetrien ratkaisun varaan. Voiton vei lopulta kiistatta USA:n Charlie Jenkins . Saksan Karl-Friedrich Haas oli kakkonen, ja jaetulle kolmannelle tilalle nostettiin Hellstenin lisäksi Neuvostoliiton Ardalion Ignatjev.
Maalikameran kuva on puhuttanut vuosikymmeniä kisan jälkeen. Voittaja ja toinen olivat oikein. Mutta Hellsten totesi vuosia jälkeenpäin syntymäpäivähaastattelussaan, että hän oli maalilinjalla kolmas ennen venäläistä.
Suomi sai Melbournesta kolme kultaa. Kirkkaimmat mitalit ojennettiin Kyösti Lehtoselle ja Rauno Mäkiselle painissa ja Pentti Linnosvuolle vapaapistoolissa. Pronssista turkulaisväriä toi Veikko Karvonen maratonilta ja Raimo Heinonen joukkuevoimistelusta. Jussi Rintamäki oli 400 metrin aidoissa viides.
Linnosvuosta menestynein
Pistooliampuja Pentti Linnosvuosta tuli menestynein suomalaisurheilija kolmissa kesäkisoissa Melbournessa, Roomassa ja Tokiossa (1964). Jo Helsingissäkin (1952) nuorella ampujalla meni hyvin, sillä viides sija tuli kaksi pistettä kultamitalista jääneenä.
Linnosvuo haki olympiakultaa olympiapistoolilla, mutta vasta Tokiossa onnisti. Melbournessa tuli kultaa vapaapistoolissa ja Roomassa hopeaa olympiapistoolissa.
Roomassa olympiapistoolin kulta oli jo lähellä, sillä Linnosvuo hävisi uusinnan kolmella pisteellä Yhdysvaltain William McMillanille.
Tokiossa Linnosvuo paukutti kultamitalin 592 pisteen tuloksella. Se oli olympiaennätys, eikä mitään uusintoja tarvittu, sillä Romanian Ion Tripsa jäi riittävästi - yhden pisteen.
Tokion kisoissa suomalaista kultaa nappasi myös keihäänheittäjä Pauli Nevala sekä vapaapistooliampuaja Väinö Markkanen . Pronssille ylisivät nyrkkeilijä Pertti Purhonen ja voimistelija Hannu Rantakari.
HARRI KOSKINEN
