Vladimir Vysotski, kriittinen trubaduuri
PUHEENVUORO
Venäjän Ukraina-hyökkäystä on seurannut suomalaisten venäläisyyssuhteen kriisiytyminen. Tämä koskee myös suhdetta venäläisen yhteiskunnan kriitikoihin. Ajattelemmeko, että he ovat samaa joukkoa kuin Ukrainan murhaajat vai kantavatko he muuta viestiä. Yksi kriitikoista oli Vladimir Vysotski, jonka lauluihin perustuva Ukrainan tukikonsertti pidettiin äsken Turussa.
Vallanpitäjille Vysotski oli ongelma ja muille totuudenpuhuja. Hän oli hyvin tuottelias. 17 vuotta kestäneen uransa aikana hän sanoitti ja sävelsi lähes 700 laulua. Niissä eli ja hengitti koko hänen aikansa, koko olemassa ollut Neuvostoliitto. Hautasaatossa vuonna 1980 oli 250 000 surijaa.
Vysotski oli kiihkeä totuuden etsijä. Hän lauloi: ”Voit toivosi heittää turhaan totuutta säälit, vaikka löytyykin hulluja totuutta puolustamaan. Se joskus voi voittaa valheen, mutta huomaa: Vain jos oppii valheen lailla varastamaan.” (Runokäännökset Mika Mali ja Turkka Mali)
Tänään monet Vysotskin tekstit ovat ajankohtaisempia kuin ehkä koskaan. Esimerkiksi käy kysymys juutalaisuudesta. Laulussa Antisemitisti pikkurikollinen ja juoppo huligaani miettii, että saavuttaakseen jotain hänen on käännyttävä antisemitistiksi ja ryhdyttävä puhdistamaan maata juutalaisista, he kun näissä juopon houreissa vain varastelevat kunnon ihmisiltä. Tänään huligaanin roolin on ottanut Kirill, Venäjän kirkon päämies. Hän syyttää juutalaisia siitä, että hänen nimeään ei mainita Ukrainan kirkoissa. Tässä kysymys ei tietenkään ole juutalaisuudesta vaan siitä, että Ukrainan kirkko on hylännyt Moskovan patriarkaatin.
Vysotskilta kysyttiin usein, olivatko hänen tekstinsä poliittisia. Hän vastasi aina kieltävästi, niin kuin säveltäjä Dmitri Shostakovitsh ja virolainen mestarikirjailija Jaan Krosskin neuvostoaikana – eivätkä he muuta voineetkaan vastata, jos aikoivat vielä laulaa, kirjoittaa ja säveltää.
Maassa, jolla oli autoritaarinen menneisyys ja totalitaarinen nykyisyys, taiteilija oli joko sosialistisen realismin seireenilaulaja tai sensuurin huijaaja. Vysotski oli tällainen huijari.
Vysotski kunnioitti maataan, mutta vihasi kaikkea pahaa, mikä tuossa maassa konkretisoitui. Hänen ironiansa oli murskaavaa. Hän lauloi: ”Leivästä ja vedestä ja vapaudesta, kiitos meidän neuvostokansalle! Öistä vankiloissa, kuulusteluissa MRY:ssä, kiitos meidän kihlakunnansyyttäjälle! Viimekätiset kiitokset sai Stalin: ”Myöhemmin siellä kaivoksilla ja soilla, kyyneleitä ja kosteutta nieleskellen. Lähelle sydäntä tatuoimme tuon profiilin, jotta hän kuulisi, kuinka sydän repeää.”
Usein Vysotski etsi historiaa ja muistamista. Tänään tuo muistaminen on vaikeaa. Stalinin terroria tutkinut Memorial-järjestö on lakkautettu, sen museot suljettu ja johtajat teljetty vankilaan tekaistuin syyttein. Kysymyksessä on sekä terroria koskevan muistin hävittäminen että salaisen poliisin kosto. Teloittajien nimiä ei saa rankaisematta lausua.
Vysotskin lauluilla on paljon yhteyksiä nykyiseen Venäjään. Balladi lyhyestä kaulasta on kuvaus neuvostoliittolaisista sotilasjohtajista, joiden kaulaan edes hirttosilmukka ei tartu – eli heitä ei saada tuomiolle korruptiosta. Näitä lyhytkaulaisia istuu nyt Lefortovon vankilassa odottamassa tuomiota rahojen kavaltamisesta, jotka piti käyttää Ukrainan nujertamiseen.
Totuus ja valhe käyvät Vysotskin teksteissä ikuista piruntanssia. Kun tänään Putinia tukevan megatähden tyttöystävä valittaa, että hänen suosimaansa samppanjaa ei saa ranskalaiskoneen ykkösluokasta, tai kun sotilaat postittavat ryöstösaalista kotituliaisiksi, todellisuus on irvokkaampi kuin edes Vysotski saattoi kuvittella, kun hän kirjoitti: ”Hän varasti totuuden leningin, kultaisen pannan, änki koreat kengät kiroten jalkaansa tuo. Kellon ja lompakon otti ja kadulle juoksi. Totuuden hahmossa valhe nyt shampanjaa juo.”
Näitä kriittisiä ääniä tarvitsemme yhä.
Kirjoittaja on Turun yliopiston yleisen historian ja kulttuurihistorian emeritusprofessori.