Turulle nimikkokukka – Piha & Puutarha-messuilla mahdollisuus esittää mielipiteensä
Varsinais-Suomen maakuntakasviksi valittiin 1980-luvulla tammi. Kulttuuripääkaupunkivuonna 2011 kaupungin asukkailla oli mahdollisuus valita omalle kaupunginosalleen nimikkokasvit. Mutta Turun kaupungilta itseltä tällainen nimikkokasvi puuttuu.
Vuosien varrella asiaa on joskus pohdittu ja etsitty kaupungille sopivinta nimikkokasvia. Sen ei tarvitse olla kotimainen laji. Valitsivathan helsinkiläiset 1993 nimikkokasvikseen kaikille tutun pihasyreenin (Syringa vulgaris), joka olisi ollut sopiva myös Turun nimikkokasviksi, sillä se tuotiin tänne ensimmäiseksi jo 1728, vuosikymmeniä ennen kuin Viaporiin istutettiin legendaariset pensaat.
Nimikkokasvin tärkein ominaisuus on kauneus, mutta on hyvä asia, jos se jollakin tavalla liittyy paikkakunnan historiaan. Kun taannoin etsittiin Turulle sopivinta kasvia, oltiin yksimielisiä lajista. Se oli daalia (Dahlia), joka on saanut nimensä turkulaisen Anders Dahlin mukaan.
Lajilla on monia hyviä ominaisuuksia, se on piikitön ja helppohoitoinen eikä se ole myrkyllinen tai leviä vieraslajina Suomen luontoon. Sen kukinta-aika on todella pitkä, koska taimistoista niitä voi ostaa kukkivina jo alkukesästä ja kukinta jatkuu runsaana aina syksyn ensimmäiseen hallayöhön asti. Kukinta-aika on siis yhtä pitkä kuin Turun kesä. Daalioista on kehitetty suuri määrä hybridejä, joissa kukkien värit, muodot ja koot suuresti vaihtelevat.
Anders Dahl oli syntynyt Ruotsissa 1751 ja tullut ylioppilaaksi 1770 Uppsalassa. Hän pääsi samana vuonna Carl von Linnén oppilaaksi. Dahl hankki nopeasti laajat ja perusteelliset tiedot luonnontieteiden eri aloilta kuuluen Linnén ahkerimpiin ja innokkaimpiin oppilaisiin. Hän väitteli vuonna 1775 ja matkusteli ja opiskeli ulkomailla.
Kuvaa Anders Dahlista ei ole säilynyt. Aikalaiset ovat kirjoittaneet hänen olleen tiedemiehenä harkitsevainen. Luonteeltaan hän oli hyväntuulinen, leikinlaskuun taipuvainen, ystävällinen ja rehti. Kasvonpiirteet olivat miehekkään komeat. Hänellä oli leijonanharjamainen tukka. Siksi opiskelukaverit kutsuivat häntä nimellä "Lurviga Dahlen".
Ehkä samasta syystä kasvitieteilijä Carl Peter Thunberg ehdotti Etelä-Afrikasta löydetylle kähärälehtiselle kasville nimeä Dahlia crinita (crinita=pitkätukkainen) pörröpäisen ystävänsä kunniaksi. Se ei käynyt päinsä, koska kasvi oli jo aikaisemmin saanut nimen. Anders Dahlin nimi oli jo silloin kiirinyt niin kauas Ruotsin valtakunnan rajojen ulkopuolelle, että Madridin kuninkaallisen puutarhan johtaja Antonio José Cavanilles oli antanut vuonna 1791 Dahlia-nimen Meksikosta saamalleen kauniille kukkakasville.
1800-luvulla saksalainen luonnontieteilijä Alexander von Humboldt matkusteli Meksikossa ja lähetti sieltä näytteitä samasta lajista, jolle Saksassa annettiin nimeksi Georgina Pietarissa työskennelleen kasvitieteilijä Georgin mukaan. Hänen sukunimestään on väännetty suomenkieliseksi nimeksi "joriini", jota edelleen käytetään.
Vuonna 1787 Dahl valittiin Turun Akatemian kasvitieteen demonstraattoriksi (botanices demonstrator). Kaikesta päätellen Dahl ei ajatellut käyttää Turkua vain ponnahduslautana parempaan virkaan emämaan puolella. Hän oli tullut jäädäkseen tänne.
Kun Linné kuoli, kävi ilmi, että hänen arvokkaat kokoelmansa sai myydä. Anders Dahl olisi velkarahalla ostanut kokoelman, mutta se myytiin Englantiin.
Dahl yritti kuningas Kustaa III:n puoleen kääntymällä estää kokoelman myynnin ulkomaille. Kuningaskaan ei voinut auttaa – kokoelmat olivat jo lähdössä olevaan laivaan lastattuina satamassa. Jos Dahl olisi saanut kokoelmat, niin ne todennäköisesti olisi sijoitettu Turkuun. Miten niiden olisi käynyt, kun Turku paloi 1827, jolloin kaikki akatemian kokoelmat tuhoutuivat?
Anders Dahlin aika Turussa jäi hyvin lyhyeksi. Hän kuoli vain 38-vuotiaana elokuussa 1789 kuumetautiin, josta käytettiin nimeä "slemfeber". Henrik Gabriel Porthan lausui muistosanoissaan, että kuolema teki tyhjiksi Dahliin kohdistetut toiveet ja suunnitelmat. Niiden joukossa olisi ollut myös väitöskirja Herbarium Aboense.
Daaliasta Turun kaupunki saisi arvoisensa nimikkokasvin, jonka koko maailma tuntee.
Messuvierailla on Turun Piha & Puutarha-messuilla 24.–26.3. mahdollisuus esittää mielipiteensä nimikkokukkaehdotuksesta Lounais-Suomen Puutarhayhdistyksen osastolla Messukeskuksen C-hallissa.
Kirjoittaja on eläkkeellä kauppakorkeakoulusta.