ALIO
Kalavaltio-hankkeessa etsitään kokonaiskestävyyden näkökulmasta uusia alueita kalankasvatukselle valtion omistamilta merialueilta. Hankkeessa kokeillaan myös toimintamallia, jossa Metsähallitus luvittaa alueet valmiiksi yritysten käyttöön. Näillä toimenpiteillä pyritään vastamaan valtioneuvoston asettaman vesiviljelystrategian kasvutavoitteisiin.
Hankkeessa tunnistettiin parhaiten kalankasvatukseen soveltuvat valtion merialueet 13 kestävyyskriteerin perusteella, muu merialueen käyttö huomioiden. Kriteeristö oli painottunut ympäristövaikutusten välttämiseen. Tämän jälkeen yritykset osoittivat alueista 17 kohdetta, jotka kiinnostivat niitä tuotannollisesti. Kohteet sijaitsevat tasaisesti Suomenlahdelta Perämerelle.
Saaristomerelle sijoittuva Isokarin avomerialue on ensimmäinen kohde, jossa toteutettiin YVA-tarveharkintaprosessi. Normaalia ympäristölupamenettelyä kattavammassa YVA-prosessissa arvioidaan laitosalueen soveltuvuutta laajan sidosryhmän kesken ja useiden kuulemismenettelyjen avulla.
Myös itse YVA-prosessia arvioidaan hankkeessa tutkimus- ja kehittämislähtöisesti. Tavoitteena on arvioida esimerkiksi ympäristölupaprosessin nopeuttamista. Jokainen tuottamaton vuosi merkitsee yrityksille miljoonien eurojen tuotanto- ja siten myös verotulotappioita yhteiskunnalle. Aloittaville yrityksille liiketoiminta ei pääse lainkaan käynnistymään.
Tavoitteena on lisäksi käynnistää lyhytaikainen tuotantotekninen koetoiminta, jossa arvioidaan lupaprosessin aikana käytännön toimintaedellytyksiä avomerialueella, jossa aallokko voi pahimmillaan olla jopa kahdeksan metriä korkeaa. Samanaikaisesti ympäristölupaselvityksiä tehdään muihin Kalavaltio- kohteisiin Suomen rannikolla.
On arvioitu, että kalankasvatuksessa suurin kasvupotentiaali ympäristö- ja sosiaaliset tekijät huomioiden olisi Suomessa avomerellä ja kiertovesilaitoksissa. Avomerikasvatus ja kiertovesilaitokset eivät ole keskenään vaihtoehtoisia ratkaisuja kasvatetun kalan lisäämiseen markkinoilla. Parhaimmillaan ne muodostavat toimivan tuotantoketjun.
Kiertovesilaitosten keskeiset kehittämisteemat ovat kustannustehokkuus ja kalan hyvä laatu. Kiertovesilaitosten tuotantokustannus on noin kaksinkertainen läpivirtauslaitoksiin verraten. Siten menetelmällä voidaan parhaimmillaan tuottaa erikoistuotteita kuluttajille tai poikasia merialueen kasvatukseen. Läpivirtauslaitoksia, kuten merialueen verkkokasvatusta, tarvitaan määrällisesti enemmän kilpailukykyisten ja kuluttajille kohtuuhintaisten elintarvikkeiden tuottamiseen.
Avomerikasvatuksen haasteena ovat erityisesti olosuhteet ja ympäristövaikutusten todentaminen. Yhteistyössä yritysten kanssa on selvitetty, millä menetelmillä kasvatus avomerellä olisi mahdollista ja miten tuotannon tehokkuus ja esimerkiksi kalojen hyvinvointi muuttuu kovissa aallokoissa ja virtausolosuhteissa.
Lisäksi merialueen tutkimuksessa on panostettu ympäristövaikutusten arviointiin. Kiertovesilaitoksilla voidaan vähentää ravinnekuormaa merkittävästi, mutta kiertovesilaitosten hiilijalanjälki voi olla yli kaksinkertainen merikasvatukseen verrattuna, joten menetelmiä ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen edes ympäristövaikutusten suhteen.
Kalankasvatuksen keskeisimmäksi kasvuhaasteeksi on tunnistettu ympäristölupien myöntämiseen liittyvä ennalta arvaamattomuus sekä prosessien monimutkaisuus, pitkä kesto ja kustannukset.
Vaikka Suomessa kalankasvatus on onnistunut vähentämään kuormitusta merkittävästi, jopa 70 prosenttia, tuotanto ei ole juurikaan kasvanut. Uusia lupia ei ole myönnetty yleisestä ravinnekuormituksesta johtuen, joka Suomessa aiheutuu noin 99 prosenttia muista lähteistä. Näin ollen kotimaista kalatuotantoa ei ole voinut kasvattaa vesialueilla, jonne ravinnekuormitus kohdistuu muista toimialoista ja esimerkiksi muista maista, päinvastoin, kyseisillä alueilla tuotantolupia on leikattu.
Jos Vesiviljelystrategian ja Kotimaisen kalan edistämisohjelman asettamat tavoitteet halutaan saavuttaa, eräs tapa sovittaa yhteen elinkeino- ja ympäristöpoliittiset tavoitteet olisi kalankasvatukselle osoitettu kestävän kasvun ja omavaraisuuden turvaamisen mahdollistavat päästökiintiöt.
Päästökiintiöt olisivat lähtökohtaisesti riippumattomia muista toimialoista ja esimerkiksi veden tilaluokituksen vaihtelusta, koska kalankasvatus ei voi niihin merkittävästi vaikuttaa omalla toiminnallaan; eikä kestävää ruuantuotantoa ole perusteltua säätää muista vaikutteista riippuvaisesti.
Tavoiteltu kasvatus voitaisiin suunnitella ja hajauttaa merialueelle kokonaiskestävyys huomioiden ja ympäristövaikutukset minimoiden sijainninohjauksen ja sidosryhmäyhteistyön avulla. Tavoitteiden saavuttamista vastaavat päästökiintiöt kirjattaisiin esimerkiksi alueellisiin vesi- ja merenhoitosuunnitelmiin, josta päästöoikeudet voisi jalkauttaa yksittäisiin hankkeisiin kuormituskiintiöiksi ja siten kotimaiseksi ruuantuotannoksi.
Kirjoittajat: Markus Kankainen, Luonnonvarakeskus, Jouni Vielma, Luonnonvarakeskus ja Jani Viisanen, Metsähallitus Kiinteistökehitys.
