Forssan kauppala muuttui kaupungiksi 50 vuotta sitten, 1.1.1964 ja juhli tapahtumaa kolmena päivänä. Aiheesta, sillä kaupunki-nimitys oli vielä arvossa. Kauppalanjohtaja Reino A. Vilpas sanoi (TS 29. 12.): "Kaupungiksitulo merkitsee Forssan tuloa kartalle." TS:n toimittaja kertoi samaan sävyyn, että Forssa pääsee 41 vuotta kestäneestä kauppalavaiheesta "kunnia-arvoisien kaupunkien joukkoon".
Forssasta tuli Suomen 46. kaupunki ja sillä oli luja usko tulevaisuuteen. Kaupungin sijainti oli erikoisen hyvä. Sen kautta oli ohjattu Helsingistä Poriin ja Turusta Hämeenlinnaan kulkevat valtatiet. Väkiluku kasvoi ripeästi, se oli jo 11 200 henkeä. Forssa oli ns. uusia kaupunkeja, joiksi kauppalat alkoivat muuttua vuodesta 1960 lähtien. Kuntamuodon muutos ei tuonut paljon lisärasituksia, ehkä vain puolipäivätoimisen lähinnä rakentamisasioita hoitavan pormestarin, jonka palkasta puolet maksoi valtio.
Rakennettavaa oli paljon, mm. kaupungintalo, lastenseimi, teknillinen koulu, urheilutalo, vanhustentalo ja viemäriveden puhdistuslaitos. Vanhan, ensimmäisen maaseudulle perustetun teollisuusyhdyskunnan maine oli sotavuosienkin jälkeen säilynyt hyvänä lähinnä pienteollisuuden kasvun myötä. Takaiskujakin oli koettu. Automaatio oli alkanut syödä työpaikkoja. Lisäksi Forssan ainoa pienteollisuustalo oli vuoden 1963 lopulla tyhjillään.
UUTTA NOUSUA lupasi Rakennusliike Puolimatka, joka oli perustanut paikkakunnalle puutyö- ja rakennuselementtitehtaan. Siitä tulee toiseksi suurin teollisuuslaitos, joka oli jo osaksi toiminnassa. Puolimatka suunnitteli myös 3 000 asukkaan kaupunginosan rakentamista, mihin valtuusto oli jo varannut maata. Forssan todellinen leipäpuu vanhastaan oli Oy Finlayson-Forssa Ab, joka antoi työtä 2 000 hengelle.
TS:n selostuksen mukaan Forssan mahtimies oli Ruotsista saapunut entinen värjärinkisälli, Axel Wilhelm Wahren, joka vuonna 1847 perusti pieneen kylään Loimijoen rannalle, Kuhalankosken partaalle oman tehtaan, "puuvillan kehruufabriikin". Siitä Forssa sai alkunsa ja nimensä. Wahren rakensi paljon yleisiä rakennuksia ja perusti myös "Vorssan" torin, josta on riimitelty lauluja siinä kuin "Vorssan pojista" tai "Vorssan koskesta".
"Fabrikööri" Wahrenin kerrotaan olleen kansainvälisesti niin tunnettu teollisuusmies, että hän ratkaisi Suomen valtion veturitilauksenkin Englannista. Vetureita ei toimitettu ennen kuin Wahren antoi takuut siitä, että ne myös maksetaan. Kun puuvillakehräämön toimialaa laajennettiin 1859, sen nimi muuttui Forssan Osake Yhtiöksi, joka 1934 sulautui Finlaysoniin.
FORSSAAN LIITETTIIN vuonna 1969 pääosa Koijärven kunnasta, jolloin sen pinta-ala kasvoi tuntuvasti ja väkiluku nousi lähes 16 000:een. Koijärven kunnanvaltuusto oli tehnyt marraskuussa 1963 vapaaehtoisesti erikoisen ratkaisun. Se asetti toimikunnan tutkimaan kunnan mahdollista liittämistä yhteen tai osina useampaan naapurikuntaan. Vaihtoehtoina olivat Urjala, Tammela ja Forssa.
Kunnanisät perustelivat lakkauttamista sekä henkisillä että aineellisilla syillä. Katsottiin, että asukkaat eivät olleet ehtineet juurtua 1923 muodostettuun kuntaan. Kunnalla oli myös niin suuri rakennusohjelma, että Lounais-Hämeen korkeinta, 13 pennin veroäyrin hintaa joudutaan edelleen kohtuuttomasti korottamaan.
Koijärven seurakunnan piirissä identiteetti tuntui paljon vahvemmalta. Kun seurakunta samaan aikaan vietti 40-vuotisjuhlaa, papin vihkiäisiä ja piispantarkastusta, TS ihmetteli juhlien suurta yleisömäärää: "Oli kuin koijärveläiset olisivat kaiken viimeaikaisen kohun vastapainoksi halunneet näyttää, että pitäjä kuitenkin on heidän kotikontunsa ja sen seurakunta lähellä seurakuntalaisia."
Koijärven veroäyri oli todella yläkantissa. Maan korkein, 14,5 penniä oli kommunistien hallitsemassa Kemissä. Naantalissa, josta vuoden 1964 alussa maalaiskunnan siihen liittyessä syntyi Suur-Naantali, veroäyrin hinta oli maan alhaisin, yhdeksän penniä. Salossa lopullinen äyrin hinta oli 10 penniä ja Turussa 12.
VELI JUNTTILA
Kirjoittaja on filosofian maisteri.
