Identiteetti, hyvinvointivaltio ja Neuvostoliitto: Suomen kulttuuridiplomatia kylmän sodan aikana
ALIO
Professori Matti Klinge kuoli 5. maaliskuuta 2023. Klinge muistetaan merkittävänä kulttuurivaikuttajana, joka valitsi elämäntehtäväkseen erityisesti Suomen "kansainvälistymisen". Pienen maan kansallisen kulttuurin piti rakentua vuorovaikutuksena oman kulttuurikannan ja kansainvälisten kulttuuritrendien välillä. Klinge omaksui tässä kansallisen opettajan roolin, jossa hän pyrki sivistämään suomalaisia sekä puhumaan ulkomaalaisille Suomesta.
Kylmän sodan historiantutkimus on viime vuosina laajentunut sekä ajallisesti että teemattisesti. Samalla myös Suomen kansainväliset kulttuurisuhteet ovat alkaneet herättää kiinnostusta tutkijayhteisössä.
Kylmä sota oli Suomelle varautumisen, mutta myös avautumisen aikaa. Kulttuurin näkökulmasta tämä prosessi tapahtui suuriltaosin spontaanisti ja monella tasolla, aina rauhanfestivaaleista rockmusiikkiin ja Ruotsissa tehdyistä kesätöistä Fullbright-vaihtoon. Klingen elämäntyö kehittyi tätä yleistä taustaa vasten.
Kehittyvässä hyvinvointivaltiossa valtiovaltakin alkoi toimia kehittääkseen Suomen kansainvälisiä kulttuurissuhteita. Vuonna 1968 Opetusministeriön kansainvälisten asiain osaston silloinen johtaja Kalervo Siikala kirjoitti opetusministeri Johannes Virolaiselle pitkän kirjeen, jossa hän korosti erilaisia syitä, miksi Suomen valtion piti koordinoida maan kansainvälisiä kulttuurisuhteita. Suomen asemaa maailmassa piti tukea kulttuurityöllä, jotta kuva Suomesta kulttuurimaana olisi yhtä kirkas niin lännessä kuin idässä.
Samalla tuli kehittää viralliset keinot, joilla suomalaiset saataisiin hallitusti lähtemään maailmalle. Jo 1960-luvulla ja erityisesti 1970-luvun lopussa Etykin jälkeen alettiin solmia kulttuurisopimuksia, joiden kautta tutkijat ja opiskelijat, mutta myös esimerkiksi ammattijärjestöjen jäsenet, lähtivät maailmalle.
Suomen piti esittäytyä aktiivisena osana kansainvälisiä kulttuurijärjestöjä, erityisesti Unescoa. Kaupalliset kimmokkeet eivät koskaan olleet kaukana toiminnasta, sillä Siikalakin korosti taideteollisuuden markkinoimista sekä Suomi-kuvan tärkeyttä kaupallisista syistä.
Pienelle maalle kulttuuridiplomatia ei voinut kuitenkaan olla pelkästään poliittisin ja kaupallisin syin verhottu. Taustalla oli myös sivistysvaltioprojekti, jossa valtiolliset tahot pyrkivät tukemaan maan kulttuurista kehitystä ja erityisesti ohjaamaan sitä tiettyyn suuntaan.
Kansallinen identiteetti ei voinut käpertyä sisäänpäin, mutta se ei voinut myöskään olla täysin kansainvälisten trendien armoilla. Kansankunnan eliitin ja valtion piti tulla väliin ja korostaa kehittyvimpiä ja sivistyneimpiä kulttuurisia ilmiöitä.
Kalervo Siikalan kirjeenvaihdossa, Matti Klingen päiväkirjoissa sekä kylmän sodan aikaisissa Opetusministeriön raporteissa näkyy selkeästi pyrkimys ohjata kansakunnan kulttuuri pois viihteestä kohti Länsi-Euroopan klassista kulttuuria ja korkeatasoisia sivistäviä koulutusmuotoja.
Valtion rooli kansainvälisten kulttuurisuhteiden hoitamisessa liittyi myös, tietysti, Neuvostoliittoon. Siikalan ja Klingen toiminta asettui ennen kaikkea toisen maailmansodan varjoon: tärkeintä oli tunnistaa sodan jälkeinen tilanne Suomessa ja rakentaa Suomelle rauhallista ja itsevarmaa asemaa maailmassa.
Suhteita Neuvostoliittoon oli tärkeä tarkastella myös kulttuurin saarekkeella. Samalla kulttuuri antoi mahdollisuuden edistää suhteita länteen pelkäämättä Moskovan reaktioita.
Näistä syistä valtion piti toimia myös kansainvälisissä kulttuurisuhteissa. Opetusministeriössä ja ulkoasiainministeriössä valtion roolia kuitenkin korostettiin vähän eri tavoin. Diplomaateille kulttuuri oli alistettu osaksi politiikkaa, ja kulttuurisopimukset olivat helppo tapa rakentaa suhteita erilaisten maiden kanssa ilman suuria sitoutumisia.
Siikalan papereissa valtio näyttäytyy taas välttämättömänä toimijana kulttuurissa, eräänlaisena erätuomarina kulttuurikehityksessä. Samanaikaisesti kulttuuria piti myös kehittää spontaanisti. Suomen kulttuuridiplomatia ja yleensä kulttuuripolitiikka kehittyi tässä jakautuneessa tilassa, valtion ja yhteiskunnan mutta myös politiikan, identiteetin ja talouden välillä.
Kirjoittaja on Turun yliopiston poliittisen historian professori. Häneltä on juuri julkaistu asiaa käsittelevä teos Cultural Diplomacy in Cold War Finland.
