Nurinpäin käännetyt isänmaallisuuden kasvot
PUHEENVUORO
Rock-yhtye Pink Floydin entinen jäsen Roger Waters puhui YK:n yleiskokoukselle 8.2.2023. Venäjän puhujaksi pyytämä rocktähti väitti jo syyskuussa 2022 Venäjän Ukrainassa tekemiä sotarikoksia valheiksi. Hän myös lähetti kirjeen Ukrainan presidentin vaimolle, jossa hän vaati Ukrainaa antautumaan ja luovuttamaan valloitetut alueet Venäjälle. YK:n edessä hän sentään tuomitsi Venäjän hyökkäyksen, mutta näki sen johtuneen lännen provokaatioista.
Mistä Yhdysvalloissa asuvan Watersin toiminta juontaa? Taustalla on vastakulttuurinen ja näennäisen mediakriittinen näkemys Venäjästä ja Kiinasta vastavoimana Yhdysvaltain geopoliittiselle laajenemiselle. Vladimir Putinin Venäjälle kyse on kulttuuripropagandasta ja informaatiosodasta, jossa myös populaarikulttuuri palvelee politiikkaa.
Nikolai Gogolin pienoisromaani, 1600-luvulle sijoittuva Taras Bulba on ollut Venäjän ja Ukrainan välinen kiistakapula 1800-luvulta asti. Tämän vuoksi Gogol kirjoitti aikanaan teoksesta toisen version, johon lisäsi venäläistä isänmaallista paatosta. Nyky-Venäjällä siitä kehittyi osa Ukrainan vastaista propagandaa, kun 2009 tehty elokuvasovitus juhlisti Gogolin syntymän 200-vuotisjuhlaa.
Elokuva oli kuitenkin todellisuudessa Venäjän kulttuuriministeriön rahoittamaa propagandaa, joka tuki Putinin pyrkimyksiä ottaa Ukraina Venäjän haltuun. Huhtikuussa 2022, Venäjän invaasion ollessa täydessä vauhdissa, elokuvaa alettiin esittämään uudelleen venäläisissä teattereissa.
Nämä esimerkkitapaukset edustavat kulttuurin käyttöä todellisuuden vääristämisessä. Roger Waters on 1960-luvun vastakulttuurin kasvattama rocktähti, jonka oma todellisuusnarratiivi koostuu antiamerikkalaisuudesta, kapitalismin vastaisuudesta ja sokeasta uskosta sananvapauteen. Tähän liittyy myös omalakinen rock-kulttuurin dramatiikka ja kärjistäminen, joka ei välttämättä piittaa siitä, kuinka paljon faktoja sitä vastaan on tarjolla eri yhteyksissä.
Taras Bulba on taas esimerkki historiallisesta fiktiosta, jonka voi vääristellen sovittaa faktapohjaiseksi perusteluksi poliittisten tavoitteiden oikeuttajana.
Vastaavia esimerkkejä nykytodellisuuteen kytkeytyvistä kulttuurisista valinnoista, jotka ikään kuin ongelmattomina identiteettivalintoina vääristävät ja kärjistävät poliittisia mielipiteitä löytyy loputtomiin. Historioitsija Yuval Noah Harari on puhunut paljon siitä, kuinka olemme yhä enemmän informaatiosaasteen armoilla ilmansaasteiden tapaan. Digitaalinen vallankumous on mahdollistanut tämän saasteen lisääntymisen, mutta sen olemuksen tiivisti jo yli 50 vuotta sitten ranskalainen mediafilosofi Guy Debord, joka kehitteli ajatuksen informaatiosta ja spektaakkeleista riippuvaisesta mediayhteiskunnasta.
Tällaisessa yhteiskunnassa asioista tulee toistensa vastakohtia. Parodia muuttuu todeksi ja radikaalit ideat omitaan niitä vastaan tarkoitettujen voimien käyttöön. Alun perin vastakulttuuriset ideat ovat vapaata riistaa tuotteistamiselle, vääristelylle ja värittämiselle.
Näin ollen myös fasismin tai natsismin kaltaiset historialliset ideologiat normalisoituvat tai muuttuvat nykypäivän tarpeita palveleviksi tunteiden kiihdyttäjiksi, jotka ovat etääntyneet historiallisista faktoista ja ruokkivat värittynyttä nationalistista mielikuvitusta. Myös Waters on usein hyödyntänyt totalitaristista estetiikkaa rock-spektaakkeleissaan, rinnastaen Yhdysvaltain Lähi-idässä käymät sodat natsismiin.
Kun Roger Waters paasaa Yhdysvaltoja ja Natoa vastaan, hän on lopulta oman historiallisen vastakulttuurisen agendansa ja perintönsä vääristelijä. Vladimir Putinin propagandan fabuloitu totuus historiasta ja kulttuurista kumpuaa erilaisesta tausta kuin Watersin, mutta tarinat kietoutuvat yhteen. Samoin Venäjän Suomeen ja Ruotsiin aiemmin suuntaamat syytökset Tove Janssonin ja Astrid Lindgrenin väitetyistä natsikytköksistä ovat osa samaa vääristelevää mediaspektaakkelia. Monesti näitä tarinoita suunnataan erityisesti kotirintamalle, mutta yhtä tärkeää on ylläpitää kansainvälistä hämmennystä ja epäsopua.
Tästä syystä värittyneiden ja nationalistisesti väritettyjen henkilökohtaisten medianarratiivien rinnalle on saatava yhä enemmän jaettuja tarinoita, jotka puhkovat reikiä spektaakkeliyhteiskunnan kaikkialle ulottuvaan vaikutukseen.
Tunteisiin vetoava tosiasioiden vääristely, ideologisten merkitysten omiminen, sulauttaminen ja vähättely ovat taustana sille, että taistelusta kulttuurista ja historiasta on enenevässä määrin tullut osa nykyisiä kriisejä.
Kirjoittajat ovat populaarikulttuurin historiaan erikoistuneita tutkijoita Turun Yliopistossa ja Koneen säätiön rahoittaman projektin Fasismin lumo ja affektiivinen perintö suomalaisessa kulttuurissa jäseniä.
