Puhelimeni on lähes aina äänettömällä ja käytän sitä kaikkeen muuhun kuin soittamiseen – miksi me nuoret emme enää pirauttele toisillemme?
Elokuvateatterissa ennen leffan alkua tarkistan, että onhan puhelimeni varmasti äänettömällä. Tämä tarkistaminen on sinänsä hölmöä, sillä enhän minä ole pitänyt puhelintani äänellisellä tällä vuosikymmenellä.
Kaikki tietävät, että me nykynuoret käytämme puhelimiamme kaikkeen muuhun kuin soittamiseen. Kuuntelemme musiikkia, yritämme selvittää sosiaalisen median loputonta julkaisutulvaa ja otamme kuvia, jotka usein vain hukkuvat muiden satojen kuvien sekaan täyttäen puhelimemme muistin. Lisäksi näpyttelemme viestejä sormet savuten, mutta soitamme vain äärimmäisissä tilanteissa.
Selvä, saatoin vähän liioitella. Kyllä rupattelen puhelimessa perheeni, isovanhempieni ja hammaslääkärin ajanvarauksen kanssa. Ystävillekin saatan soittaa hätätilanteissa, eli jos meillä on jokin erityisen mehukas juoru käsillämme, jonka jokaisen sivuseikan ruotiminen viestien välityksellä olisi aivan liian hidasta ja vaivalloista.
Muuten hoidan lähestulkoon kaiken kommunikoinnin viestittelemällä esimerkiksi Whatsappissa, Snapchatissa tai Instagramissa.
Miksi me nuoret emme enää pirauttele toisillemme? Ehkä olemme liian mukavuudenhaluisia. Viesteihin voi vastata silloin, kun itselle sopii. Vastausta kysymykseen ei tarvitse tietää aivan heti, eikä juttujaan tarvitse kailottaa ääneen täydessä linja-autossa. Viestintäsovellusten hyvä puoli on myös se, että niiden välityksellä videot, kuvat ja linkit kulkevat sukkelasti.
Toisaalta asia ei ole niin yksipuolinen. Puhelujen avulla kuulee toisen äänensävyn, ja keskustelu on luontevampaa. Puhelussa ollaan enemmän läsnä kuin tekstiviestittelyssä. Kaikista parasta on tietenkin vaihtaa kuulumiset kasvotusten. Mutta jos se ei ole mahdollista, onko väliä, tilittääkö asiansa kaverilleen viestitellen vai puhelimessa puhuen?
Kirjoittaja kuuluu TS Nuoret -toimitukseen.
