PUHEENVUORO
Maatamme on viisasta ja kansalaisten näkökulmasta oikeudenmukaista kehittää monipuolisten paikallisyhteisöjen maana. Tarvitsemme vahvat kaupungit ja moniin yhteiskunnallisiin tarpeisiin vastaavan maaseudun. Tämä on hajautetun kilpailukyvyn perusta.
Eriyttäminen on kuitenkin välttämätöntä. Kaupunkiseuduille taataan omanlaiset ratkaisut. Kaupunkien läheinen maaseutu, maatalouden luonnehtima ydinmaaseutu, ikääntyvien asuttama harvaan asuttu maaseutu ja maaseudun paikalliskeskukset edellyttävät maantieteellisiin olosuhteisiin sovitettuja palveluiden organisoinnin tapoja sekä maankäytön suunnittelun ja rakentamisen periaatteita.
Suomen kilpailukyvyn katsannosta on hyväksyttävä, että metsänkäyttöön perustuva ja muu valmistava teollisuus on tärkeää myös jatkossa. Paikallisteiden kunnosta ja muusta teollisuuden tarvitsemasta infrastruktuurista on huolehdittava.
Valtioneuvosto nimittäköön aluekehityksen arviointiryhmän. Sen jäseniksi kutsutaan vahva joukko tutkijoita ja muita asiantuntijoita, jopa konsultteja. Tällä tavoin syntyy faktoihin perustuva lähtökohta päätöksentekijöiden linjauksille ja rahoituspäätöksille. Saatetaan huomata, että uudet menestystarinat voivat tulla todeksi hyvinkin yllättävissä paikoissa.
Perustetaan yhteistyöfoorumeita, joissa erityyppisten paikallisyhteisöjen edustajat vaihtavat ajatuksia sekä kehittelevät paikkaperustaisen politiikan näkökulmia ja käytännön hankkeita. Tämänkaltaisia ehdotuksia on tehty jo aikaisemminkin, mutta toteuttaminen on ollut vaisua.
Eri puolille Suomea kannattaa muodostaa kehityskäytäviä. Puhutaan myös kasvukäytävistä. Tämän idean esitti jo 1990-luvun alussa amerikansuomalainen tutkija Leo Jakobsson.
Esimerkiksi tunnin juna Turun ja Helsingin välillä voi synnyttää 2020-luvun lopulta alkaen Uudenmaan ja Varsinais-Suomen maaseutualueille tiiviiden yhdyskuntien nauhan, uuden vuosituhannen raittikylän. Kehityskäytävät sopivat myös Itä- ja Keski-Suomeen sekä länsirannikolle.
Kehityskäytävät ovat hajauttavan aluekehittämisen tärkeitä välineitä. Niiden runkona ovat ratayhteydet. Tarvitaan vanhojen ratayhteyksien kunnostamista. Tarvitaan myös uusia ratayhteyksiä, esimerkiksi Turusta Rauman, Porin, Vaasan ja Kokkolan kautta Ouluun yltävä yhteys. Maankäyttö- ja rakennuslaissa määritellään kehityskäytäväkaavoituksen periaatteet.
On aika keskustella aluekehittämisen välineistä. Yhä uskotaan EU:n rakennerahastojen suuriin ohjelmakokonaisuuksiin, vaikka pysyviä tuloksia ei ole tullut riittävästi. Esittelyteksteissä puhutaan vahvoin sanakääntein älykkäästä erikoistumisesta, kumppanuuksista, elinvoimasta, ekosysteemeistä, transnationaalisesta oppimisesta, innovaatiokeskittymistä ja synergioista. Sanat eivät ole kuitenkaan projektien rukousmyllyissä muuttuneet lihaksi.
Toimeliaisuus kestää projektin ajan. Mullistaviksi uskotellut “hyvät käytännöt” sinnittelevät niin kauan kuin rahoitusta riittää. Omille siivilleen nousee mitätön määrä hankkeista. Jatkuvuuden takaa vain uusi projekti, joka näyttää riittävän uudenlaiselta, jotta ”innovatiivisuuden” ehdot täyttyvät.
Aluekehityshankkeiden hallintomenettelyt ovat elämälle vieraita ja toteuttajia orjuuttavia. Nykykäytäntö suosii ammattimaisia projektimaakareita, jotka osaavat tehdä oikeilta näyttäviä hankehakemuksia. He hallitsevat muodolliset hallintokäytännöt ja osaavat näyttää uskottavan näköisiä tuloksia. Ainoastaan tilastojen karu viesti osoittaa, että todellisia tuloksia on olemattomasti. On aika pysäyttää projektimylly.
Esimerkiksi uusien yritysten perustamista voidaan vilkastutttaa, kun kokeneet yrittäjät valmentavat tulevia yrittäjiä. Suomen joka kolkkaan kannattaakin perustaa elinkeinojoukkueita. Niiden kautta syntyy paikallisia yrityskeskittymiä.
Yksilökeskeistä elinkeinopolitiikkaa on viisasta ryhtyä soveltamaan tosissaan. Kustannukset olisivat mitättömiä ja hallinto yksinkertaista verrattuna ylikuntoiseen projektinpyöritykseen. Nykyisen kaltaisiin suuriin hankekokonaisuuksiin ja kehittämiskonsulttien innovaatiohöttöön ei kannata enää syytää yhteisiä rahojamme miljarditolkulla. Tämä tie on loppuun kuljettu.
Kaikki alueet ja kaikki kansalaiset ovat yhtä tärkeitä. On liian uskaliasta ja perusteetonta olettaa, että menestys voi syntyä ainoastaan tietynlaisissa ympäristöissä. Vielä kohtuuttomampaa on luulla, että Suomesta voisi kehittyä suurkaupunkiyhteiskunta. Viisaampaa on ajatella, että menestys voi syntyä monenlaisissa ympäristöissä, paikkojen moninaisuuden kirittämänä. Myönteisille sattumille on annettava maksimaalinen mahdollisuus.
Monipuolisten edellytysten turvaaminen riittää; jossakin juuri oikeat ihmiset ja asiat kohtaavat. Syntyy uusia oivalluksia, uusia työpaikkoja, uusia sankaritarinoita. Tämä on evolutiivisen aluekehittämisen periaate. Tulevaisuutta eivät ole jähmeän keskitetyt rakenteet ja suuruuden logiikka, vaan omaan kohtaloonsa vaikuttavat vahvat paikallisyhteisöt.
Syvähenkisen aluepolitiikan välineitä ovat esimerkiksi kehityskäytävät, seutukuntien ja valtion kehittämisopimukset sekä yksilökeskeinen elinkeinopolitiikka.
Osana uutta aluepolitiikkaa on arvioitava kuntajaotusta, valtion aluehallinnon toimivuutta sekä nykymuotoisten maakuntien tarvetta. Erityistalousalueita ei tarvita. Ne olisivat paluuta aluepolitiikan 1960-luvun alkuhämärään, jolloin uskottiin alueellisesti kohdennettuihin verohelpotuksiin ja palkkasubventioihin.
Kirjoittaja on aluetieteen emerituspofessori, Turku.
