Pelialan kasvuhengästyttää
yltänyt Supercell löi tiistaina pöytään kasvuluvut, joista perinteisemmät yritykset voivat olla vihreitä kateudesta. Vuonna 2014 yhtiön liikevaihto kasvoi puolesta miljardista yli 1,5 miljardiin euroon.
Tulos ennen poistoja, rahoituseriä ja veroja oli 515 miljoonaa euroa. Osinkoja jaettiin noin 300 miljoonan euron edestä.
Vielä vuonna 2011 Supercellin liikevaihto oli käytännössä nolla. Tulos on kasvanut yhtä jalkaa liikevaihdon kanssa. Jos kyse olisi pörssiyhtiöstä, kannattavuudella mitattuna Helsingin pörssistä lohkeaisi yhdeksäs sija.
Alkujaan piikkiöläisen Ilkka Paanasen ja turkulaisen Mikko Kodisojan perustaman Supercellin kasvutarina on hengästyttävä. Mobiilipelit Clash of Clans ja Hay Day menestyvät päivitettyinä versioina edelleen. Boom Beach valtaa markkinoita. Uusia pelejä kehitetään – ja hylätään – koko ajan.
Supercellin kaksikko on tulouttanut veronsa tunnollisesti kotimaahansa ja sijoittanut aloitteleviin yrityksiin. Sijoitettavaa jäi, kun yhtiön enemmistöosuus toissa syksynä myytiin Japaniin.
liikevaihto oli viime vuonna 1,8 miljardia euroa. Peliteollisuus työllisti noin 2 500 henkilöä. Supercellilla henkilökuntaa oli reilut 150. Nokian kaltaiseksi työllistäjäksi pelialasta tuskin koskaan on.
tehdä kunnon tulosta
– ja panna hyvä kiertämään.”
Supercellin ja Rovion takana on joukko pieniä mutta lupaavia yrityksiä. Colossal Order ja Next Games muiden muassa saattavat tulla niminä pian tutuiksi. Viime vuonna Suomeen perustettiin 44 uutta pelifirmaa.
Rovion Angry Birds -mobiilipelit ovat maailman ladatuimpia. Menestyksestään huolimatta Rovio on joutunut saneeraamaan. Heilahtelut kuuluvat alaan. Yhtiöitä ja pelejä tulee ja menee, mutta parhaat pitävät pintansa. Oheistuotteet ja lisäpalvelut ovat alalle vähintään yhtä tärkeitä kuin itse pelit.
S hyvästä syystä peliteollisuuden pienenä suurena maana. Ilkka Paanasen tavoitteena on, että Helsingistä tulisi maailman pelipääkaupunki (TS 25.3.). Toive ei ole perusteeton. Helsinki houkuttelee alan osaajia ja pääomia maailmalta. Helpolla ei menestystä pelialallakaan siunaannu. Kilpailu on kovaa. Pelkästään Applen sovelluskauppaan tulee kuukausittain tuhansia uusia pelejä (HS 25.3.).
Supercell käytti viime vuonna mainontaan noin 400 miljoonaa euroa. Mainonta oli erittäin näkyvää muun muassa Yhdysvalloissa, Japanissa, Kiinassa ja Etelä-Koreassa.
Vaikka peliala on kilpailtu ja altis riskien realisoitumiselle, Suomen kaltaisella osaamiskeskittymällä on merkitystä myös kovan talouden mittakaavassa. Peleillä on mahdollisuus tehdä kunnon tulosta – ja panna hyvä kiertämään.