Kolumni
Jukka Saarinen:

Suomi 1972: Ainola ostettiin valtiolle

Opetusministeriö sai valtioneuvostolta oikeuden Jean Sibeliuksen Järvenpäässä sijaitsevan kodin Ainolan ostamiseksi valtiolle. Kauppahintaa varten oli edellisvuoden kolmannessa lisätalousarviossa varattu 790 000 markan määräraha.

Kauppaan sisältyivät kaikki tilalla sijaitsevat rakennukset sekä rakennuksissa oleva koti-irtaimisto ja kirjasto nuottijulkaisuineen. Lisäksi luovutettiin valtiolle täysin omistusoikeuksin asuinrakennuksessa olleet taideteokset.

Oy Wärtsilä Ab:n ja V.O. Sudoimportin välillä allekirjoitettiin Moskovassa sopimus kahden suuren matkustajalaivan toimittamisesta vuosina 1974–1976. Laivat rakennettiin Oy Wärtsilä Ab:n Turun telakalla ja niiden rakentamiseen aiottiin käyttää Neuvostoliitosta ja Suomesta hankittavia materiaaleja.

Laivojen oli määrä tulla palvelemaan lähinnä Neuvostoliiton valtavaksi paisunutta lomamatkailua Mustallamerellä. Korkealuokkaisissa laivoissa huomiota oli kiinnitetty erityisesti matkustajien mukavuuteen ja viihtyvyyteen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hytit oli tarkoitettu pitempiaikaista oleskelua varten. Kaikissa hyteissä oli oma kylpyhuone, puhelin ja keskusradion kovaääniset. Ravintoloita, kahviloita ja suurta musiikkitanssisalonkia varten oli käytetty koko yläkansi. Laivan kahden keittiön suunnittelussa oli huomioitu myös kuuluisan kaukaasialaisen keittiön asettamat erikoiset vaatimukset.

Turun suuri poika, Helsingissä asunut Paavo Nurmi täytti 75 vuotta.

Turun suuri poika, Helsingissä asunut Paavo Nurmi täytti 75 vuotta. Yhdeksän kultamitalia olympialaisissa voittanut ja 32 maailmanennätystä saavuttanut Nurmi oli kadonnut kansainvälisiltä kilparadoilta tasan 40 vuotta aikaisemmin, kun hänestä tehtiin TS:n palstoille juttua.

Puolentoista sivun kokoisessa lehtijutussa kerrottiin, etteivät erinäiset vanhuuden mukanaan tuomat vaivatkaan olleet murtaneet miehen kuntoa. ”Hän kävelee joka päivä keppiinsä nojaten 12 kilometrin matkan Sibeliuspuiston tienoilla. Paavo Nurmi harjoittelee edelleenkin: Seisova vesi ja istuvat ihmiset ovat kuolleita, Nurmi sanoi. Nurmi kiteytti näkemyksensä urheilusta lehtijutun otsikkoon. Se kuului näin: ”Urheilu on vain humpuukia, sanoo maailman suurin urheilija”.

Ukrainan Harkovista kantautui TS:n palstoille uutinen, jonka mukaan kaupungissa esitettiin filmiä, jossa joukko kanarialintuja sekä muita laululintuja esittää valikoituja otteita musiikkimaailman makupaloista.

Eläkeläinen F. Fomenko oli ratokseen opettanut siivekkäille ystävilleen muun muassa erään Straussin valssin, osan Aljabievin Satakielestä ja venäläisestä kansanlaulusta Kalinka. Elokuvassa esiteltiin, miten Fomenko opettaa lintujaan ja harjoittaa niiden laulullista valmiutta.

Tässä vielä makupaloja Turun Sanomista 50 vuoden takaa:

”Kesällä polvisukat jalkaan. Paljon kivoja värejä. Turun ainoa sukkien erikoisliike Nykysukka Yliopistonkatu 12a.” (Ilm. TS 8.6.1972).

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”2 taaplaria saa työtä. Naantalin Saha.” (Ilm. TS 9.6.1972).

”Jatta! Kotimme on valmis. Tule pian, odotan Sinua. ”Tepa!” (Ilm. TS 9.6.1972).

”Kisakallio tänään ensimmäinen esitys Suomessa Snake, Rattle and Roll -Danny Show.” (Ilm. TS 10.6.1972).

Kirjoittaja on toimittaja ja 1970-luvun nuori.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.