Samaan aikaan kun puolueiden vaalirahoitukseen vaaditaan avoimuutta, osa kansanedustajista kieltäytyy paljastamasta kytköksiään ja taloudellisia sidonnaisuuksiaan eduskunnalle. Ministereille omista sidonnaisuuksista kertominen on pakollista, mutta parlamentaarikoille vapaaehtoista.
Aamulehden tekemän selvityksen mukaan esimerkiksi kokoomuksen kansanedustaja Eero Lehti on jättänyt kertomatta eduskunnalle omista taloudellisista sidonnaisuuksistaan. Lehti omistaa ainakin Taloustutkimuksen ja Suomen Lehtiyhtymän. Lisäksi hän istuu seitsemän yrityksen hallituksessa.
Lehden puoluetoveri, eduskunnan puhemies Sauli Niinistö on puolestaan todennut, että sidonnaisuuksista ilmoittaminen voisi aivan hyvin olla pakollista myös kansanedustajille. Jotkut edustajat ovat kertoneet kytköksiään valikoiden. Niinistön mielestä järjestelmä ei toimi näin, vaan vastaajan tulee tehdä selvitys kaikista sidonnaisuuksistaan.
On paikallaan, että eduskuntaan valikoituu monia ihmisryhmiä ja aloja edustavia osaajia. Eikä ole synti, jos parlamentissa istuu yrittäjiä tai hyväntekeväisyysjärjestöjen jäseniä, jotka ajavat yritysten tai järjestöjen parasta. Äänestäjän on kuitenkin tärkeätä tietää, millainen yhteys päätöksentekijöillä on kulloinkin käsiteltävänä olevaan asiaan.
Kansanedustajien vaitonaisuus ei ainakaan paranna vaalirahasotkun parissa painivaa poliittista järjestelmää. Juuri lainsäätäjän tulisi olla avoimuuden tiennäyttäjä eikä piiloutua vapaaehtoisuusverukkeiden taakse.
Valtakunnallisen päätöksenteon rahoitustaustoja pyrittiin selkiyttämään jo 1960-luvulla, jolloin luotiin kansan parjaama puoluetukijärjestelmä. Puoluetukea alettiin vuonna 1967 maksaa kaikille eduskunnassa oleville ryhmille edustajien pääluvun perusteella.
Viime vuonna puoluetuki nousi jo 18 miljoonaan euroon ja tänä vuonna peräti 36 miljoonaan. Sadan prosentin korotus ei kuitenkaan kerro koko totuutta, sillä tämän vuoden budjetissa puoluetuki ja poliittisten lehtien saama lehdistötuki on yhdistetty samalle momentille.
Kuten viime aikojen keskustelusta näkyy, jatkuvasti nouseva puoluetukikaan ei ole pystynyt tekemään puoluerahoituksesta avointa. Ilman julkista tukea puolueita tuskin kuitenkaan enää voi jättää. Jos vaalien rahoitus jäisi pelkästään yksityisen rahoituksen varaan, eduskunnassa tuskin istuisi muita kuin rahamiehiä ja julkkiksia.
Pääministeri Matti Vanhanen on esittänyt, että sama ilmoitusvelvollisuus tulisi säätää koskemaan myös puolueita yli 5 000 euron lahjoitusten osalta. Myös oikeusministeri Tuija Brax vaatii vaalirahoituslain uudistamista ja sanktioiden säätämistä seuraaviin vaaleihin mennessä. Löytyisikö tästä pieni alkusysäys suuremmalle avoimuudelle?
Puoluerahoituksen julkisuutta mietitään parhaillaan Lauri Tarastin johtamassa työryhmässä. Se aikoo jättää esityksensä syys-lokakuun aikana.
