Pääkirjoitus

Poliisiin kohdistuva uhka hätkähdytti

Torstaina puolen päivän aikaan julkisuuden läpäisi Suomen oloissa hätkähdyttävä viesti. Poliisi kertoi niukassa tiedotteessaan, että siihen kohdistuu turvallisuusuhka, minkä vuoksi se oli nostanut varautumistasoaan. Poliisi ei avannut toimenpiteidensä yksityiskohtia, koska ne ovat salassa pidettäviä. Salausperuste on ymmärrettävä, sillä vaikuttavuus katoaisi samalla hetkellä, kun suojaustoimista kerrottaisiin julkisuuteen.

Viranomaiset rauhoittelivat kansalaisia korostamalla uhan kohdistuneen nimenomaan poliisiin, joten sillä ei ollut merkittäviä vaikutuksia poliisipalveluissa asiointiin. Tämä oli merkittävä signaali siitä, että viranomaisen arkiset toiminnot pysyvät käynnissä eikä niitä pysty lamauttamaan uhkailuilla.

Poliisi jatkoi pidättyväistä linjaa tiedottamisessa viikonlopun aikana. Turun Sanomat oli torstaina lähteisiinsä perustuen uutisoinut, että turvallisuusuhan taustalla on järjestäytynyt rikollisuus, joka on lisännyt painetta poliisia kohtaan jo pitempään. Tietoa ei vahvistettu virallisesti. Helsingin Sanomat puolestaan kertoi nimeämättömiin lähteisiinsä nojautuen perjantaina, että tieto turvallisuusuhasta oli peräisin suojelupoliisilta, joka oli välittänyt sen koko poliisihallinnolle. Suojelupoliisi tekee yhteistyötä tiettyjen maiden tiedustelupalvelujen kanssa, joten on mahdollista, että sen saamat tiedot ovat tulleet ulkomailta.Yle uutisoi sunnuntaina, ettei uhan taustalla olisi perinteistä järjestäytynyttä rikollisuutta, mutta ei avannut tietojaan tarkemmin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Näkymät katujengeineen ja otteiden koventumisiin ovat juuri nyt huolestuttavat.

Henkilökohtaiseen turvallisuuteen liittyvät riskit ovat poliisin ammattissa aina läsnä, eikä poliisiin kohdistuneilta henkirikoksilta ole Suomessa vältytty. Kyse on kuitenkin ollut yksittäisistä tilanteista. Torstaina julki tullut uhkatilanne on luonteeltaan erilainen, koska sen kerrottiin kohdistuvan koko organisaatioon.

Lisätietojen saaminen on tärkeää, jotta turvallisuuteen liittyvistä uhkakuvista voidaan käydä julkista keskustelua, joka puolestaan vaikuttaa toimenpiteisiin uhkien torjunnassa ja viranomaisten resursoinnissa.

Asenteiden kiristymisestä viranomaisia kohtaan on saatu esimerkkejä muun muassa Ruotsista. Viranomaisten ja lainsäädännöstä vastaavien poliitikkojen on tehtävä kaikki mahdollinen, ettei Ruotsin tie ole sisäisessä turvallisuudessa Suomen tie. Näkymät katujengeineen ja otteiden koventumisiin ovat juuri nyt huolestuttavat, eikä Suomi ole säästynyt myöskään terrori-iskulta. Vaikka rikoslakirikosten määrä laski viime vuonna kymmenillä tuhansilla edellisvuoteen verrattuna, sinisilmäisyyteen ei ole varaa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Ilkka Reinne
Yhteiskunnallinen vakaus
Toivottavasti ihmiset muistavat että yhteiskunnallinen vakautemme on pitkälti pohjautunut fiksuun poliisitoimintaan ja rikollisen toiminnan vähyyteen suhteutettuna muihin yhteiskunnallisiin toimintoihin!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.