uomalaista poliittista järjestelmää ravistellut vaalirahakriisi on syventynyt viime viikkoina. Oikeastaan kriisissä on koko suomalainen poliittinen kulttuuri. Kylmän sodan ajoilta opitut suljetun kabinettidemokratian toimintatavat eivät sovi 2000-luvun kehittyneeseen ja avoimeen länsimaiseen demokratiaan.
Vaalirahakohussa on pelissä suomalaisen demokratian tulevaisuuden suunta. Median on syytä pitää yllä painetta, jotta saamme avoimuudessaan Valko-Venäjästä muistuttavan puoluerahoituslainsäädännön kehittyneen demokratian tasolle.
Puolueiden taustakytkennät on tehtävä julkisiksi. On varmistettava, että erilaisia poliittisia läänityksiä ei käytetä puoluepoliittisen edun tai muiden yleisen edun vastaisten palvelusten järjestämiseen. Se ei kuitenkaan vielä riitä.
Perinteisten puolueiden on ymmärrettävä tarve muuttaa koko poliittista kulttuuria: kehittyneessä demokratiassa politiikka on mahdollisimman avointa ja läpinäkyvää, jotta päätöksenteosta voidaan käydä asia-argumentein sivistynyttä julkista keskustelua.
Suomessa politiikka on haluttu pitää salatieteenä, jota harrastavat harvat ja valitut. Perinteiset puolueet ovat olleet varsin nihkeitä parantamaan muiden länsimaiden tavoin kansalaisten suoria vaikutusmahdollisuuksia esimerkiksi kansalaisaloitteilla ja kansanäänestyksillä. Suomessa ihmiset uskovatkin omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa vähemmän kuin useissa muissa länsimaissa.
Järkyttävintä vaalirahakohussa on ollut se, että monet ryvettyneet poliitikot eivät ole nähneet toimintatavoissaan mitään vikaa. Vallitsevat toimintatavat ovat tukeneet kolmen suuren puolueen asemaa, eikä näistä asemista ole haluttu luopua.
Länsimaissa on aivan normaalia, että vaalirahoitusta saadaan yksityisiltä tahoilta. Yhtä lailla pidetään täysin selvänä, että kaikki vaalirahoitus on lähtökohtaisesti julkista. Avoimuudella on korruptiota ennaltaehkäisevä vaikutus.
Vaalirahoituskriisin noustessa vuosi sitten esiin painottuivat julkisuudessa yksittäisten ehdokkaiden saamat lahjoitukset. Ehdokasrahoitusta koskeva lainsäädäntöuudistus saatiin nopeasti jo syksyllä eduskuntaan, mutta samalla puoluerahoitusta koskeva uudistus näytti hautautuvan Lauri Tarastin työryhmään.
Kun julkisuus asian ympärillä hälveni, väheni myös perinteisten puolueiden kiinnostus puoluerahoituksen avoimuuteen. Onneksi tänä kesänä media sai nostettua myös puolueiden rahoituksen julkiseen keskusteluun.
Jotkut ovat nostaneet esille eduskunnan hajottamisen vaalirahakriisin takia. Tämä olisi kuitenkin vastuunpakoilua. Olennaisinta on nyt varmistaa, että seuraavat vaalit käydään täyden avoimuuden takaavan ehdokas- ja puoluerahoituslainsäädännön ollessa voimassa. Huomio onkin nyt kiinnitettävä siihen, että Tarastin työryhmältä – jossa kaikki eduskuntapuolueet ovat edustettuina – tulee tällainen esitys. Tämä eduskunta on tässä asiassa tilivelvollinen kansalaisille.
Yksittäiset tapaukset mahdollisista väärinkäytöksistä on kuitenkin jo nyt tutkittava huolella olemassa olevan lainsäädännön pohjalta. Esimerkiksi säätiölain vastaisesti myönnetyt vaalituet on asia, jossa poliisitutkinta on perusteltu.
Juridisen vastuun lisäksi kunkin yksittäisen poliitikon on arvioitava oma moraalinen vastuunsa. Hallituksen asemaan kriisillä ei kuitenkaan ole vaikutusta, jos ei ilmene tapauksia, joissa yksittäiset ministerit olisivat syyllistyneet lainrikkomuksiin.
Suomalainen politiikka on saanut suomettuneisuuden ajan itsesensuurista ja sulkeutuneesta kabinettipolitiikasta vamman sieluunsa. On hyvä, että media on viime vuosina ärhäköitynyt nostamaan esille politiikan taustalla vaikuttavia voimatekijöitä.
Kivuliaasta prosessista huolimatta vaalirahakriisi voi parhaimmillaan vahvistaa suomalaisen demokratian avoimuutta ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia. Modernin länsimaisen demokratian eteen on nyt tehtävä töitä.
Kirjoittaja on turkulainen kansanedustaja ja vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja.
