Sortavala, historiallinen kaupunki
Vuosituhannen vaihteessa osallistuin raisiolaisen retkikunnan matkaan, joka suuntautui Karjalaan. Ensimmäinen etappi oli Sortavala. Silloin jatkoimme etelään, Käkisalmeen.
Kesä–heinäkuun vaihteessa pääosin sama joukko yöpyi samassa hotellissa Sortavalassa. Nyt jatkoimme pohjoiseen, Loimolan ja Piitsjoen kautta Suojärvelle ja edelleen Petroskoihin. Matkan aihe oli Tuntemattoman sotilaan (JR 8) jalanjäljillä.
Sortavala sai kaksi vuosikymmentä sitten historiallisen kaupungin arvonimen. Käytännössä se näyttää tarkoittavan samaa kuin johtokunnan kädenpuristus. Kaupunki kesti sodan, mutta ei kestä rauhaa, nykymenolla se ränsistyy.
l
Silloin kirjoitin, että Sortavalan ja Käkisalmen välinen maantie oli kuin onnettomasti asfaltoitu karjapolku. Kehitystä ei ole tapahtunut kuin satunnaisesti, usein sekin huonompaan suuntaan.
Ekonomisti Jarkko Heinosen mukaan maamme tieverkkoon kohdistuu noin 1,4 miljardin suuruinen korjausvelka (TS 3.7.). Venäjän korjausvelka laskettaneen biljoonissa.
Koirinojalla, jossa on talvisodan taisteluissa kaatuneiden muistomerkki Murheen risti, on yllättäen muutama kilometri erittäin hyvää ja leveää tietä.
Siellä on myös niin sanottu Lipposen silta. Kun pääministeri Paavo Lipponen kesäkuussa 2000 seurueineen osallistui muistomerkin paljastamisjuhlallisuuksiin, läheisen rautatiesillan alikulkua syvennettiin, jotta seurueen bussi mahtui sillan alta. Siitä nimi.
Samaa menetelmää pitäisi soveltaa Koulukadun alikulkusiltaan, jotta kaikki rekat ja bussit mahtuisivat sen alta.
l
Karjalan kunnaat ovat komeita, mutta pakkoluovutetut alueet eivät ole enää laulumaita. Sinne siirretyn väestön kulttuuri on toinen. Eron näki, kun ylitimme vanhan rajan. Oppaamme mukaan klapipinot paljastivat asukkaiden taustan. Jos pinot olivat miten sattui hujan hajan, talossa asui muualta tulleita.
Karjalan tasavallan 700 000 asukkaasta karjalaisia ja vepsäläisiä on kymmenisen prosenttia. Kolme neljästä asuu kaupungeissa, niinpä karjalaiskylien elo on uneliasta ja pysähtynyttä.
Näkyy karjalaiskylissäkin muutoksen merkkejä: paikoin uusrikkaat ovat pykänneet prameita datsojaan miljöötä miettimättä.
l
Petroskoi, jossa Hietanen vei leipää Tanjal ja Aleksil ja jossa hänet ylennettiin kersantiksi, on tasavallan pääkaupunki. Se on harvoja keskuksia, joissa asukasluku on ollut kasvussa. Jo kaupunkiin tullessa näkyy öljyruplien vaikutus: autokauppoja on kuin Raisiossa.
Pietari Suuren 1703 perustama kaupunki on hulppealla paikalla Äänisen rannalla. Vesireittejä pitkin sieltä pääsee maailman merille.
Reissun kehnointa tietä rytyytimme matkalla Petroskoista Syvärinniskaan. Vaikka maisemat Äänisen rantaa edetessä hivelivät silmää, tie rassasi autoa ja matkustajia.
Jos jotain positiivista poimii, niin puusto oli uljasta, yli 30-metristä, pääosin Karjalan kuusta.
l
Siihen väliin sattui myös vepsäläiskylä museoineen sekä venäläis-saksalainen yhteisyritys, jonka tuotanto vietiin kaiketi jokilaivoilla eteenpäin, koska tie ei olisi raskaita ajoneuvoja kestänyt. Herroja varten pihalla oli helikopteri.
Syvärin ylitimme työntöproomulla. Se toimi lauttana ja otti kerralla monta ajoneuvoa.
Syväri vastaa osapuilleen Kymijokea. Se on parikymmentä kilometriä pitempi ja sen virtaama on kolminkertainen.
Syväri yhdistää Äänisen ja Laatokan. Vaikka siinä on kaksi voimalaitosta, sen kautta kulkee vilkas laivaliikenne. Myös ydinsukellusveneet siirtyvät sitä pitkin Pietarista Vienanmerelle.
Tuntemattoman konekiväärikomppania luovutti Syvärin sillanpääasemansa ilman taistelua. Vanhala otti Äänisen aaltoja puolikkaan pulloon, niin muutamat meistäkin.
l
Aunus on Naantalin kokoinen mutta vanhempi kaupunki, jonka keskusta muistuttaa venäläistä kerrostalolähiötä.
Sekin on saanut historiallisen kaupungin arvonimen, ilmeisesti keskustan kerrostaloista huolimatta. Aunus on kauniilla paikalla Olonga- ja Mägräjoen yhtymäkohdassa lähellä Laatokan rantaa.
Aunuksen alangolla olisi viljalti viljeltävää maata. Mutta sitäpä ei viljellä, koska viljat ja leivät tuodaan etelämpää, kaukaa keski-Venäjältä.
Aunuksen oppaamme Nikolain mukaan markkinatalous tuli heille yllättäen, pyytämättäkin. Se toi tullessaan työttömyyttä ja laski palkkoja. Niinpä mökkitalous nousi uuteen kukoistukseen.
Kaupunkien väki saapuu viikonloppuisin aiemmin hyljeksityille kolhoosien ja muille datsoille ja uurastaa puutarhassa. Omavaraisuus on kunniassa.
Kun viikonloppu on painettu kynnet savessa, maanantaina huokaistaan helpotuksesta: edessä työviikko, saa levätä.
• Kirjoittaja on valtiotieteen maisteri ja Turun Sanomien pitkäaikainen päätoimittaja.
