Suomi-Venäjä-seuran tehtävänä peräänkuuluttaa demokraattisempaa ja suvaitsevaisempaa Venäjää

PUHEENVUORO

Ukrainan sodan syttymisen myötä Venäjä-yhteistyöstä tuntuu monella eri alueella olevan pohja täysin poissa, ja näin pitkälti onkin. On täysin oikein ja perusteltua, että virallisen tason yhteydet Venäjälle on pantu jäihin. Näin me olemme tehneet muun muassa Suomi-Venäjä-seurassa, samoin keskeyttäneet rajan ylittävät viralliset hankkeet.

Samaan aikaan on hyvä pysähtyä miettimään, mikä on vapaan ruohonjuuritason yhteyksien kohtalo nyt ja tulevaisuudessa. Meillä lähdetään siitä, että henkilökohtaisia ystävyyssuhteita ei jätetä ja Venäjän sotaa vastustavia toimijoita on syytä tukea. Tämä toki on helpommin sanottu kuin tehty, muttei mahdotonta.

Viime kuukausina on nähty hyvinkin vahvoja reaktioita, jotka ovat seurausta Venäjän aiheuttamasta laajasta pahoinvoinnista ympäri Eurooppaa. On vedetty pois venäläisvaikutteisia ruokia, siirretty pois patsaita ja katkottu yhteyksiä.

Jokainen tällainen päätös on aina tapauskohtainen, monesti perusteltukin, mutta erilaisia ylilyöntejä on tullut esiin. Niin pahalta, kuin Venäjään liittyvät asiat juuri nyt tuntuvatkin, on syytä jokaisessa tapauksessa miettiä, mitä teolla saavutetaan.

Me Suomi-Venäjä-seurassa olemme pitäneet tärkeänä vahvistaa tässä hetkessä yhteydenpitoa niiden kulttuuri- ja yhteiskunnallisten vaikuttajien kanssa, jotka ovat paenneet Venäjältä länteen. Edesmenneet venäläiset kulttuurivaikuttajat ovat toki edelleen ajankohtaista, mutta nyt olisi todella tärkeää tarttua esimerkiksi sotaa vastustavien ja venäläistä yhteiskuntaa kritisoivien nykykirjailijoiden teoksiin ja kuulla heidän viestiään.

Venäläiset järjestöt ja kansalaisyhteiskunnan toimijat ovat olleet tukalassa tilassa jo pitkään. Muun muassa agenttilain tulkinnat ovat kiristyneet entisestään maassa ja monen järjestön toiminta on sen avulla käytännössä estetty.

Paenneilla järjestötoimijoilla on kuitenkin edelleen verkostonsa ja he kykenevät edelleen tuomaan meille maan sisäisiä tiloja ja kehityskulkuja esiin sekä viemään viestiä Venäjälle.

Mitä sitten tehdä Z-kirjaimet rinnoissa kulkevien ja sotaa tukevien toimijoiden kanssa? Me näemme niin, että näiden kanssa yhteistyötä ei voi olla, sillä näkemyksemme asioiden tilasta on täysin vastakkainen. Kuitenkin olisi tärkeää pyrkiä saamaan tietoa, kuinka todellisesta kannatuksesta kulloinkin on kysymys. Olisi myös olennaista päästä saamaan näkemyksiä siitä, mikä ajaa heidät kannattamaan maansa sotatoimia ja Ukrainan totaalista hävitystyötä.

Venäjällä on jo pitkään ollut vallalla yhä voimistunut meidän – teidän -retoriikka. Jo ennen sotaa rakennettiin vahvasti mielikuvaa vihamielisestä ja aggressiivisesta lännestä, joka ei ota huomioon Venäjän tarpeita.

Tietoomme on tullut, että osa niistä instituutioista, jotka näennäisesti on verhottu Z-kaapuun, tekevät sen olosuhteiden pakosta, pelastaakseen itsensä ja toimintansa. Eräs Venäjällä toimiva tutkija sanoi minulle, että ne, jotka yrittävät kaikin keinoin jatkaa nyt elämäänsä ja pysyä pois tunnuksista ja julkisesta sotaoperaation tukemisesta, ovat mitä luultavimmin sotaa vastaan.

Sekä Venäjän sisäisesti että kansainvälisessä yhteistyössä tarvitaan tulevaisuudessa suuri jälkipyykki tästä ajasta. Ukrainan sota ei ole vain kahden maan välinen aluekonflikti, vaan siinä on kysymys laajemminkin ihmisten oikeudesta omaan kieleen, kulttuuriin ja olemassaoloon.

Venäjän sisäisesti tämä hetki on yksi maan historian kaoottisimmista, mitä tulee demokratian tilaan. Onko sotaa tukeville oikeasti aivan sama, miten suhtaudutaan naapureihin ja toisiin kulttuureihin sekä maiden koskemattomuuteen? Ovatko z-ihmiset oikeasti sitä mieltä, että missä tahansa maassa voidaan pikavauhtia säätää lakeja, jotka kieltävät esimerkiksi sota-sanan käyttämisen ja asioiden avoimen käsittelyn mm. julkisissa mielenosoituksissa?

Yksi merkittävä kysymys tässä jälkipyykissä on myös, onko Venäjällä oikeus pitää omanaan kaikkea, joka liittyy venäjän kieleen ja kulttuuriin?

Järjestömme on linjannut, että tehtävänämme on peräänkuuluttaa demokraattisempaa ja suvaitsevaisempaa Venäjää, joka ei toiminnallaan, lainsäädännöllään ja yhteiskunnan rakenteillaan estä ihmisten perusoikeuksien toteutumista.

Kirjoittaja on Suomi-Venäjä-seuran pääsihteeri.