Puheenvuoro

Jupiter puhtaine julkisivuineen komistanut Turun kaupunkikeskustaa 100 vuoden ajan

Heikki Lahikainen
Kauppiaskadulla sijaitseva Jupiterin talo perustettiin kalliolle ja tehtiin luonnonkiviharkoista.
Kauppiaskadulla sijaitseva Jupiterin talo perustettiin kalliolle ja tehtiin luonnonkiviharkoista.

ALIO

Keskustarakentamista on Turussa viime aikoina tiiivistetty täydennysrakentamisella, mutta kaupunkikuvaa varsinkin ydinkeskustan vanhempien talojen osalta ei ole haluttu muuttaa eikä vanhoja asuntoja purkaa 1960-luvun ”hullujen” vuosien tapaan.

Liike- ja asuinkerrostalon rakentamishistoria kytkeytyy olennaisesti liikemies Alfred Onniseen (1876–1950). Hän oli kotoisin Taivassalosta Isotalo-nimisestä talosta, jota hän hoiti vanhempiensa kuoleman jälkeen. Hän ei kuitenkaan tuntenut tätä alaa omakseen, vaan hän päätti myydä kotitilansa ja ostaa uuden tilan, tällä kertaa Korppoosta vuonna 1900.

Tämänkään kartanon omistaminen ei tyydyttänyt tulevan liikemiehen kiinnostusta. Hän päätti vaihtaa alaa, möi Korppoon kartanonsa ja muutti lopulta Turkuun vuonna 1904. 1900-luvun alussa Turussa rakennettiin paljon uusia kivitaloja, muun muassa jugendtaloja, ja Onninen kiinnostui rakennusalasta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Onninen päätti hankkia tonttimaata ja rupesi suunnittelemaan muotiin tulleiden kivitalojen rakentamista Turun kaupungissa. Hän osti tyhjän tontin Maariankadun ja Kauppiaskadun kulmasta ja aloitti viisikerroksisen kivitalon rakennuttamisen osoitteessa Kauppiaskatu 15 vuonna 1919. Perustettiin Kiinteistö-Osake-Yhtiö Jupiter.

Talon suunnittelijaksi Onninen palkkasi rakennusmestari Onni Kaislan ja rakennuspiirustukset hyväksyttiin kesäkuussa 1919, jonka jälkeen alkoi rakennustyöt. Rakennusmateriaaleja ja työntekijöitä oli runsaasti tarjolla, mutta erikoisesti putkialan materiaaleista oli puutetta, joten Onninen päätti itse perustaa Vesi- ja Lämpöliike Oy Alfred Onnisen vuonna 1913.

Tarvikkeita tarvittiin rakennettavissa kivitaloissa. Uusiin kerrostaloihin tehtiin jo 1910-luvulla keskuslämmitys. Turussa kunnallinen vesijohtoverkko oli otettu käyttöön vuonna 1903.

Keskuslämmityksen käyttöönotto oli kuitenkin verkkaista ja varsinkin lämpimän käyttöveden liittäminen järjestelmään tapahtui hitaasti. Jupiterissa vettä lämmitettiin ensin puilla, sen jälkeen koksilla, sitten polttoöljyllä ja kaukolämpöön yhtiö siirtyi vuonna 1984.

Putkialan töitä Alfred Onninen Oy:lle riitti ja yhtiö laajeni 1920-luvulla putkiasennustoiminnasta LVI-alan tukkukauppaan. Yhtiörakennetta uudistettiin ja liiketoiminta siirtyi Vesijohtoliike Onninen Oy:lle, josta vuosien myötä on tullut alan suurimpia Suomen ja Euroopan mittakaavassa.

Jupiter perustettiin kalliolle ja tehtiin luonnonkiviharkoista. Runko tehtiin tiilestä sekä teräsbetonista. Julkisivut ovat rappaus- ja tiilipintaisia. Viemäri- ja vesijohtoputket toimitti luonnollisesti Vesi- ja Lämpöliike Oy Alfred Onninen Ab.

Talossa käytetyt materiaalit olivat ensiluokkaisia, tekihän Alfred Onninen taloa myös itselleen ja perheelleen, eikä niitä jouduttu korjaamaan tai uusimaan merkittävästi ennen 1990-lukua, jolloin asuntokohtaisia vesivahinkoja rupesi esiintymään niin paljon, että yhtiö toteutti koko taloyhtiötä koskevan putkisto- ja viemäristösaneerauksen vuosina 2013–2014. Oy Alfred Onnisen toimittamat valurautaiset viemäri- ja kupariset vesijohtoputket kestivät, vaikka välillä korjattuinakin uskomattomat 90 vuotta.

Perustajaosakkaina ja ensimmäisinä asukkaina olivat muun muassa liikemiehet ja liikenaiset, tuomarit, lääkärit ja kauppiaat sekä itseoikeutetusti tontin omistaja Alfred Onninen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Asuntoja yhtiössä on 20, liike- ja muita huoneistoja on 18. Yhtiö koostuu kolmesta eri rakennuksesta; varsinaisesta viisikerroksisesta asuntorakennuksesta, sisäpihalla sijaitsevasta kaksikerroksisesta auto- ja varastorakennuksesta ja Maariankadun puolella olevasta kaksikerroksisesta liike- ja toimistorakennuksesta.

Kiinteistö Osakeyhtiö Jupiter perustettiin vuonna 1919, se rekisteröitiin 14.1.1920 ja talo valmistui kesäkuussa 1921.

Jupiterin perustajaosakkaina ja ensimmäisinä asukkaina olivat muun muassa liikemiehet ja liikenaiset, tuomarit, lääkärit ja kauppiaat, kuten kauppaneuvos J.G. Nordström, kauppaneuvos Aline Grönberg, myöhemmin Vanu Mammana tunnettu, varatuomari Toivo Piintilä, asessori Gunnar Sahlstein, myöhemmin liikeministeri, oikeuskansleri Olavi Honka, joka tunnettiin Honka-liiton presidentinvaaliehdokkaana vuoden 1962 presidentinvaaleissa (Honka kuitenkin luopui ehdokkuudestaan noottikriisin yhteydessä).

Talossa asui luonnollisesti myös kauppaneuvos Alfred Onninen itse. Hän asui perheineen talossa kuolemaansa saakka vuoteen 1950. Oy Alfred Onninen Oy:n vesijohtoliike toimi Kauppiaskadun liiketiloissa.

Kauppiaita ja teollisuusyrittäjiä olivat muun muassa J. Kjisik, David Gumpler, Abraham Waprinsky, Leopold Klimscheffskij, Kaarlo Koponen, Otto Wallin, J.K Yli-Tolppa ja Eero Kestilä vain muutamia mainiten.

Muita tunnettuja turkulaisia, jotka ovat asuneet tai omistaneet osakkeita Jupiterissa, ovat kaikkien tuntema pyöräilyvaikuttaja Simo Klimscheffskij, vuorineuvos Veli Arvonen, hovioikeuden presidentti Ole Roos, asessori Olli Rainio, professori Bengt Broms, läänineuvos Jaakko Passinen ja dosentti, LKT Eino Lahikainen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Taloyhtiön eräiden aktiivisten osakkaiden ansiosta As Oy Jupiterissa ymmärrettiin myös liiketilojen vuokrausmahdollisuudet ja niiden tuottama tulo yhtiön talouden hoidossa. Taloyhtiö rakennutti vuonna 1960 kaksikerroksisen liikesiiven varsinaisen kivitalon yhteyteen Maariankatu 3 b.

Ajat olivat otolliset ja vuokratuloja kertyi useiden vuosikymmenien aikana niin merkittävästi, ettei vastikkeita peritty lainkaan osakkailta. As Oy Jupiter lienee esimerkkinä yhtenä niistä harvoista taloyhtiöistä Turussa, jossa vastikkeita ei ole tarvinnut periä usean vuoden aikana.

Vanhan talon ainutlaatuisen tunnelman vuoksi osakkaat ymmärtävät vastuunsa kulttuuri- ja rakennushistoriallisesti arvokkaan rakennuksen säilyttämisessä tuleville sukupolville.

Kirjoittaja on filosofian maisteri, pitkäaikainen talon asukas sekä osakkeenomistaja ja asunto-osakeyhtiön 100-vuotishistoriikin kirjoittaja.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.