Abikevään omituiset tyhjät kuukaudet muistuttavat, miksi joutilaisuus on elintärkeää
Nyt on se aika vuodesta, kun moni abiturientti viettää omituisia kuukausia: ylioppilaskirjoitukset ovat ohi, eikä keväällä valmistuvalla ole koulunkäyntiä ollenkaan. Nuori kohtaa tilanteen, jossa koko elämän ajalta tutuksi tullut vuosisykli menee sekaisin. Se on oivallinen mahdollisuus tutustua oman elämän tärkeimpään henkilöön – omaan itseen.
Monen suomalaisen elämä seuraa samaa kaavaa, jossa peruskoulua ja opiskelua seuraa vuosikymmenien työssä käyminen. Täyttä vuotta rytmittävät kesä- ja joululoma sekä pari ylimääräistä vapaapäivää. Stereotyyppinen vuosisykli on melko samanlainen peruskoulusta eläköitymisen kynnykselle saakka, ja kaavaa rikkovat vain satunnaiset virkavapaat ja sairastumiset.
Abiturientin kevättä viettävänä ihmisenä minua hirvittää ajatus loputtomasta työnteosta ja vapaa-ajan rajallisuudesta tulevassa elämässäni. Tuntuu siltä, että joutilaisuuteen ei tule olemaan mahdollisuutta tämän kevään jälkeen. Huomaan, että kuvitelmani opiskelu- ja työelämästä ovat hyvin ahtaat ja vapaat vapaudesta itsestään.
Tyhjät kuukaudet ovat ihmisen identiteetille elintärkeitä läpi elämän. Kun taipuu tyhjään aikaan ja tutkii, mitä tekee puhtaasti haluamisen innoittamana, oppii, millaisista piirteistä itse koostuu. Kun harva tekeminen on pakon sanelemaa, mielellä on aikaa luoda uutta ja asettua lepoon.
En usko, että ihminen on luontaisesti passiivinen tai laiska. Joutilaisuus opettaa, että vapauden edessä tekee enemmän mieli tehdä kuin olla tekemättä, kunhan ajanvietosta saa olla vastuussa itse.
Päätän siis elää tämän kevään välittämättä yhteiskunnan suorituskulttuurista ja ajatuksesta, jonka mukaan joka päivä pitää tehdä jotakin talouden ja materiaalisen tulevaisuuden eteen. Ihminen tarvitsee joutilaisuutta syventyäkseen yksityiseen minänsä, ja se on sosiaaliselle eläimelle mitä tärkeintä.
Kirjoittaja kuuluu TS Nuoret -toimitukseen.
