Olen vapaa ihminen vapaassa maassa. Vapauteni olen ottanut itse, saamalla vapaasti päättää.
On vapauttani pitkän elämäni varrella koeteltu. Olin tutkijalautakunnan edessä kieltäydyttyäni tarttumasta aseeseen, valittuani valittavissa olleen siviilipalvelusvaihtoehdon maan palvelemiseksi. Olen siis sivari, jonka eettinen vakaumus on kolmijäsenisen tutkijalautakunnan testaama.
En ollut syntyessäni vapaa, minut oli liitetty muun muassa kirkkoon. En saanut 15-vuotiaana valita käynkö rippikoulun vai en. Annoimme tämän vapauden lapsillemme: saatte valita koulussa uskonnon opetuksen, jopa minkä tahansa uskonnon tai elämäntapatiedon. Vaan eivät hekään sitä vapaasti valitse, vaan meidän, vanhempiensa, ohjaamina.
Niin lie hyvä, uskonnossa kuin uskonnossa kuin ateismissakin.
Kirkko on siitä hieno, että sen veronkeruusta voi vapaasti erota, valtion veronkeruusta ei. Saan silti olla sananvapaudessa sitä mieltä, että kirkon eettinen etu olisi kerätä jäsenensä sanomansa kautta, vapaaehtoisten liittymisten kautta. Kun ihminen olisi kypsä liittymään kirkkoon, hän olisi aito jäsen. Syntymästä kirkkoon liitetty jäsen ei tee sitä tahdostaan, vapaasti. Ei missään uskonnossa.
Aikuisina uskontoon liittyneet jäsenet olisivat teoriassa uskollisia, seurakuntaan sitoutuneita uskovaisia.
Ja sitten luemme Isis-terroristeihin liittyneistä. Vaan sepä ei olekaan kirkko kirkon moraalilla, vaan aivan toisenlainen järjestö. Ihmisten uskoa hyödykseen käyttävä uusnatsistinen ja -nationalistinen fanaattinen aivopesusysteemi, uus007 – lupa tappaa, jännä. Minulle sivarina motivaatio liittymiseen on täyskäsittämätön, silti elämän totena uskottava.
Vapaus ei ole uskoa, se on tietoa. Tiedän, en usko.
Opiskelin kristinuskon suomalaisia kiehkuroita ohjaamalla Torsti Lehtisen Janon ja Heikki Ylikankaan Histan häät, Paavo Ruotsalaisen tarinan. Vapaana ateistina halusin testata epäuskoni, kävin päin epäilyjäni, kohtasin tarinat ja historian ja yhteiskunnan vaateet ja tarpeet uskonnolle. Ymmärsin lisää.
En tullut uskoon, jäin ateistiksi, oppineemmaksi kuin ennen. Yritän päästä sivistyksestäni eroon lisäämällä sitä, sen tien päässä ei Allahia, Buddhaa tai muuta jumalaa ihan heti ole näkyvissä. Kun kuolen, kuolen kuin puu, perhonen tai planeetta, jään osaksi tätä jatkumoa uudessa muodossa. Tiedän, että ei ole alkua tai loppua, on vain alkuja ja loppuja.
Tiedän, että on uskontoja. Tiedän niitä tarvitun yhteiskuntien eli ihmisten yhteiselämän järkeistämiseksi, sukurutsan karsimiseksi, siisteyden kehittämiseksi, ihmiskunnan kasvun aiheuttamien yhteiselon sääntöjen (moraalin) luomiseksi. Eivät ne ole huonoja olleet eivätkä ole. Ne ovat osa kehitystä, osa sosiaalista evoluutiota.
Tätä jarruttavat niistä rahaa tekevät rahakasautumat, kirkot. Kaikkien kirkkojen taloudellinen etu vaatii, että kehitystä ei tapahdu kohti vapautta, vapaata ajattelua. Vatikaani lie länsimaissa kärjessä, enpä usko oman kirkkomme jäävän pahasti jälkeen. Islamia en tunne, mutta ei Mekka hotelleitta, matkatoimistoitta, rahatta ihmisiä sinne kerää.
En ymmärrä vapaan valtion sitoutumista kirkkoon tai mihinkään. Mille muulle se lailla verotusoikeuden antaisi ilman historian taakkaa? Kirkko rakensi valtion, valtio maksaa velkaa. Vai sen korkoako vain?
Velasta vapautuu maksamalla sen viimeisen erän. Monesko erä tässä pelissä on jo menossa?
Vapaa maa, vapaa sinä, minä.
JUSSI HELMINEN
Kirjoittaja on ohjaaja, näytelmäkirjailija, vain teatterinjohtajuudesta eläkkeellä
