Kolumni

Kaikki turha ei kuitenkaan ole turhaa – rihkama muistuttaa rakkaudesta

Pino puolityhjiä sampoopulloja. Laatikollinen rikkinäisiä puhelinlatureita ja solmuun päätyneitä johtoja. Kasoittain vanhoja aikakauslehtiä, hylättyjä t-paitoja, unohdettuja keittiövempaimia.

Muuttaminen asunnosta toiseen nostaa esiin totuuden: aiemmista päätöksistäni huolimatta haalin tavaraa ja kuormitan sillä ympäristöä.

Mitä enemmän tavaraa, sitä enemmän huolehdittavaa – järjestettävää, korjattavaa, suojeltavaa. Mitä enemmän huolehdittavaa, sitä enemmän stressiä. Mitä enemmän stressiä, sitä lyhyempi elämä.

Vähemmän on enemmän mitä tavaraan tulee. Kauneimmatkin esineet hukkuvat runsauden alle ja unohtuvat omistajaltaan.

Kaikki turha ei kuitenkaan ole turhaa. Espanjasta hankittu koristesimpukka ilahdutti edesmennyttä mammaani ja muistutti ystävien kanssa tehdystä matkasta. Pienenä painoin simpukankuoren korvalleni, kuuntelin kohinaa ja näin mielessäni smaragdinvihreän Välimeren.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toinen mammani ei matkustellut. Hänestä tulee mieleen piirongin päällä seissyt mustavalkoinen valokuva. En muista, keitä se esitti, mutta tekstin muistan: Oi niitä aikoja. Katselin hymyileviä kasvoja ja haikeus pakotti lapsensydäntäni, kun mystiset sanat soivat samaan aikaan radiosta.

Nykyään ihmiset tekevät omia kuolinsiivouksiaan. He haluavat karsia rihkamat ja säästää omaisiaan raivaamisurakalta sen jälkeen, kun heistä itsestään aika jättää.

Minäkään en halua lähdettyäni kuormittaa perhettäni kaapin perälle sullotuilla muovipurkkikasoilla. Mutta entä ne merkitykselliset tavarat? Ne, joista minut kenties muistetaan?

Patoja ja pannuja ne eivät ole, en viihdy keittiössä. Ehkä minut muistetaan kauniista vihreästä joogamatostani? Se kulkee mukanani paikasta toiseen ja löytyy nytkin käärittynä olohuoneen nurkasta. Toivottavasti läheisten mieleen ei ainakaan tule kannettava tietokoneeni, jonka ääreen eristäydyn joskus liiaksi.

Tietenkin muistan mammani muustakin kuin heidän tavaroistaan. Karjalanpiirakoista, halauksista, silityksistä. Suloisista sanonnoista, joita toistelen huomaamattani. Oi niitä aikoja.

Kirjoittaja on jooganopettaja ja kirjailija.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Luitko jo nämä?