Mies oli pienikokoinen ja vanha jo. Hänen yksiönsä ikkunasta näkyi marketin piha.
Jouluostosten lomassa tapasin takavuosina käydä miestä tervehtimässä. Koputin aina kolme kertaa oveen. Niin olimme sopineet. Ovikelloon hän ei halunnut vastata, koska siellä saattoi olla kuka tahansa.
Vein tavallisesti pienen paketin, sellainen kun on tapana. Mies hämmentyi aina ja yritti hätäisesti keksiä vastalahjaa, lapsille keksipaketti tai jotain.
Istuin tunnin pari. Puhuttiin elämän asioista. Katseltiin marketin pihalle. Mies kertoi sen olevan jouluna tyhjä ja autio, sanoi sitä mielellään katselevansa.
Kysyin joskus miehen omasta joulusta. Hän sanoi sen olevan niin kuin päivät ovat. Lueskelua, kahvin keittoa, polttelua. Jos risan radion saa toimimaan, sitä voi kuunnella.
n
Sellaista ajattelin tämän ajan yksinäisyyden olevan, pikemmin hiljaisia huoneita kuin katujen vilinässä tunnettua ikävää sinne, mistä on lähdetty. Oma mieli sai sen tuntumaan lohduttomalta ja kaikki yleinen puhe ulkopuolisuudesta ja syrjään jäämisestä herättivät puuttumisen tarpeen.
Siksi kai otin puheeksi, olisiko lähistöllä aattona joulujuhlia, joihin voisi mennä, yksinäisten joulupuuroja vaikkapa. – Voi niitä olla, mies vastasi, mutta mitä minä sinne, vieraitten ihmisten keskellä. Isän ja äidin haudalla hän sanoi käyvänsä, mutta jo hyvissä ajoin ennen joulua, kun oli vähemmän ihmisiä.
Jos edes joulukirkko, ajattelin, ja kerroin sen kuuluvan omaan jouluuni ja aika monen muunkin. Hän sivuutti aiheen toteamalla, että niissä taitaa olla paljon ihmisiä ja tungosta. Joulukuusesta kysyin, oliko hän sellaista koskaan hankkinut. – Turhaa roskaa, hän sanoi, mitä niitä kuusenkräniä sisään tuo.
Arvelin, ja sanoinkin, että joululla ei tainnut olla hänelle paljon merkitystä. Hän katsoi niin kuin ymmärtämättömiä katsotaan ja sanoi, että totta kai hänelläkin joulu on, ihmisellä. – Aattona sytytän kynttilän.
Pienellä miehellä oli pieni joulu.
n
Ehkä hän muisti elämänsä muita jouluja, kun katseli ikkunasta marketin tyhjää pihaa, ehkä ei. Nyt oli tämä joulu, ja ihminen muisti ja unohti sen mikä oli tarpeellista.
Elämän kulku oli tuonut hänet tähän jouluun niin kuin elämän kulku tuo ihmisen erilaisiin jouluihin, toisen hiljaiseen, toisen ihmisistä ja tapahtumista runsaaseen. Eikä toinen ole sen oikeampi kuin toinen. Juhla on sellainen, joka on kullekin tällä kertaa mahdollista ja johon elämä antaa tilaa.
Niin oli ensimmäisenäkin jouluna. Se tapahtui niissä puitteissa, jotka sillä hetkellä olivat olemassa. Yksi arkinen yö väliaikaisessa suojassa.
Yksi syntymä Betlehemissä, yksi pieni valo suunnattoman maailman keskellä. Muuta ei tarvita. Se riittää.
Siunattua yhteistä Kristuksen syntymäjuhlaa
Kari Mäkinen
ARKKIPIISPA
ÄRKEBISKOPEN
TURKU - ÅBO
