Kaikki kliseisetkin sanonnat keväästä uppoavat minuun – nämä ovat lempivuodenaikani parhaita hetkiä
Helmikuun loppupuolella lienee sallittua puhua keväästä. Talven jälkeen kovin odotettu vieras saapuu keskuuteemme näillä hetkillä, ja se jos jokin saa minut iloiseksi. Viime vuosina kevät on kiilannut ykköseksi lempivuodenaika-mittelössä, ja olen ollut kevättunnelmissa jo hyvän aikaa.
Koska kevätkin on ohikiitävää, on makusteltava odotuksen arvoisia paloja valmiiksi, yksi kerrallaan ja hartaudella. Kevään parhaita hetkiä ovat muun muassa seuraavat.
Se, kun voi astua ensi kertaa kuivalle asfaltille tennarit jalassa. Mikä ihana vapauden tunne! Enää ei talvikenkä kiristä, eikä joka toisella askeleella pelkää kaatuvansa.
Toinen ihana asia on lintujen alati voimistuvan laulun kuuleminen ja ensimmäisten palaajien bongaaminen. Vanha sanontahan kertoo, kuinka lajista on myös ennustettavissa kesään jäljellä oleva aika.
Puhumattakaan hetkestä, jolloin näkee puiden silmuissa pilkottavan hennon vihreyden ja vielä muutoin harmaasta maasta kurkottavan sitkeän, ensimmäisen leskenlehden. Lisättäköön vielä se, kun aurinko paistaa, ja aivan yhtäkkiä huomaa säteiden lämmittävän. Voi istahtaa ulos, eikä tuuli tunnu enää jäiseltä – on tullut lämmin.
Kaikki kliseisetkin sanonnat siitä, miten kevät on kuin uusi alku täynnä mahdollisuuksia, uppoavat minuun. Keväisin mietin herkästi tulevaa, pohdin ja inspiroidun. Teen ehkä suunnitelmia tulevalle kesälle tai vuodelle, haen opiskelupaikkaa ja kesätöitä. Vaikka kaikki haaveet eivät toteutuisikaan, on ilmassa silti toiveikkuutta.
Lintujen saapuminen, luonnon vihertyminen ja kuivat kadut ovat kaikki merkkejä, jotka paitsi piristävät hetkellisesti myös luovat toivoa. Syksyn ja talven pimeyden jälkeen maailmaan tuntuu palaavan värit.
Olkoon kulunutta, mutta mielestäni siinä vain on jotakin tavattoman symbolista: että mikään pimeys ei ole loputon, eikä synkinkään syys kestä ikuisesti. Kevät tulee, aina.
Kirjoittaja kuuluu TS Nuoret -toimitukseen.
