Pääkirjoitus

Tallink ui yhä syvemmällä

Itämerellä liikennöivän AS Tallink Gruppin yhdeksän kuukauden tilinpäätös näyttää liki 40 miljoonan euron tappiota. Koko tilikauden tappio jäänee pienemmäksi, kun kesäkauden tuloskin lasketaan mukaan, mutta mikään ei viittaa siihen, että yhä syvemmällä uiva laivayhtiö vähään aikaan pystyisi nousemaan ahdingostaan.

Tallink kärsii talouskriisistä siinä missä muutkin varustamot. Suhdanteet ovat heikentyneet voimakkaasti viimeisen puolen vuoden aikana. Kilpailu merenkulussa on kireää ja rahdin määrä ja hinnat ovat laskeneet. Tämän on saanut tuta myös Tallink, jonka rahtituotot vähenivät 37 miljoonaa euroa yhdeksän kuukauden aikana. Tallink Siljan toimitusjohtaja Keijo Mehtonen arvioi, että rahtimarkkinoilla voidaan nähdä paranemista aikaisintaan ensi vuonna (TS 21.7.).

Yhtiön matkustajamäärät kasvoivat maalis–toukokuussa yli 12 ja kesäkuussa 18 prosenttia vuoden takaisesta. Tästä ei ole ollut suurta iloa, sillä matkustajaa kohti kertyvä tuotto on alentunut, kun asiakkaat ovat käyneet säästeliäiksi.

Mehtosen mukaan laivayhtiössä ahkeroidaan syksyllä uusi säästöohjelma. Aluksia pyritään myymään tai vuokraamaan, mutta niistä kiinnostuneilla yrityksillä on vaikea saada hankinnoilleen rahoitusta.

Myös Tallinkia sen kuumeisessa investointibuumissa ja yrityskaupoissa rahoittaneet alkavat ajan oloon tuskastua. Laivayhtiöllä on valtavat velat ja niiden korkomenot ovat jo tuntuvasti nousseet, sillä lainoissa on ankarat, tulokseen perustuvat ehdot.

Vaikeuksiensa vastapainona Tallinkilla on toki nykyaikainen laivasto, jolla tulosta on tehtävissä sitten kun suhdanteet kääntyvät nousuun. Eri asia on, mikä varustamo uudehkoilla laivoilla liikennöi. Sijoittajien usko Tallinkiin on romahtanut. Yhtiön osakekurssi on pudonnut runsaan kahden vuoden aikana yli 80 prosenttia.