ALIO
"Juhliminen” on tärkeä osa opiskelijaelämää. Juhlinta, bileet ja muu hauskanpito – rekreatiivinen yhdessäolo ylipäänsä – on yleisemminkin tärkeä osa niin yhteisön kuin yksilönkin työkyvyn uusintamista.
Juhliva yhdessäolo on etenkin opiskelupaikkakunnalle muualta saapuneelle korkeakouluopintojaan aloittelevalle ennen muuta mahdollisuus lähempään kanssakäymiseen ja sosiaalisten verkostojen luomiseen.
Covid-19-pandemian rajoitukset fyysiselle läheisyydelle ja yhdessäololle tarjoavat nyt mahdollisuuden arvioida juhlinnan merkitystä osana yksilön ja yhteisön hyvinvointia.
Mitä tapahtuu opiskelijoille, jotka jäivät vaille juhlivan yhdessäolon kautta syntyviä sosiaalisia suhteita? Miten käy ammatillisen tai kollegiaalisen sosiaalisuuden ja yhteisöllisyyden?
Nämä ovat syvälle ulottuvia kysymyksiä, joita on nyt mahdollisuus ja miltei velvollisuuskin tutkia. Tähän haasteeseen tartuttiin Turun yliopiston sosiologian yksikön hankkeessa viime keväänä.
Hankkeessa haastateltiin kahtakymmentäseitsemää korkeakouluopiskelijaa opintojen ja opiskelijaelämän sujumisesta koronapandemian aikana.
Opiskelijoiden kokemuksessa osallisuus paikallisesta yhteisöllisyydestä heikkeni rajoitusten takia. Yksinäisyyttä ja eristettynä oloa kokivat etenkin toiselta paikkakunnalta tulleet opintojaan aloittelevat.
Opinnoissaan pidemmälle edenneet pärjäsivät rajoitetuissa olosuhteissa nuorempiaan paremmin. Rajoitukset saattoivat jopa edistää opintojen etenemistä, etenkin rajoitusten alkuvaiheessa keväällä 2020.
Koronarajoitusten jatkuessa opiskelijoiden hyvinvointi joutui koetukselle. Sosiaalisen kanssakäymisen väheneminen tai jopa loppuminen aiheutti monelle opiskelijalle eristäytyneisyyden kokemusta ja psyykkistä oirehtimista.
Opintoja keskeytettiin, jotkut haastateltavista vaihtoivat opiskelualaa, koska integroituminen alan muihin opiskelijoihin ei voinut toteutua.
Usea haastatelluista kertoi joutuneensa turvautumaan mielialalääkkeisiin ja-tai psykiatrisen sairaanhoitajan tai lääkärin apuun pandemiarajoitusten jatkumisen takia. Useat haastateltavista myös kokivat haastattelumme terapeuttisena.
Jokainen haastateltava tunsi, että korona oli vaikuttanut heidän elämäänsä merkittävästi. Lähes jokainen haastateltava kertoi tunteidensa muuttuneen rajusti pandemian aikana.
Ensin tunnettiin pelkoa, sitten vihaa, ja sitten taas pelkoa. Suurin osa haastateltavista ei ollut huolissaan niinkään oman terveytensä puolesta, vaan he pelkäsivät tartuttavansa jonkun, joka sairastuisi vakavasti.
Puolet haastateltavista kertoi kärsineensä pandemian aikana ahdistuksesta tai masennuksesta.
Eristäytyminen vaikutti opiskelijoiden juhlimiskulttuuriin. Mitään virallisia tapahtumia viime lukuvuoden aikana ei ollut.
Uusien yhteyksien luominen muuttui mahdottomaksi ja vanhojen ystävyyksien ylläpitäminen vaikeaksi. Online-tapahtumat aiheuttivat passiivisuutta, korvaavat ”juhlat” tuntuivat teeskentelyltä ja hengettömiltä.
Puolet haastateltavista kertoi alkoholinäytön lisääntyneen, alkoholinkäyttö myös muuttui. Osa etsi alkoholista lohtua, ja osa joi enemmän ystäviensä kanssa kuin olisi juonut ravintoloissa. Jotkut joivat muun tekemisen puutteessa. “Vielä yksi bingoilta Teamsissa, ja olen valmis hyppäämään parvekkeelta”, kuului kommentti.
Mitä emootioita juhliminen pandemian aikana on aiheuttanut? Jokainen haastateltava oli osallistunut juhliin tai käynyt baarissa pandemian aikana. Enin osa heistä oli tuntenut jälkeenpäin koronaan liittyvää syyllisyyttä ja ahdistusta.
Haastateltavat olivat tunteneet hyvinkin voimakasta syyllisyyttä aivan pientenkin juhlien jälkeen. Muilta ihmisiltä tullut syyllistäminen oli tuntunut hyvin painostavalta. Jotkut haastateltavista taas olivat ärsyyntyneet muiden ihmisten käytöksestä. ”En vain voi ymmärtää, miten jotkut käyttäytyvät kuin idiootit rajoituksista huolimatta.”
Miten eristäytyminen vaikutti opiskelumotivaatioon? Kaikki haastateltavat kertoivat opiskelumotivaationsa laskeneen rajoitusten vuoksi.
Ensin etäopiskelu ja opiskelutapahtumien puuttuminen paransi opintosuorituksia, mutta mitä pitemmälle eristäytyminen kesti, sitä alemmas motivaatio laski.
Yksi haastateltavista kertoi lopettaneensa opiskelun, koska ajatteli, että opiskelijaelämän pitäisi olla muutakin kuin opiskelua. ”Miksi olla opiskelija, jos ei voi osallistua mihinkään tapahtumiin?”
Mitä ajatellaan tulevaisuudesta? Selvä enemmistö haastateltavista uskoi opiskelijatapahtumien palautuvaan ennalleen pandemian jälkeen. Puolet haastateltavista kertoi uskovansa, että ihmiset ovat aluksi varovaisia, ja toinen puoli uskoi tilanteen räjähtävän käsiin pandemian jälkeen.
Jokainen haastateltava uskoi opiskelijatapahtumien palaavan pian. Vanhemmat opiskelijat pelkäsivät, että jotkin opiskelijaperinteet muuttuvat esimerkin puuttuessa. “Opiskelijat, jotka aloittivat syksyllä, jäävät tyhjän päälle koska eivät ole voineet osallistua opiskelijaelämään. Tietyt siirtymäriitit ohitetaan, mikä on sääli.”
Yhteenvetona esitämme: haastateltaviemme mielestä “juhliminen” on tärkeä osa opiskelijaelämää. Juhliminen ei tässä tarkoita pelkästään alkoholin nauttimista, vaan ennen muuta vuorovaikutusmahdollisuutta.
Mitä tapahtuu opiskelijoille, jotka jäivät vaille akateemisen yhteisön ja uran edellyttämien sosiaalisten suhteiden rakentamismahdollisuutta? Miten voi oppia odotettavaa ja toivottavaa sosiaalisuutta, siis oman alan yhteisöllisyyttä, jos siihen ei yhtäkkiä olekaan perinteisiä mahdollisuuksia?
Näihin kysymyksiin vastaaminen edellyttäisi paljon perusteellisempaa tutkimusta kuin se, jonka tuloksia tässä nyt on voitu esitellä.
Ismo Kantola on sosiologian dosentti Turun yliopistossa ja Marianne Silvan-Lempinen on valtiotieteen maisteri, sosiaalitieteiden tohtorikoulutettava ja sairaanhoitaja.
