Suomen ja Ruotsin kohtalonyhteys
Tänä vuonna on kulunut 200 vuotta siitä, kun Suomen ja Ruotsin tiet erosivat. Merkkivuotta on juhlittu Suomessa ja Ruotsissa yhdessä eri näkökulmista. Toisaalta on syytä palauttaa mieleen yhteinen perintömme kuulumisesta yli kuudensadan vuoden ajan samaan valtakuntaan. Toisaalta vuosi 1809 merkitsi modernin Ruotsin ja modernin Suomen alkuaskelta.
Kirjoitan tätä kolumnia Torniossa, jossa Pohjoismaiden Neuvosto viettää kesäkokoustaan merkkivuoden kunniaksi. Tulimme tänne Pohjois-Ruotsista, jossa puheenjohtamani kansalais- ja kuluttajavaliokunta tutustui saamelaisten ja Tornionjokilaakson suomenkielisten asemaan. Täällä pohjoisessa kulttuurit ovat kohdanneet luontevasti jo vuosisatojen ajan. Vain silloin on mennyt huonommin, kun valtiot ovat yrittäneet kaukaa pakottaa ihmisiä muuttumaan.
Vanhoista virheistä on toivottavasti opittu. Tornio ja Haaparanta ovat Tornionjoen molemmin puolin nykyisin yhä enemmän samaa kaupunkia. Ihmiset ovat aina kulkeneet luontevasti rajan yli, ja viime vuosina myös viranomaiset ovat ryhtyneet tarjoamaan palveluja yhdessä palvelutason turvaamiseksi. Rajaseudun kehityksen kannalta on tärkeää, että raja ei ole este tiivistyvälle yhteistyölle.
l
Suomi ja Ruotsi ovat kuuluneet samaan valtakuntaan yli kuusisataa vuotta. Emme ehkä aina ymmärrä, kuinka syvällinen merkitys tällä ajanjaksolla on ollut maidemme kehitykselle. Ennen vuotta 1809 Suomi ja Ruotsi olivat yhteen nivoutuneita, toisistaan erottamattomia valtakunnan osia. Turku oli pitkiä aikoja Ruotsin valtakunnan toiseksi merkittävin keskus Tukholman jälkeen.
Silloin meri yhdisti – kauppa ja kulttuurinen vuorovaikutus lahden yli olivat tiivistä. Turun Akatemia oli yksi valtakunnan merkittävistä opin keskuksista. Suomea puhuttiin paljon Tukholman seudulla, sekä ruotsia itäisen maakunnan rannikkoalueilla ja hallintokeskuksissa. Kun ero tuli, oli rajanveto kahden valtakunnan välillä pohjoisessa keinotekoinen – isoja suomenkielisiä alueita jäi Ruotsin puolelle.
Suomea ei ollut modernissa mielessä ollut olemassa ennen Ruotsin valtakunnan aikaa. Autonominen Suomi rakennettiin Ruotsin ajan oikeusvaltioajattelun pohjalta. Toisaalta koko Ruotsin suurvallan ajan valtakunnan menestystä olivat rakentamassa yhtä lailla suomalaiset kuin ruotsalaisetkin. Vuoden 1809 eron jälkeen alkaneena aikana syntyivät moderni kansallisvaltiopohjainen Suomi ja Ruotsi. Kaikkea vanhaa ei voi, eikä kannata, kuitenkaan pyyhkiä pois.
l
Suomessa on vaalittu kaksikielisyyden merkityksen ymmärtämisen avulla maan pohjoismaisuutta ja läntistä kulttuurisidettä, minkä ansiosta Suomi pääsi läntisten valtioiden yhteyteen toisen maailmansodan jälkeen. Ilman Pohjoismaiden Neuvostoa ja muiden pohjoismaiden tukea Suomi olisi ollut vaarassa ajautua yhä syvemmälle Neuvostoliiton pakkosyleilyyn.
Ruotsissa Suomen arvo hyvänä itänaapurina on tiedostettu. Maan sisällä suomalaisuus on ollut yhä enemmän esillä 1960-luvun siirtolaisuuden ajoista alkaen. Suomen, ja siitä virallisesti erillisenä pidetyn Tornionjokilaakson meänkielen, asema vähemmistökielenä on koko ajan vahvistunut.
Silti Ruotsin olisi syytä käydä rehellisemmin läpi 1950- ja 1960-luvuille saakka jatkunut Tornionjokilaakson suomenkielisten pakkoruotsittaminen. Alueen itsetunnolle ja suomenkieliselle kulttuurille tehtiin syvää vahinkoa, kun lapsia vielä 1960-luvulla kiellettiin käyttämästä koulussa edes välitunnilla suomea. Monet lapset eivät osanneet koulua aloittaessaan sanaakaan ruotsia. Assimilaatiopolitiikan tuloksena satoja vuosia suomenkielisenä pysyneellä alueella useimmat nuoret eivät enää puhu suomea.
l
2000-luvun haasteissa meidän on muistettava vivahteikkaan historiamme perintö. 1990-luvulla Euroopan unionin jäsenyyden alkuaikoina Suomi katsoi pitkälti Ruotsin yli muuhun länsi-Eurooppaan. Unionin laajennettua on kuitenkin laajasti taas ymmärretty tarve luoda syvempää yhteistyötä niiden maiden kanssa, jotka jakavat samankaltaiset arvot.
Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta kohtaa myös ilmastonmuutoksen ja talouskriisin haasteet globaalissa maailmassa yhdessä. Tasaveroisina kumppaneina me myös pystymme niihin parhaiten vastaamaan.
Kirjoittaja on turkulainen kansanedustaja ja vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja.
