Tuore julkaisu esittelee Venäjää paikallisen älymystön silmin – kirjoitukset jyrkässä ristiriidassa valtiojohdon kanssa

ALIO

Itänaapuri on ollut aina suomalaiselle tiedonvälitykselle erityinen kohde. Neuvostoliiton aikana asioiden kerrottiin olevan ”näin naapurissa”.

Venäjästä tiedämme ja uskomme vaikka mitä. Mutta miltä asiat näyttävät maassa asuvien arvioimina? Kiintoisan vastauksen tähän saamme laajalle leviävästä läntisestä julkaisusta, jossa venäläiset asiantuntijat ovat halunneet kertoa oman näkemyksensä maansa asioista.

Turun yliopistossa toimiva Pan-Eurooppa Instituutti julkaisee verkossa neljännesvuosijulkaisua Baltic Rim Economies. Lokakuun numeron (4/2021) teemana oli Venäjä. Julkaisun yli sadasta kirjoittajasta useimmat ovat venäläisiä, loput eri maista ja maanosista.

Venäläisissä kirjoittajissa on tunnettuja professoreita ja journalisteja mutta myös joitain opiskelijoita kautta laajan maan. Aineisto on kokonaisuudessa ainoa laatuaan, mutta tässä käsittelen vain venäläisten kirjoituksia.

Tekstissä viittaan lähteenä kirjoituksen sivunumeroon kirjoittajan nimen asemesta. Julkaisu on kokonaisuudessaan vapaasti luettavissa verkossa.

Vladimir Putin luonnollisesti mainitaan monissa teksteissä. Tunnettu journalisti omistaa kirjoituksensa Putinin aseman ja tulevaisuuden pohdiskelulle. Syyskuussa julkaistussa Levada-keskuksen kyselytutkimuksessa kaksi kolmesta venäläisestä vaati valtiolta korkeaa elintasoa maan kansainvälisestä mahtiasemasta tinkimällä. Tulos ennakoi Putinin harjoittaman politiikan vetovoiman vähenemistä. (27)

Aleksei Navalnyin vangitseminen merkitsi käytännössä koko opposition eliminointia. Jos Putin ei tule olemaan ehdolla vuoden 2024 presidentinvaaleissa, ainoa vaihtoehto on hänen lähin miehensä puolustusministeri Sergei Shoigu. Vallasta luopuminen olisi Putinille riski, sillä Venäjällä ei ole entistä päämiestä kunnioittavaa perinnettä. (27)

Navalnyi on mukana monessa kirjoituksessa. Kremlin hyökkäys hänen suosittelemaansa ”älykästä äänestämistä” vastaan ja muu opposition tukahduttaminen osoittautuvat maan johdon ainoaksi keinoksi pysyä vallassa. (25)

Kolme seikkaa selittää laajojen mielenosoitusten puuttumisen Navalnyin vangitsemisen jälkeen. Navalnyi ei ole kiistaton koko opposition johtaja, venäläiset ovat valmiita protestoimaan erityisesti jokapäiväistä elämää koskevissa asioissa – kuten hinnoissa, tuloissa ja lähiympäristössä – ja Valko-Venäjän suurten protestien jääminen tuloksettomiksi sai mielenosoittajat Venäjällä varovaisiksi. (30)

Venäjällä oli vuonna 1991 mahdollisuus kehittyä demokratiaksi, mutta eihän siinä niin käynyt. Lännestä herui hyvin vähän tukea Venäjälle verrattuna muille entisille sosialistimaille annettuun apuun.

Lisäksi läntiset neuvonantajat edistivät paikallisten oligarkkien avustamina Neuvostoliitolta periytyneen teollisuuden tuhoa. Sosiaalinen ja taloudellinen perusta demokratialle jäi syntymättä. (7)

Toistamiseen länsimaat kaatoivat demokratiahaaveet, kun ne 2000-luvun alussa epäsivät Venäjältä Putinin toivoman lähentymisen EU:n kanssa ja mahdollisen Nato-jäsenyyden.

Yhdysvallat vastusti jyrkästi Venäjän lännettymistä, joka olisi tehnyt Euroopasta maailman johtavan talouden. EU puolestaan ei halunnut auttaa Venäjää pyrkimyksessä saavuttaa eurooppalainen elintaso. (7)

Vaikka demokratiaa maahan ei ole saatu – eikä ehkä haluttukaan – hallinto tietysti toimii vallitsevan järjestelmän moottorina. Julkisessa hallinnossa on yhä enemmän väkeä tehottomuuden ja korruption laajetessa byrokratian kylkiäisinä. Kirjoittaja arvostelee kovin sanoin presidentti Putinia nimeltä mainittujen ministerien huonosta soveltuvuudesta virkaansa. (44–45)

Kansantulo on ”kasvanut” vuosina 2014–2020 vuodessa keskimäärin -0.6 prosenttia. Venäläistä pääomaa on karannut hyvää vauhtia ulkomaille, mikä on romuttanut maan sosiaalistaloudellisen kehityksen. Tehottoman julkisen hallinnon takia luonnonvaroiltaan rikkaasta Venäjästä ei voi tulla vaurasta yhteiskuntaa. (44–45)

Epätasa-arvoisuus vaivaa Venäjää. Suuri enemmistö eli 90 prosenttia venäläisistä pitää varallisuus- ja tuloeroja huomionarvoisimpana yhteiskunnallisena ongelmana. Tämä merkitsee vakavaa haastetta valtiolle, jonka ihmisten mielestä kuuluu ongelma ratkaista. (37)

Digitalisaatio kärjistää merkittävästi epätasa-arvoa terveyspalveluissa potilaiden, instituutioiden ja alueiden välillä. (38) Naiset ovat aliedustettuina valtion päätöksenteossa. Duumassa heidän osuutensa on 15 prosenttia, EU-maissa keskimäärin 30 prosenttia. (33)

Venäjän suhteita muihin maihin tarkastellaan monissa kirjoituksissa. Valko-Venäjästä kerrotaan pikemmin veljenpoikana kuin veljenä. (90, 91) Venäläisten käsitys entisistä neuvostotasavalloista on positiivinen, vain Viroa pidetään vihollisena. (92)

Neuvostoliitto oli Kiinalle ”isoveli”, Venäjä kumppani, jota Kiina kilpailuttaa energian myyjänä Saudi-Arabian kanssa. Suomen Fortumia neuvotaan palkkaamaan Venäjälle suomalaisia johtajia korruption hillitsemiseksi. (81)

Kirjoittajien näkemykset poikkeavat selvästi Venäjän virallisesta linjasta. Esimerkiksi vain yhdessä kirjoituksessa Venäjän ongelmista syytetään länttä, joka valtiojohdon kannanotoissa on syypää lähes kaikkeen.

Osassa artikkeleita asioita esitellään omaa kantaa niihin kertomatta. Monissa kirjoituksissa ruoditaan selväsanaisesti ongelmia ja arvostellaan maan johtoa, mikä voi olla yllätys suomalaiselle lukijalle.

Venäläiset kirjoittajat ovat älymystöä, eivät mikään oppositioklikki. Älymystön osana Venäjällä kuten Suomessakin on mieluummin kritisoida kuin kiittää maan asioiden hoitoa.

Kirjoittaja on kansainvälisen talouden emeritusprofessori.