Telakan työllisyys
näyttää turvatulta
voi yhtenä päivänä osua todella synkkiä ja erittäin valoisia uutisia.
Torstaina ruotsalainen kaivosteollisuuskonserni Sandvik ilmoitti harkitsevansa Turun tehtaan sulkemista ja 470 työntekijän lähettämistä kilometritehtaalle. Myöhään samana iltana maailman suurin risteilyvarustamo Carnival Corporation kertoi tehneensä saksalaisen Meyer Werftin kanssa yhteistyösopimuksen neljän risteilijän rakentamisesta. Niistä kaksi on tarkoitus rakentaa Turussa.
Sandvikin Turun tehdas ajetaan alas vuoden 2016 aikana, jos yt-neuvotteluissa niin päätetään. Uudet laivatilaukset ajoittuvat 2019 jälkeiseen aikaan. Työvoiman kysyntä ja tarjonta eivät heti kohtaa, mutta toivottavasti lupaavat meriteollisuusnäkymät heijastuvat kaivoskoneiden rakentajien työllistymiseen mahdollisimman kattavasti.
on piristymässä. Uusia risteilyalustilauksia on Euroopan telakoilla tiedetty odottaa – myös Meyer Werftillä.
Carnival Corporation julkisti nyt yhdeksän risteilijän tilausohjelman. Italialainen Fincantieri rakentaa laivoista viisi. Meyer rakentaa neljä, joista kaksi Saksassa Papenburgissa. Carnivalin risteilijöitä saadaan pitkästä aikaa Suomeen tehtäväksi.
Turun telakalla rakennetaan tällä hetkellä saksalaisen TUI-varustamon risteilijöitä. Niistä yksi luovutetaan toukokuussa, kaksi muuta 2017 mennessä. Alustavasti on sovittu vielä kahdesta TUI-tilauksesta. Tallinkin tilaama matkustajalautta rakennetaan TUI-alusten lomassa.
varustamoille uskottava
neuvottelukumppani.”
Turun telakka on noussut tukevasti jaloilleen syksyisen omistajanvaihdoksen jälkeen. Sitoutunut omistaja on varustamoille uskottava neuvottelukumppani. Jos Carnivalin yhteistyösopimukset muuttuvat huhtikuussa tilauksiksi, Turun telakan työllisyys on varmistettu ensi vuosikymmenen puolelle. Tilaukset luonnollisesti työllistävät koko alihankintaketjua.
-kauden jälkeen paljon kirittävää. Vanhinta kalustoa on uusittu, mutta investointeja tarvitaan vielä lisää. Tehokkuudesta ja kilpailukyvystä on pidettävä kiinni. Tuotannon on oltava kannattavaa.
Eurooppalaisten telakoiden valtti on erikoistumisessa. Risteilijöiden rakentaminen vaatii erikoisosaamista ja saumatonta alihankintaketjua. Nesteytettyyn maakaasuun ja ympäristöystävällisyyteen keskittymisessä on paljon potentiaalia. Telakoiden on oltava nopeita reagoimaan muutostarpeisiin – jopa kesken laivasarjan teon.
Meriteollisuuskokonaisuudella on erittäin suuri merkitys Lounais-Suomen työllisyydelle, julkiselle taloudelle ja palveluiden turvaamiselle. Telakkateollisuus tuo Suomeen kipeästi kaivattuja vientituloja.