ALIO
Syksy on lapselle joka vuosi uuden alku. Vaikka lastenlaulussa kuvataankin lapsosen maankorvessa kulkevaa polkua pimeäksi ja liukkaaksi, jokainen vanhempi, mummi tai kummi toivoo, että juuri oman silmäterän opinpolku olisi vailla pimeää, kiviä, eksymistä tai liukkautta.
Silloin, kun näitä vaikeuksia ei ole, puhumme turvallisuudesta. Opinpolulla turvallisuutta voidaan edistää monin tavoin määrätietoisella, johdetulla ja suunnitelmallisella toiminnalla.
Kaikesta rikkaudesta ja moninaisuudestaan huolimatta kielessämme on vain yksi sana turvallisuudelle. Esimerkiksi englannissa turvallisuuksia on ainakin kaksi: safety ja security. Safety-turvallisuutta ovat esimerkiksi palo- ja sähköturvallisuus. Security-turvallisuuteen puolestaan liittyy ulkopuoliselta uhalta, kuten terrorismilta, hyökkäyksiltä tai sodilta suojautuminen.
Oman mausteensa turvallisuuskäsitteen maisteluun tuo vielä sana onnettomuus. Käsite luo mielikuvan onnesta, sen yhtäkkisestä puuttumisesta ja toisaalta jonkinlaisista arpajaisista, joissa hyvä onni menetettäisiin sattumalta tai vahingossa.
Juuri tästä syystä ja näistä mielleyhtymistä johtuen englannin kielessä käytetäänkin turvallisuuspoikkeamista puhuttaessa mieluummin tapahtumasanaa incident. Suomalaisen turvallisuuspuheen herkullisimpia sanoja taas on tapaturma. Tähän käsitteeseen on mainiosti saatu sisällytettyä ihminen ja ihmisen käyttäytymisen eli tavan aiheuttama turma.
Turvallisuuskulttuuria kuvataan tutkimuskirjallisuudessa myös käsitteellä turvallisuusilmasto eli safety climate, joka kääntyy kielessämme mukavasti turvallisuusilmapiiriksi. Varsinkin teknisen alan yrityksissämme turvallisuuskulttuuri on kehittynyttä: työntekijöille annetaan ohjeita varusteista, nostamisesta, kulkemisesta ja kuljettamisesta.
Näissä yrityksissä turvallisuus on jaettua: poikkeamailmoitukset analysoidaan ja niistä tiedotetaan henkilöstöä. Kasvu- ja oppimisympäristöjen turvallisuuskulttuuria tutkittuamme olemme sen sijaan havainneet useita kehittämiskohteita: poikkeamien kirjaamisessa on puutteita, tekninen ja käyttäjälähtöinen turvallisuus ovat siiloutuneet, ja sääntöjen rikkomisesta määrätyt rangaistukset voivat olla henkilösidonnaisia tai sattumanvaraisia.
Näin ollen on mahdollista, että turvallisuuden tilannekuva näyttäytyy kouluissa samanlaisena kuin Onnimanni-lorussa: päättömästi poukkoilevana siirtymisenä tilanteesta toiseen.
Rehtori on turvallisuusjohtamisen keulakuva, kun taas opettajilla on kokonaisvaltainen ja jakamaton vastuu oppilaistaan koulupäivän aikana.
Turvallisuutta uhkaavat rakenteet, tilat ja tilanteet, mutta toisaalta uhkaa voi tuoda myös turvattomuuden tunne. Koska oppilaitos ja varhaiskasvatuksen yksiköt ovat lähtökohtaisesti sosiaalisten suhteiden näyttämöjä, turvallisuutta ei voida hallita pelkästään puuttumalla jälkikäteen yksittäistapahtumiin.
Turvallisuuden hallinta edellyttää vastuunottoa, harjoittelua, tehtävien jakamista ja dokumentointia. Koulun turvallisuuspoikkeamiin, kuten tapaturmiin, väkivaltaan ja kiusaamiseen, voidaan puuttua kokonaisvaltaisella suunnittelulla. Tätä kaikkea kutsutaan turvallisuusjohtamiseksi.
Kasvu- ja oppimisympäristön turvallisuuden merkitys on huomattu myös Sanna Marinin hallituksen ohjelmassa (2019), johon on kirjattu tavoitteet syrjimättömyydestä ja koulukiusaamiseen puuttumisesta. Hallitusohjelman perusteella opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi viime vuoden alkupuolella toimenpideohjelman kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ehkäisemiseksi kouluissa.
Opetukseen osallistuvalla on perusopetuslain (628/1998) mukainen oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Rehtori on turvallisuusjohtamisen keulakuva, kun taas opettajilla on kokonaisvaltainen ja jakamaton vastuu oppilaistaan koulupäivän aikana.
Henkilöstö on pääosin ja puutteista huolimatta sitoutunut turvallisuuden edistämiseen koulussa. Silti turvallisuuden hallinta edellyttää paitsi resursseja, myös täsmällisiä ohjeita ja yhteisiä menettelytapoja.
Vaikka aikuiset kantavat päävastuun lapsen turvallisuudesta, myös lapsella itsellään on koulussa turvallisuusvelvollisuuksia. Perusopetuslaki (11.3.2022/163) määrittelee, että oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti.
Asiallinen käytös on kuvattu laissa kahdella tavalla: oppilas ei saa kiusata tai syrjiä muita eikä vaarantaa oppilaiden, kouluyhteisön tai opiskeluympäristön turvallisuutta tai terveyttä. Lisäksi opetuksen järjestäjän tulee hyväksyä järjestyssäännöt, joilla edistetään opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä.
Ennen vanhaan tätä oppilaan ja opiskelijan käyttäytymisvelvoitetta kutsuttiin tottelemiseksi; työrauhaa ja luokan hallintaa puolestaan kuriksi ja järjestykseksi.
Koulun sääntöjen omaksuminen on lapselle helpompaa, jos myös kodeissa tuetaan koulun kasvatustyötä. Vaikka käsitteet ovatkin miedontuneet, järjestyssääntöjen noudattaminen ei nykyäänkään ole oppilaan osalta neuvotteluasia.
Kirjoittaja on turvallisuuspedagogiikan dosentti ja toimii erikoistutkijana Turun yliopiston opettajankoulutuksessa Raumalla ONNI- ja KIDISAFE-hankkeissa.
