Norjan suurkäräjävaalit olivat kahdessa mielessä yllätykselliset. On norjalaisittain poikkeuksellista, että istuva hallitus säilyttää asemansa ja eurooppalaisittain epätavallista, että keskustavasemmistolainen ryhmittymä voittaa vaalit.
Öljyn vaurastuttamassa maassa äänestäjillä on ollut tapana vaihtaa vallanpitäjiä lähes vaalikausittain. Työväenpuolueen, keskustan ja sosialistien hallitus on 16 vuoteen ensimmäinen, joka selviytyy jatkokaudelle.
Vaalitulos oli äärimmäisen tiukka. Hallituspuolueet saivat 169-jäseniseen parlamenttiin 86 ja oppositio 83 paikkaa. Päättyvään vaalikauteen verrattuna hallitus menetti yhden paikan.
Punavihreä koalitio saa kiittää asemiensa säilymisestä erityisesti pääministeri Jens Stoltenbergia. Hänen johtamansa työväenpuolue lisäsi kannatustaan lähes kolmella prosenttiyksiköllä 35,5:een ja on 64 paikallaan nyt parlamentin ylivoimaisesti suurin puolue.
Stoltenbergin hallituskumppaneilla ei mennyt yhtä hyvin. Sosialistien kannatus väheni lähes kolmanneksella runsaaseen kuuteen prosenttiin. Keskustan ääniosuus oli samaa tasoa eli pysyi edellisten vaalien tietämissä. Myös porvaripuolella suuret lisäsivät ja pienet menettivät. Høyre, joka 2005 kärsi rökäletappion, nosti paikkalukuaan eniten eli kahdeksalla. Se hävisi kuitenkin selvästi oikeistopopulistiselle edistyspuolueelle, joka lyhyen historiansa parhaalla vaalituloksella nousee parlamentin toiseksi suurimmaksi ryhmäksi.
Onko ulkomaalaisvastaisuudella ratsastavan puolueen menestys merkki sitä, että yhä kasvava osa norjalaisista haluaa maansa eristäytyvän muusta Euroopasta omaan, öljytuloilla kullattuun häkkiinsä. Toivottavasti ei.
